Tarinavirta

 

 

Prologi

 

Tuuli ottaa männyn siemenen

hellästi

lennättää

niin ettei edes huomaa

siemen juurtuu

mihin tuuli sen asettaa

 

 

I

Minun juureni ovat kasvaneet tähän kirottuun maahan. Ne ovat porautuneet syvälle savipeltoon. Kivien välistäkin ne ovat paikkansa hakeneet. Paljon syvemmällä kuin tuo, saran keskellä akseleitaan myöten makaava traktori. Syvemmällä ne ovat, minun juureni.

Miksi en myisi tätä viheliäistä tilaa? Muutetaan kaupunkiin, mikä meitä tässä pitää kiinni? Paljon helpommalla siellä leivän saa, vaimon leipomatta. Haetaan kaupasta kaikki. Minulla on hyvä ammatti ja työtä. Tuohon jätetään koneet peltoon, kyntää kuka kykenee ja jos ei kukaan niin, ruostukoon siihen. Mikä meitä estää, paitsi ne juuret.

Juuret minut kävelyttävät takaisin pellolle. Selkä kumarassa nojaan vastasateeseen, retuutan taljaa olkapäällä. Kävelen, kastun ja kiroan. Menen vetämään sen Valmetin taas kerran ylös, taas kerran jatkan kyntämistä. Ehkä saan hankittua paripyörät seuraavaan kyntöön.

 

II

Toin nuorikkona leipäjuuren tullessani. Se laitettiin samaan tiinuun talon oman juuren kanssa. Siinä ne sekoittuivat ja kasvoivat yhteen. Syntyi uusi yhteinen, meidän juuremme.

Maanantaina aloin herättelyn. Eilen illalla viskasin jo ruisjauhoja happanemaan ja aamulla lisää. Taas nousee meidän oma leipämme, omasta juuresta tehty omaan viljaan. Meidän juuremme elää siinä leivässä, siinä on leivän sielu. Annan taikinan nousta rauhassa. Pudotan hiilet peräluukusta alas ja lakaisen uunin. Siinä se odottaa meidän leipäämme.

Taas viime viikolla yritin saada Liisaa leipomaan. Vähän aikaa se katseli vierestä ja sanoi, että on menoa. Niillä nuorilla on niin paljon tekemistä, enemmän on kuin ennen. Kun vaan oppisi leipomaan ennen, kun omia leivänsyöjiä tekee. Minä aloin jo kymmenvuotiaana. Liisa on jo seitsemäntoista, eikä ole juuri liannut käsiään taikinassa.  Hyvä tyttö se on muuten, kyllä se taikinaankin tarttuu, kun aika tulee.

Antti tuli äsken vettä valuvana sisään ja huusi, että nyt riitti. Myydään kaikki, se sanoi. Pistetään lihoiksi, murahti. Kuraiset saappaat jätti keskelle eteistä. Antti alkaa väsyä. Ei se tällä menolla jaksa raskasta maatyötä päivätyön lisäksi. Siinä se kuivatteli itseään leivinuunin kupeessa ja murjotti. Näytti siltä, että pitäisi sanoa sille jotakin, mutta parempi olla hiljaa. Tein pari voileipää. Se katseli, kun voi voi sulaessaan imeytyi lämpimään leipään. Söi ne hyvällä ruokahalulla ja hymyili.

III

Mä tiedän, et tää sattuu niihi, ihan helvetisti sattukin, tai mä ainaskii luulen nii. Ne puuhuu aina niist juuristaan. Just joo. Ei mul ainakaan oo mitään juurii, mä sentään mikää turnipsi oo. Mä en tosiaan aio jäädä sinne katvealuelle hapantumaan, en vittu vaan voi. Mä oon riittäväst katellu, ku ne iskee päätää seinää. Mikään ei mee siellä oikeesti silleen ku pitäs. Sataa ku tarttis niittää ja kuivaa ku ois kylvettävä. Tosi great! Kaikki on vaan niinku valmiiks viturallaa. Mä oon yrittänny puhuu niitten kaa sillai varovast, mut aina ne pillastuu  ja epäselväks jää joka kerta mistä. Rasittavaa.

Joo, mä tiedän, et porukat venaa et mä tuon jonku könsikkään sinne kotivävyks. Niinku tyyliin et se menis faijan kans pellolle ja lähtis kyntää tai jotaa. No way.  Mun Ricardo ei oo sellanen mies, ei vittu sinne päinkään. No joo, kyl se kyntää osaa, mut savimaaha se ei astu ees sappaalla, se on varma.

Eikä musta oo mikskää leipuriks, se nyt vaan on niin nähty. Ykskin kerta ku kokeilin, nii vittu koko illan kaivoin sitä paskaa kynsien alta, argh! Vitutti ihan sikana. Mut eri juttu on Ricardon kanssa. Se on leipuri, oikeesti. Se sai taikinan nousee. Mutsi oli kyl siinä oikees, mitä se sano niist varmoist päivist.

 

 

 

Epilogi

 

Kaadoin vaahteran Se toki varjosti ikkunaa – en siksi

Se imi voiman maasta, en silti

En syksyn satavien lehtienkään vuoksi

Kuin rotta se tunki juurineen taloon

Käärmeen lailla luikerteli viemärin kautta sisään

Juuri siksi

Olisi se saanut kasvaa, jos imisiksi olisi osannut

.