HUONE HELÄHTI TÄYTEEN
Luovuus kasvaa meissä
kuin jättiläispuu
kaikki säikeet kiristävät.
Huippuelämys
elämän sylissä
odottava kuolema.
Kun kuljet rajalla
kivuliaasti
huone helähtää täyteen
elämää.
Uupumuksen verkot valahtavat pois.
Tässä olen rinnallasi
tuskalle paljaana.
Mutta se riittää rakkauteen.
Synnyinlaulua hyräillään jo, kuuletko.
Pirkko Arola, kiitos!
Runosi vaikuttaa minuun voimakkaasti.
Koen siinä olevan kaksi tasoa. Luovan prosessin kulun, ja myös koko elämänkaaren kulun.
Minulle runosi viestii uskalluksesta luottaa. Ettei kaikki lopukaan tyhjyyteen. Syntyy jotain uutta.
Kiitos Anniina! Olet kyllä oivaltanut, mitä tavoittelin.
Nuo mietteet on syntyneet, kun yrittää sorvata muotoa ja sisältöä, ajaa takaa pakenevaa oivallusta, saa kiinni ja sitten taas…
Myös kuolevaa saatellessa olen nähnyt samaa, miten lähtevässä kirkastunut tietoisuus avaa jotain toisellekin. Kuolema syntymänä?- Nytkin kirjoittaessani koen, etten osaa selittää sitä niin, kuin runo sen äkkiä sanoi ja minä kirjoitin itsellenikin…
Niin, runossa on selkeä vastakkainasettelu: kuolema on elämän sylissä (eli varma, tuleva), mutta se ei olekaan kamalaa, koska synnyinlaulua hyräillään jo. Ihmisen tai muun luontokappaleen synnyn – tai taiteellisen teoksen, luovan idean. En ole ihan varma, uskonko ihmisen uudelleensyntymään, mutta pikemmin uskon kuin en usko. Luovuus taas mielestäni paitsi syntyy uudelleen myös lisääntyy kun sitä käyttää, siltä minusta ainakin juuri nyt tuntuu.
”Huone helähtää täyteen / elämää”. Jos vielä haluat työstää runoasi, ehdottaisin, että elämä-sanan tilalle tulisi tässä kohdassa jotakin konkreettisempaa (esine, asia tms.), jonka voi tulkita viittaavan elämään. Helähtämisestä pidän todella paljon, se kuvaa hyvin luovuuden äkillisen ilmestymisen kokemusta. Monet varmaankin sanovat ”leimahtaa”, mutta helähtäminen on omaperäisempi ilmaus. Kiitos tästä!