KAISLAN VIESTI KOTIVÄELLE
Olen pettynyt kesäkeikkaan. Odotin niin paljon auringonpaistetta ja iloisia kuvauspäiviä, mutta värjöttelemme sisätiloissa ja ihmettelemme, miten selviämme kaikesta. Monika ja Ken nukkuvat säästösyistä pakun kapealla sohvalla. Seppo ja minä olemme majoittuneet Tähden ja Reinon talon yläkertaan. Jaamme toverillisesti huoneen. Onneksi vuoteet ovat eri seinustoilla ja Seppo on herrasmies. Soittaa iltaisin samban säveliä. Myös Quu yöpyy täällä. Hän on hermostunut ja yrittää keksiä luovia ratkaisuja, mutta tuntuu, ettei niitä ole.
Markon ja Juha-Pekan jugendhuvila oli hulppea. Viikonlopun keskustelu sujui paremmin, kuin osasin odottaa. Ken kuvasi herrojen juttutuokion ja pyysi minua ottamaan pikkukameran avuksi. Hän laittoi sen jalustalle ja kehotti taltioimaan tilanteesta kokokuvaa. Kameroiden välillä oli piuha, jonka avulla kuvissa on yhtenäinen aikakoodi. Robert on kirjoittanut avainromaanin ”Se on aina mielessä”. Moni kollega on suuttunut hänen paljastuksistaan. Robert nauroi ja sanoi, että se on heille oikein. Ymmärsin, että hänellä on uusi naisystävä, josta juorulehdet ovat kiinnostuneet. Hän ei paljastanut, kuka. Jäämme odottamaan…
Odotan, että pääsen auttamaan Keniä koostovaiheessa. Vielä ei ole paljon tehtävää, sillä Monika ei kelpuuttanut sadepäivien otoksia. Hän sanoi, että korjaamme tilanteen heti, kun sää poutaantuu. Suunnittelemme ajavamme alkuviikolla pakulla Ellinooran huvilalle. Markon nuoret Leena ja Lasse ovat majoittuneet sinne ystäviensä kanssa.
Monikan mielestä ei haittaa, vaikka joutuisimme kuvaamaan luonnonsuojelijoita sadesäässä. Ken kertoi, että hänellä on muovinen suoja kameraa varten. Seppo lupasi pitää sateenvarjoa minun pikkukamerani päällä. Hän on muutenkin ollut tosi mukava ja yrittänyt järjestää kaiken Quun ja Monikan toiveiden mukaisesti. Rukoilen sään jumalia, että kaikki muuttuu paremmaksi.
SÄÄ SELKENEE JA KUVAUKSET PÄÄSEVÄT VAUHTIIN
Monika katseli epäluuloisen näköisenä, miten lähelle Keniä Kaisla oli siirtänyt tuolinsa. Tyttö esitti tarkkasilmäisiä kommentteja editoinnin edistyessä.
– Hei kulta, toisitko kupillisen teetä, olemme pian valmiit, Ken kohotti katseensa monitorista.
– Teillä näyttää sujuvan hyvin, Monika sanoi happamesti ja laittoi vedenkeittimen päälle. Häntä harmitti, sillä ennen Ken oli kaivannut hänen apuaan.
– Kaislan kuvista ja muistiinpanoista on iso apu. Kirjallisuuskeskustelun lyhentäminen onnistui ilman hyppyskarveja, kun voin käyttää laajaa kuvaa apuna, Ken kehui.
– Paljon muuta editoitavaa ei olekaan. Olen huolissani aikataulusta, Monika huokasi.
– Älä sure. Tehdään pitkiä päiviä heti, kun sade lakkaa. Quu vaikuttaa epätoivoiselta. Voisit vähän piristää häntä, kutsu vaikka teelle, Ken ehdotti.
Quu tuli autoon pudistellen vettä hiuksistaan.
– Toin tuoreita sämpylöitä teen kaveriksi, hän sanoi.
– Olet kultainen, kun huolehdit meistä. Katsoin sääennustetta ja huomenna pitäisi olla jo poutaa, Monika sanoi.
– Olen varautunut. Reino on valmiina, sillä Ulpukka voi paremmin. Hän on suunnitellut kokkaavansa makupaloja vieraille. Ensimmäiset vihannekset ovat valmiit poimittaviksi kasvihuoneesta ja hänellä on loistava yllätys. En paljasta vielä, Quu hymyili salaperäisesti.
– Haluan uskoa, että selviämme tästä, Monika sanoi, sillä hankkeen onnistuminen oli tärkeää. Hän toivoi saavansa sen myötä mainetta ja uusia työtarjouksia.
Seuraava aamu oli usvainen, mutta päiväksi oli luvassa selkenevää. Kuvausryhmä pakkasi mukaan retkieväät. Ken asettui ratin taakse, Monika istuutui hänen viereensä ja Quu, Reino ja Kaisla ahtautuivat takapenkille. Seppo jäi kaupunkiin, sillä hän oli luvannut käydä täydentämässä jääkaappia.
– Olit eilen salaperäinen. Mitä ajattelit, että kuvaamme tänään? Monika kysyi Reinolta.
– Huvilalla on kumisaappaita, lähdemme sienimetsään. Luonnonsuojelijat ovat käyneet ennakkotutkimusmatkalla, Reino paljasti.
– Mitä sieniä toukokuussa löytyy? Quu hämmästeli.
– Oletko koskaan kuullut korvasienistä? Ne ovat nyt parhaimmillaan, Reino kertoi.
Leena ja Lasse tovereineen olivat valmiit, kun paku kaarsi huvilan pihaan.
– Täällä on upeat maastot, lähdemme oppaiksi, he hihkaisivat.
– Toivottavasti siellä ei ole hirvikärpäsiä, Kaisla sanoi.
– Ei ole näkynyt, mutta laita huivi päähän ja saappaat jalkaan. Metsässä on kosteaa sateen jälkeen, Leena ohjeisti.
Polku oli liukas. Ken otti kameran käsivaralle ja käveli varovasti nuorten perässä. Muut seurasivat sienikorit käsissä. Lasse vihelsi ja viittoi hakkuuaukion suuntaan.
– Tännepäin, kuka näkee ensimmäisen?
Quu hämmästyi löytäessään tummanruskeita muhkuraisia sieniä. Niitä oli enemmän kuin hän oli odottanut. Kun silmä tottui, uusia löytyi läheltä.
– Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt, Reino lauloi epävireisesti ja valitsi isoimmat koriinsa. Ken otti innoissaan tilannekuvia. Hän oli ihastunut maisemaan, jossa sienet piilottelivat.
– Tästä tulee upea jakso. Kevään ensimmäiset sienet, salaperäinen polku ja hämähäkin seittejä kuusten keskellä, sammaleisia kiviä. Kuvittelen, että niiden koloissa asuu menninkäisiä, hän mietti.
– Sinusta tuli suorastaan runollinen, Monika nauroi. – Minunkin mielestäni on hienoa, että saamme vihdoin kunnon kuvia. Reino, mitä ajattelit kokata? Korvasienet ovat myrkyllisiä.
– Ryöppään ne kahteen kertaan huvilan keittiössä. Laitan ovet ja ikkunat auki, sillä höyrykin on vaarallista hengittää. Sen jälkeen sienet on kesytetty. Ne ovat parhaimmillaan kermaisen valkokastikkeen ja runsaan sipulin kera, Reino suunnitteli.
– Toivon, että valmistat niiden kanssa muutakin ja järjestämme kahvilan lasiverannalla maistelutuokion, Quu sanoi.
– Kyllä pomo, Reino virnisti ja ehdotti, että Ken käy kuvaamassa mökkipuuhia sillä aikaa, kun hän käsittelee sienet.
Leena haravoi pihapiiriä ja Lasse pilkkoi kavereiden kanssa halkoja.
– Jäättekö saunomaan? poika kysyi, kun savupiipusta tuli lupaava tuoksu.
– Emme ole huviretkellä, palaamme saman tien kaupunkiin ja jatkamme hommia, Monika sanoi päättävästi. Hän halusi, että Ken ehtisi kuvata sieniruoan valmistuksen päivänvalossa.
Monika ja Kaisla kattoivat seuraavana päivänä lasiverannalle Ellinooran oliivikuvioiset astiat. Seppo toi pöydälle näyttäviä yrttiruukkuja. Quu jututti Reinoa keittiössä ja Ken pyöri kameran kanssa heidän ympärillään.
– Korvasienimuhennos näyttää herkulliselta, saanko maistaa? Quu kysyi.
– Varo, se on vielä kuumaa. Voit auttaa leikkaamalla saaristolaisleivästä pieniä paloja. Levitän muhennosta niiden päälle ja koristelen tuoreella rucolalla.
– Uunista tulee tuoksua, olet paistanut jotain herkkuleipien kaveriksi?
– Suolaista piirakkaa. Luonnonsuojelijat ovat tulossa ja he ovat kasvissyöjiä. Täytteenä on nokkosmuhennosta, kirsikkatomaatteja ja tuoretta parsaa sekä juustoraastetta, Reino esitteli ottaessaan kullankeltaisen paistoksen uunista.
– Salaattiakin löytyy, Quu ihasteli katsoessaan keittiön työtasolla olevaa laakeaa vatia.
– Vihreitä salaatin- ja voikukanlehtiä, varhaiskaalia, kurkkua, suippopaprikaa, punasipulinrenkaita ja paahdettuja seesaminsiemeniä. Kastikkeessa on puristettua sitruunaa, neitsytoliiviöljyä, suolaa ja ripaus sinappia. Kaikki tietenkin luomua.
– Olet koristellut annoksen syötävillä kukilla, näyttää upealta, Quu kehui. – Täällä näyttää olevan vielä suklaapalloja, saammeko makeaakin?
– Pikkutytöt kinusivat herkkuja. Pyörittelimme yhdessä kaakaosta, riisimuroista ja sulasta suklaasta palloja ja siivilöimme tomusokeria pinnalle, Reino kertoi. – Ehdotin kookoshiutaleita, mutta tytöt sanoivat yök. Tähti oli vihainen, kun iltapuuro ei maistunut.
– Voin kuvitella, Quu nauroi.
– Auta minua kantamaan kaikki lasiverannalle. Kahvila avautuu pian ja haluan, että Ken saa lähikuvat, ennen kuin kukaan koskee niihin.
– Minäkin haluan kuvia, Monika sanoi, kun annokset oli aseteltu kauniisti esille. – Nämä ovat edukseen Makupalat-blogissa, hän kehui ilahtuneena.
Seppo toi tarjolle viinimarjanlehdillä koristetun vesikannun.
– Kattaus on valmis. Nyt tarvitaan vain maistelijoita, Monika taputti käsiä.
Vieraita ei tarvinnut kauan odotella. Sana oli kiirinyt, että tarjolla olisi jotain eritysherkkua. Leivät, salaatti ja piirakanpalat sekä suklaapallerot katosivat pikavauhtia. Leenan ja Lassen joukkue ehti hädin tuskin mukaan, sillä he olivat nukkuneet pitkään.
– Keittiössä on lisää, Reino rauhoitteli. – Eihän teitä voi nälkäisiksi jättää.
Monika hymyili leveämmin kuin aikoihin. Hänellä oli tunne, että tulevista kuvauspäivistä tulisi menestys.
Anarkistimartat valtasivat kahvilan seuraavana päivänä. Heillä oli näyttäviä julisteita, joissa he vaativat kaikkia talkoisiin ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi.
– Kannatamme paluuta yksinkertaisempaan elämään. Jokainen voi miettiä kestäviä valintoja ja kierrätystä, heidän vetäjänsä Helena julisti.
Reino johdatti naiset puutarhaan ja kasvihuoneeseen ja esitteli, mitä oli kylvänyt.
– Upea esimerkki, että kaupungissakin voi kasvattaa ruokaa kotitarpeiksi, martat kiittelivät.
– Kertokaa lisää toiminnastanne, Quu pyysi kierroksen jälkeen.
– Meillä on ruokaryhmä, joka keskittyy terveelliseen ravintoon, jossa käytetään puhtaita raaka-aineita. Emme suosittele valmisruokia kenellekään, niissä on valtavasti lisäaineita. Kädentaitoryhmässä opetellaan vaatteiden korjausta. Neulomme tietysti myös sukkia ja vauvoille myssyjä, Helena kertoi.
– Älä unohda lukupiiriä, jossa osallistujat antavat vinkkejä toisille. Käymme myös hoitamassa pikkuisia, kun maahanmuuttajaäidit opiskelevat suomen kieltä. Lisäksi meillä on suosittu vesijuoksuryhmä. Ohjaajamme on nuori salskea mies.
– Kuulostaa aika perinteiseltä. Entä se anarkia? Quu kysyi.
– Kaikessa toiminnassa voi ottaa kantaa paremman elämän puolesta. Yksi tunnuslauseistamme on ”elämä on parasta itse tehtynä”.
– Kiitos, sopiiko seuraavaksi, että kokkaamme yhteisvoimin välipalaa? Reino kysyi ja johdatti martat keittiöön. – Järjestäjämme Seppo kävi hakemassa torilta vihanneksia. Saatte vapaat kädet taikoa näistä herkkuja.
Martat eivät aikailleet. Ken myhäili lounasaikaan tyytyväisenä, kun hän ikuisti värikkään kasvisruokia pursuavan pöydän antimia.
KUVAUSVIIKKOJEN LOPPUHUIPENNUS
Quu ei ollut halunnut uskoa silmiään, kun Robert tuli kahvilan pihalle naisystävänsä kanssa. Hän halusi vaipua maan alle tunnistaessaan seuralaisen, mutta pakko oli mennä tervehtimään.
– Olen vihdoin saanut avioeron ja voin esitellä ylpeänä kihlattuni Meriitan, Robert hymyili leveästi.
Quu halasi häntä ja kätteli muodollisesti Meriittaa.
– Kohdataan milloin missäkin. Kuvittelin nähneeni sinut taannoin Fuengirolassa, mutta taisin erehtyä. Romanssimme Robertin kanssa syttyi Suomi-Centerissä, mutta löysimme toisemme vasta, kun tapasimme uudelleen Suomessa, Meriitta kehräsi.
– Onnea, luin kirjasi mielenkiinnolla, Quu sanoi Robertille.
– Minulla on ollut värikäs elämä, eikä tämä Meriittakaan ole eilisen teeren poika. Hän kaipaa jatkuvasti julkisuutta, siksi olemme täällä, Robert sanoi.
– Hei, olet toipunut ja sinulle kuuluu kaikesta päätellen hyvää, Monika tuli paikalle ja halasi Robertia. Meriittaa hän ei ollut näkevinään.
– Kuulehan tyttö. Arvostan kunnianhimoasi, mutta kohtelit Meriittaa huonosti Georgian projektissa, Robert sanoi.
– En kadu mitään, henkilökemiat eivät toimineet ja rahaa kului hänen takiaan turhan paljon. Projekti tuotti tappiota, Monika vastasi.
– Nyt näyttää hyvältä. Olet saanut paljon aikaan. Kirjallisuuskeskustelumme toimi ja huomaan, että iloinen kesäjuhla on alkamassa.
– Kesä on todella näyttänyt parhaat puolensa sateen jälkeen. Tarjolla on Reinon kokkauksia, musiikkia ja yhteislaulua sekä kuvataideleirin näyttely salin puolella, Quu esitteli ylpeänä.
Meriitta siirtyi Reinon paistopisteen vieraan ja kysyi, saisiko hän seuraavan räiskäleen.
– Joudut ikävä kyllä jonon hännille. Minulla on kymmenen tilausta ennen sinua, Reino pahoitteli.
– Pidä lettusi, Meriitta kääntyi loukkaantuneena kannoillaan.
Ken kulki kamera käsivaralla ja taltioi tunnelmaa. Hän ei hämmästynyt, kun Quu kuiskasi, ettei halua Meriittaa kuviin.
– Yritän parhaani, hän sanoi huvittuneena. Satun tietämään, että Monika on samoilla linjoilla kanssasi.
– Marko ja Juha-Pekka, täällä on kirjailijaystävänne Robert, Quu tervehti, kun miehet tulivat paikalle.
– Tulimme Reinon räiskäleiden toivossa, Marko sanoi.
– Menkää jonon päähän. Hän on suositumpi kuin koskaan, Quu hymyili.
Meriitta istuutui suivaantuneena omenapuun katveeseen ja laittoi aurinkolasit päähän. Korkeat korot painuivat pehmeään ruohikkoon. Hän oikaisi kapeaa hametta ja yritti tunnistaa vieraita. Tuntui, ettei kukaan välittänyt hänen seurastaan. Quu ja Monika olivat suorastaan tylyjä eikä Kenin kamera kääntynyt kertaakaan hänen suuntaansa. Robertistakaan ei ollut seuraa, sillä hän oli syventynyt keskustelemaan Markon ja Juha-Pekan kanssa.
Pallo lensi yllättäen hänen sääreensä.
– Sori, ei ollut tarkoitus, pojanviikari sanoi ja potkaisi sen eteenpäin.
– Anteeksi, pojat ovat vähän villejä, sattuiko? Olen Reinon sisar Riina ja kaksospojat Leevi ja Taavi ovat jatkuvasti liikkeessä.
– Saisivat olla vähän varovaisempia, Meriitta tiuskaisi ja hieroi jalkaansa.
– Tuonko sinulle jotain? Kahvia, teetä tai kuplavettä?
– Ei kiitos, lähden saman tien, kunhan saan miesystäväni mukaan, Meriitta sanoi,
– Vastahan tulit. Meillä on runsaasti ohjelmaa, Riina ihmetteli.
– Kiitos vaan, mutta tämä on nähty, Meriitta puuskahti ja lähti Robertin luo.
Tämä katsoi häneen hämmästyneenä, mutta taipui, kun Meriitta ilmoitti lähtevänsä yksin, jos mies halusi jäädä.
– Pidot paranevat, Quu kuiskasi Monikalle vahingoniloisena.
Väkeä tuli päivän mittaan niin paljon, että Reino joutui tekemään uuden lettutaikinan. Pete kierteli vieraiden joukossa kitaran kanssa. Marko ja Juha-Pekka innostuivat esittämään duettona ”Kaksipa poikaa Kurikasta”. He saivat raikuvat kättentaputukset. Annukka ja Ulpukka pyörivät innoissaan nurmikolla. Leevi ja Taavi olivat kyllästyneet pallon potkimiseen ja juoksentelivat puumiekat koholla.
– Mistä olette saaneet noin komeat aseet? Riina kysyi.
– Seppo veisti ne ja me saatiin itse koristella tarroilla, pojat kehuivat.
– Kuka haluaa kasvomaalauksia? Tähti taputti käsiä saadakseen huomiota.
Liuta lapsia oli heti jonossa.
– Minä voin tulla kaveriksi, Kaisla tarjoutui.
Ken sai hellyttäviä kuvia lasten poskilla kukkivista ruusuista ja hehkuvista sydämistä. Suosituin kuvio oli hellyttävä yksisarvinen.
Pihajuhlat huipentuivat yhteislauluun. Milla jakoi printtaamiaan sanoja ja Pete säesti antaumuksella.
Mama ja Ellinoora istuivat illalla puutarhakeinussa ja katselivat iloista menoa.
– Olen niin onnellinen, kun vanha taloni on saanut uuden elämän, Elli huokasi ja siemaili kuohuviiniä.
– Minä olen onnellinen, kun olet taas Suomessa, Mama sanoi ja kilisti Ellinooran kanssa.
