Maan varjo heittyi kiertoradalla hitaasti kiertävään esineeseen. Se pyöri loivasti pituusakselinsa ympäri, vaikka ilmeisesti sen painopiste pisti sen kiertämään vähän sivuttain. Se oli hanska. Hanska pyöri pikkurillin ja ranteen toisen laidan muodostaman yhteysakselin ympäri. Kun Maan varjo peitti hanskan, olisi vaadittu yliluonnollinen näkökyky sen havaitsemiseen avaruuden pimeydessä.
Nyt tietenkin herää kysymys, missä mahtaisi olla loput. Hanskoihin, varsinkin avaruudessa, liittyi yleensä toinen hanska, ja sitten puku, ja puvun sisällä kaveri, joka varmasti kaipaisi hanskaansa. Varsinkin avaruuden tyhjiössä.
Kyseinen kaveri oli matkalla kohti asteroidivyöhykettä.
Onnettoman virhearvion vuoksi sukkula oli kiihdyttänyt vähän liian kovaa, törmännyt hallitsemattomasti telakointiaseman kyljestä sojottavaan pitkään ristikkorakenteeseen ja repeytynyt kahtia. Kyydissä oli ollut kuusi matkustajaa, joista kolme oli kuollut heti ja kaksi pian hapenpuutteeseen ja veren kiehumiseen. Tämä yksi oli juuri pukemassa avaruuspukua päälleen, kun törmäys tapahtui. Vain toinen hansikas oli vielä pukematta, kun seinä repeytyi auki.
Kun hän sinkoutui mustaan tyhjyyteen, hän kolhaisi matkallaan polvensa avaruussukkulan seinään, mikä ei onneksi rikkonut pukua. Sen sijaan ilma pakeni kovaa vauhtia kädestä, josta hansikas puuttui. Itse asiassa lähes saman tien. Puvun hihnan kiristysmekanismi hidasti hiukan tyhjenemistä, niin että hän ei heti tuntenut veren kihoamista ihonsa lävitse. Käsi valitettavasti kärsi pahoin, sillä hänen oli henkensä pelastamiseksi kiristettävä hiha tiukasti suppuun, minkä jälkeen hän kääri avaruuspuvun hihan pään ja samalla koko käden eristävään nauhaan, jota oli avaruuspuvun reisitaskussa.
Mitä kaikkea kätevää puvuissa olikaan! Toisaalta ymmärrettävää, sillä noissa olosuhteissa matka lähimpään rautakauppaan oli yleensä huomattavan pitkä.
Sitten hän jatkoi hidasta pyörimistään. Puku oli suunniteltu avaruuskävelyihin, joten siinä oli pieniä suuttimia, joilla oikaista liikettään. Oli silti hyvin hankala arvioida, mitä suutinnappia piti painaa ja miten kauan, että liike pysähtyisi eikä kiihtyisi, mutta juuri tähän näitä kavereita oli koulutettu. Hän sai pyörimisen rauhoittumaan, vain pieni jäännösliike jäi, ja hän jatkoi matkaansa kohti sitä parvea pikku kivenmurikoita, jotka kiersivät Marsin ja Jupiterin välissä.
Matkalla hän ajatteli erinäisiä.
Outo juttu. Oma olo alkaa tuntua jotenkin, jos nyt ei onnelliselta, niin ainakin ihan kelvolliselta. Turvalliselta.
Hieno aloitus muuten, epätavanomainen juttu mutta jotenkin hauskasti ilmaistu.
On vapunaatto ja luen tätä tekstiä ensimmäistä kertaa. Enkä ymmärrä yhtään, mistä on kyse. Joku muukin voisi lukea, yritetään löytää lukijoina jokin kiinnekohta, josta löydämme luvattua huumoria tai sadukkuutta.