Omassa salaisessa hiljaisuudessani
piirtää mieleni kynällä ympyrää,
yönmustalla pinnalla sädehtivää,
ihmeellistä ja kaunista kehää,
voin vain jatkaa, mukana hengittää,
olla tässä, olematta kuitenkaan,
nähdä jotain, jota ei olekaan.
Voi mieleni palava, oikukaskin,
piirrä mun silmiini suljettuihin,
maalaa tie, ja portti sinne avaa,
missä loputtomat auringot huohottaa,
ja elämästä syttyvät pienet valot,
allaan utuun peittyy tyhjät talot.
Anna nähdä ne läheltä niin,
vie mut huoneisiin hämäriin,
sydämen kätköihin syvimpiin,
uniin hopeareunuksisiin,
ikuisuuteen lopulta haihtuviin,
joissa joku on käynyt ennenkin.
Omassa salaisessa hiljaisuudessaan.
©Anniina Holma-Suutari
