Kuun kelmeässä valossa istui rotta. Sen kuono ja viiksikarvat värähtelivät kiivaan hengityksen tahtiin ja pyöreät tummat silmät kiilsivät sen tapittaessa lakkaamatta kohti suuren suurta pyöreää kuuta. Häntä heilahteli puolelta toiselle levottomasti sen pitäessä etutassujaan ristissä vatsansa päällä.
”Voi kuu. Kiltti kuu-ukko.” Rotta aloitti mairealla äänellä. ”Etkö voisi pikkuisen pienentää itseäsi ja tipauttaa palan juustoa kyljestäsi”? Rotta kallisti päätään kuulle. Kuu ei vastannut. Mollotti vain hiljaa paikallaan.
”Minua vähän hiukoisi”. Rotta sanoi vähän kovemmalla äänellä ja yskäisi vielä varmuuden vuoksi, että kuu varmasti kuulisi. Kuu oli edelleen vaiti ja rotta pälyili ympärilleen. Se oli kuullut molskahduksen. Mistä kummasta se oikein kuului? Rotta siristi silmiään ja tuijotti taakseen varjoihin. Taas molskahdus.
”Kuka siellä oikein on”? Rotta tivasi ja näki veden pinnan välkettä. Siellähän oli kuin olikin lampi. Rotta hiipi lähemmäs lampea ja sen silmät levisivät lautasen kokoisiksi. Kuuhan oli lammessa! Koko suuri juusto, siinä ihan lammen pinnassa, missä vesi väreili mustana. Rotta kurkotti alas lampeen. Vielä ihan vähän, niin saan sen, rotta ajatteli ja hamusi pitkällä kynnellään kuuta lammen pinnasta. Siinä samassa sen tassut lipesivät ja se putosi päistikkaa mustaan lampeen. Kuun muoto muuttui epätarkaksi rotan pulikoidessa ja köhiessä viileässä vedessä. Yhtäkkiä vedestä nousi näkyviin suuren kalan pää.
”Mutta rotta”, kala sanoi, ”mitä kummaa sinä teet? Etkö tiedä, että kuu vain leikkii kanssamme? Olen asunut tässä lammessa jo vuosikaudet, koskaan en ole saanut palaakaan kuusta haukattua”. Kala auttoi rotan takaisin rannalle ja tämä pudisteli vesipisaroita turkistaan. Kala palasi pinnan alle.
”Vai leikkii…” Rotta kurtisti kulmiaan, mutta samassa se jo näki ison tummanpuhuvan linnun istuvan puun latvassa ja sen silmät kirkastuivat. Lintuhan istui aivan täsmälleen keskellä kuuta, sen täytyi ylettyä puun latvasta raapaisemaan pala juustoa kuun pinnasta. Rotta kipitti puun juureen ja katsoi ylöspäin. Latvaan oli pitkä matka, mutta se päätti yrittää. Pienet käpälät puristivat tiukasti puun karheata kylkeä rotan ähkiessä ja puhkiessa kohti korkeuksia.
”Vielä vähän matkaa…” Rotta mumisi ja sen silmät näkivät kuun kirkkaan valon houkuttelevana yläpuolella. Lintu käänsi suuren koukkunokkansa rotan puoleen tämän kavutessa puun latvaan.
”Mitäs sinä luulet tekeväsi”? Lintu kysyi käheästi ja käänsi päätään niin, että sen iso silmä tuijotti herkeämättä raskaasti hengittävää rottaa.
”…Minä tuota…jos palasen juustoa…saisin…” rotta takelteli sanoissaan, sillä linnun nokka näytti siitä hieman uhkaavalta.
”Vai juustoa…” Linnun äänessä oli hivenen ivallinen sävy. Rotan kulmat kurtistuivat mielipahasta. Mikä tuokin luuli olevansa, mokoma höyhenkasa… Rotta puuskahti ajatuksissaan, nosti nokkansa kohti kuuta ja kurottautui sitä kohti. Se oli niin lähellä! Ihana keltainen iso juusto. Rotan maha murisi ja se kurottautui yläviistoon pitkä kynsi ojossa. Silloin puun latva taipui niin, että rotta menetti tasapainonsa ja miltei putosi alas pimeyteen. Salamannopeasti lintu nappasi sitä hännästä ja hetken rotta jo luuli päiviensä olevan luetut. Mutta lintu lensikin alas puusta rotta nokassaan roikkuen ja laski tämän sille kivelle, jonka päällä rotta alun perin oli istunut ja kuuta kaihoten tuijottanut.
”Olen vartioinut tuossa puussa vuosikausia, enkä ole koskaan onnistunut kuun pintaa raapaisemaan.” Lintu sanoi viisautta äänessään ja lensi pois. Rotta jäi kiven päälle istumaan ja vaipui mietteisiinsä. Ehkä kala ja lintu olivat oikeassa. Ehkä hän oli tavoitellut mahdottomia. Tapahtuneesta viisastuneena rotta huokaisi ja katsoi vielä kuuta. Ei se oikeastaan näyttänytkään juustolta. Tai no vähän, mutta silti rotta päätti tyytyä jatkossa kotikolonsa vaatimattomiin eväisiin. Rotta mietti. Ilman kalaa hän olisi hukkunut, ilman lintua pudonnut ja katkaissut niskansa. Miksi he auttoivat ahnetta rottaa? Suuri kyynel vierähti rotan poskelle. Lintu ja kala eivät saaneet edes tietää, että rotta oli kiitollinen pelastuttuaan. Kuu tuntui katsovan rottaa suurella silmällään ja rotta kuuli jossain ajatuksissaan kuun sanovan: He tietävät kyllä.
