Pienen koivumetsän keskellä seisoo vanha puukirkko, jonka avoimet etuovet kutsuvat sisääntulijaa. Astuessaan varjoisan eteisen läpi kirkkosaliin kulkija huomaa, miten kesäinen tunnelma jatkuu kirkossakin. Kuusjärven kirkko on pienuudestaan huolimatta avaran tuntuinen. Suurista ikkunoista paistaa aurinko, jonka säteet siivilöityvät kirkon vierellä olevien koivujen oksien lomitse häikäisemättä kirkonpenkissä istuvia.
Kirkko on ristin mallinen. Päälaivaan sijoitettujen penkkirivien lisäksi penkkejä on myös poikkilaivan saleissa. Pohjoispäädyn pääsisäänkäynnin lisäksi kirkkoon pääsee molemmilta sivuilta. Ruudulliset ikkunat suippenevat ylhäältä, ja niitä on sijoitettu kirkon joka sivulle. Näin valo tulvii kirkkoon päivän jokaisena valoisana hetkenä.
Ulkoseinät ovat punamultaa, mutta kirkkosali on maalattu valkean ja vanhansinisen sävyiseksi, mikä vain entisestään korostaa kirkon valoisuutta. Tämän otollisempaa paikkaa taivaan isän kohtaamiselle ei voisi olla.
Kirkko on urkuparvea myöten täynnä. Kirkkoväki on pukeutunut parhaimpiinsa tänä kauniina sunnuntaina. Miesten puvut ovat värisävyiltään enimmäkseen klassisen mustaa ja tummansinistä. Naiset taas ovat pukeutuneet kesäisen heleisiin väreihin. Muutamilla naisilla asukokonaisuuden kruunaa kesäinen lierihattu.
Hattu ei ole osa perinteistä suomalaisen naisen juhlapukeutumiskulttuuria, joten voi otaksua, että suomalainen rahvas on eurooppalaistumassa, tai kenties viime vuosien lukuisat kuninkaalliset juhlat ovat inspiroineet kesän muotia. Mene tiedä.
Kuten suuressa joukossa aina, tästäkin vierasjoukosta löytyy yksi persoonallisuus, joka erottuu valitsemansa väriyhdistelmän, kirkkaan oranssinkeltaisen ja lilan ansiosta. Hääjuhlapukeutumisen perussääntö kaiketi on, että häävieraan pitäisi pukeutua väritykseltään sellaiseen juhla-asuun, ettei jätä päivän tähtiparia varjoonsa, ja valkoinen väri jätetään morsiamelle. Sulhasen äidille suotakoon poikkeus.
Hääväki on enimmäkseen jo paikalla. Vain muutamat mattimyöhäiset enää kiiruhtavat ja yrittävät livahtaa sisälle sivuovista. Siinä kuitenkin käy niin kuin aina, kun yritetään pujahtaa huomaamatta akustiseen tilaan. Ensin ovi narahtaa auki päästäen hetkeksi valon säteet sisään. Ovi kolahtaa kiinni kaikuen epämääräisen, suusta päässeen suhahduksen saattelemana.
Läsnäolijoiden päät kääntyvät tulijoita kohti, ja he saattavat hengessään arvailla, sisälsikö se suhahdus kirkkoon sopivia ilmauksia vai ei. Sitä seuraa kenkien kopse kirkon käytävällä. Paikan etsintää. Pään nyökyttelyä tutuille. Sitten kuuluu kirkkoväen kahahtelua penkkiriveissä, kun viimeiset tulijat hakeutuvat penkkirivin keskimmäisille tyhjille paikoille.
Vaivautunut ”k’tss” kaikuu kirkon seinissä. Hetken hiljaisuus. Joku rykäisee, toinen niistää nenää. Jostain kuuluu vielä lasten ääniä, mitä seuraa aikuisten sihahdukset. Joku nainen kaivaa käsilaukustaan nenäliinan valmiiksi. Laukun lukko napsahtaa. Kiusaantunutta odotusta. Ilmassa on arvokkaan juhlan tuntua.
Hiljaisuus rikkoutuu vielä kerran, kun kanttori nousee urkuparvelle ja asettautuu urkujen ääreen. Polkimien kolahdus, nuottivihkon lehteilyä, sormien venyttelyä, taitaapa joku nivelkin naksahtaa ja viimein käsien asettelu koskettimille. Siitä kirkkoväki tietää, että H-hetki on käsillä ja odotus on ohi.
Aivan kuin ennalta tehdyn sopimuksen mukaan alttarin vieressä aukeaa ovi narahtaen. Kaikkien päät kääntyvät oven suuntaan odottaen valkoiseen albaan ja tilaisuuden mukaiseen valkoiseen stolaan pukeutuneen papin astuvan sakastin ovesta kirkkosalin puolelle.
Ovi heilahtaa raolleen, mutta sulkeutuu samassa vetäen epäröivän tulijan takaisin sakastin uumeniin. Seuraavassa hetkessä ovi aukeaa uudelleen, tällä kertaa singahtaen selälleen. Lähinnä olevilta penkkiriveiltä kuuluu kohahdus. Papin sijaan ovesta työntyykin sisään mustiin vaatteisiin ja kasvot peittävään huppuun sonnustautunut mies, joka raahaa mukanaan kermanvalkoiseen häämekkoon pukeutunutta morsianta.
Mies on kietonut vasemman kätensä morsiamen vasemman olkapään ja rinnan ympäri puristaen asetta oikeassa kädessään. Ase painaa kuoppaa morsiamen kaulalle. Morsiamen ilme on vääntynyt kauhun irvistykseen ja silmät pälyilevät kyyneleistä kosteina.
– Kukaan ei liiku! huppupäinen mies karjuu vihan vallassa ja sanoja vahvistaakseen huitoo aseellaan etummaisessa penkkirivissä olevia juhlavieraita kohti ja välillä morsianta päin.
Kylläpä novelli lähtee ihastuttavan perinteisesti ja miellyttävästi liikkeelle. Pidän aina proosasta, jossa ensimmäisissä kappaleissa asetetaan miljööja henkilöt paikalleen ajatusta ja kerronnan vaivoja säästelemättä.
Hieman tosin mietin, oliko tilanteen kuvaus jo liiankin laveaa (lue: itsetarkoituksellista), mutta tämä asia selviää kyllä taatusti vasta koko novellin kontekstissa – Tapahtuuhan tuossa lopussa aika tukeva käänne.
Nämä novellit löytynevät ainakin Reunan verkkokaupasta ja Myllykoskelta, kivijalsta. Saatanpa seuraavalla reissulla käväistä siellä tutkimassa. Kiitos , Selma.=)
Hei Pasi, kiitos palautteestasi. Tarina on kieltämättä alkuun aika laveasti kuvailevaa. Sen tarkoitus oli rakentaa näyttämö ja näyttää se yleisölle (tässä lukijoille) ja vasta sen jälkeen sukeltaa varsinaiseen kohtaukseen. Muutamaa taustoitusta lukuunottamatta tämä tarina voisi olla yksinäytöksinen näytelmä. Suosittelen lukemaan koko novellin ja kirjan muut novellit. Novellien joukosta löytyy tarina nimeltään Kellarinportaat, jonka näyttämö taas kuten nimikin kertoo on kellarinportaat. Siinä on vielä enemmän trillerin aineksia. Yksi lukija totesikin että olen luonut uuden genren, Pohjois-Karjala Noir.