“Mitä Kissa sietää, mitä Kissa tietää?”, kyselin Maulta eräänä iltapäivänä.
Kissani Mau arvioi näin:
“Talvella pimeän pakkasilla söin vain ja köllöttelin vatsasi päällä, nyt olen sympaattinen riukuliini kun roikun paljaissa pajupuissa ja säntäilen pitkin pihaa. Saisinko enemmän ruokaa?”
“Kas tässä korkearavinteista purtavaa – mutta miten olet noin laiha vaikka syöt useita myyriä päivittäin”, ihmettelin rapisevia rouskuja Kissa Maulle tarjoillen.
“Proteiinipitoisuusoppien mukaan laihan myyrän jahti jättää kylkiluuni paistamaan. Filosofisesti ajatellen myyrä on minulle puhdas nautinto, ja sinä, ihminen, tärkein elinvoimani lähde. Siksi välillä hyrisen korvallasi ja toisinaan taas puren sinua varpaaseen, kas emme me kissatkaan pidä riippuvaisuudesta vaan olemme totisen tasa-arvoista väkeä”,
sanaili Kissa Mau.
Mitäs minä siihen voin muuta virkkaa kuin:
“Pörhöpää, pallopää, pöllöpää – oi Kissani Mau.” 
