Sanna itki. Lääkäri hoivakodista oli soittanut.
– Otan osaa. Sisaresi Lissu on kuollut. Hän oli ottanut yliannoksen unilääkkeitä. Ihmettelimme, miten hän oli saanut niitä käsiinsä. Kävi ilmi, että hän oli kätkenyt iltaisin jaetut lääkkeet käsilaukkuunsa. Olemme pahoillamme, että näin pääsi käymään.
Sanna oli järkyttynyt. Hän oli kuvitellut, ettei Lissu ollut enää tietoinen arkielämästä. Käynnit hoivakodissa olivat olleet surullisia. Lissu oli maannut sängyssä, eikä puhunut mitään. Sanna tunsi syyllisyyttä. Hänen olisi pitänyt yrittää enemmän.
Sanna peri Lissun omaisuuden ja Lissun velat. Lapsia ja muita sukulaisia ei ollut. Kiinteistövälittäjä Riitta lupasi hoitaa talon myynnin.
– Tämä on hyvässä kunnossa ja hyvällä paikalla. Melkein kaupungin keskustassa. Uskon, että kaupat syntyvät tuota pikaa, Riitta sanoi.
Valokuvaaja kävi ottamassa näyttävät kuvat. Ostajaehdokkaita kävi, mutta kukaan ei uskaltanut sitoutua, ennen kuin oma asunto oli myyty.
Sanna soitti Taunolle.
– Muistat varmaan, kun tavattiin Ison Huvilan terassilla. Sanoit, että etsit uutta asuntoa. Olisitko kiinnostunut katsomaan taloani? Sisareni on kuollut ja haluan muuttaa johonkin pienempään. Tämä on yhdelle ihmiselle aivan liian suuri ja kallis.
– Voin tulla käymään. Saanko tulla tapaamaan sinua? Se olisi mukavampaa kuin neuvotella kiinteistövälittäjän kanssa.
– Tule vaan. Sopiiko huomenna illalla? Siivoilen vähän. Näet pohjapiirroksen ja kuvat Oikotieltä.
– Sopii, nähdään, Tauno sanoi.
Sanna pani tuulemaan. Hän vei matot ulos ja luuttusi lattiat. Pullataikina kohosi sopivasti sillä aikaa. Kun ovikello kilahti, hän pyyhkäisi hien otsalta ja kiirehti ovelle. Taunolla oli viinipullo tuliaisina.
– Ajattelin, että sinulla on kukkia pihassa. Toin pullollisen kuohuvaa. Laita se hetkeksi kylmään, hän sanoi. – Pojat olisivat halunneet tulla mukaan, kun erehdyin kertomaan käyväni katsomassa asuntoa. Ehtivät nähdä, jos tästä tulee totta.
Sanna tunsi olonsa ujoksi. Komea mies seisoi hänen ovellaan, eikä hän osannut sanoa mitään järkevää. Fifi kävi nuuhkaisemassa Taunoa. Sanna oli tyytyväinen, ettei koira haukkunut.
– Tule sisään. Tehdään tupatarkastus, hän sai sanottua.
Tauno katseli arvostelevasti sisustusta. Hänen mielestään pohjaratkaisu oli hyvä, mutta pinnat kaipasivat remonttia. Laaja piha oli viihtyisä. Pojilla olisi tilaa pelata palloa.
– Tästä saisi pienellä rahalla kelvollisen. Hintapyyntösi ei ole paha. Onko siinä tinkimisen varaa?
– Aina vähän, mutta tule nyt kahville. Leivoin pullaakin.
Sanna ja Tauno istuivat kotoisasti keittiön pöydän äärellä. Kuohuviini oli ehtinyt jäähtyä. Sannalla oli kutkuttava tunne, että kaupat voisivat syntyä. Tuntui haikealta, sillä hän oli viihtynyt. Toisaalta ajatus keskikaupungille muuttamisesta hiveli.
– Mietin vielä. Oma asuntokin pitää laittaa myyntiin, Tauno sanoi lähtiessään.
– Ei minulla ole kiirettä. Pankki ehtii saada rahansa, Sanna sanoi.
Hän poskensa hehkuivat ilta-auringon valossa. Hän kierteli pihassa. Fifi kirmaili vapaana. Miten ihmeessä viihdyt kerrostalossa kaupungissa? Sanna sanoi koiralle.
Fifi heilutti häntäänsä. Sen elämä oli ihanaa, kun mami oli kotona ja ulkona oli tilaa juoksennella.
Kesäteatterin kausi päättyi elokuussa. Ranea ja Tuomasta kiehtoi ajatus, että he voisivat selvittää, kuka puukotuksen takana oli.
– Joku hullu, joka oli katsonut liikaa väkivaltaohjelmia, Tuomas arveli.
– Minä epäilen, että juttu liittyi Tommin naisiin. Heitä oli aivan liikaa. Mustasukkaisuutta ilmassa.
– Mirri väittää, ettei tiedä mitään. Jolandan ilmestyminen oli outo juttu. Minä epäilen hänen veljeään. Molemmat ovat tummia, heillä veri kuohuu. Mitä jos seurataan vaivihkaa tätä velipoikaa?
Rane ja Tuomas ottivat selvää, missä Jore asui. He kiertelivät Janakkalassa ja löysivät osoitteen perusteella vanhan rintamamiestalon. Maali halkeili ja pihapiirissä oli vanhoja mopoja. Rikkaruohot olivat vallanneet pienen kasvimaan.
Pojat kurkkivat aidan takaa, mutta eivät tohtineet mennä pihalle. Ranen mielessä iti suunnitelma.
– Kyselin vähän ja tiedän, että Jore on hanttihommissa Myllymäellä yhdellä rakennuksella. Tilipäivä on perjantaina. Veikkaan, että hän menee juhlistamaan sitä kavereiden kanssa lähipubiin. Mekin voitaisiin mennä.
Haalariasuinen miesporukka valtasi Nalle Pubin nurkkapöydän. Rane ja Tuomas istuivat baaritiskillä. Siitä oli hyvä näköala baariin. Naurunremakka seurasi toistaan, kun työmiehet hakivat baaritiskiltä tummaa olutta. Tämä näytti olevan heidän kantapaikkansa. Jore oli jatkuvasti äänessä. Hän kuului kehuvan itseään. Kaikista sanoista ei saanut selvää.
Porukka hajaantui kolmannen tuopillisen jälkeen. Jore oli mopolla liikkeellä. Hän lähti ajamaan vauhdilla. Pojat jäivät katsomaan. Heillä ei ollut selvää suunnitelmaa jatkotoimista.
– Tullaan ensi viikolla uudelleen. Istutaan lähemmäs, jos vaikka kuultaisiin jotain tapaukseen liittyvää, Tuomas ehdotti.
Kului viikko ja toinenkin. Perjantai-illat pubissa olivat puuduttavia, mutta pojat olivat sitkeitä. Kolmannella viikolla onnisti.
Rane istui yksin pubissa. Hän luki hajamielisesti Kaupunkiuutisia ja kuunteli puolella korvalla naapuripöydän jutustelua. Työmiehet olivat juhlatuulella. Heidän joukossaan oli pari uutta, joita pojat eivät olleet nähneet aikaisemmin. Miehet hakivat baaritiskiltä oluttuoppien lisäksi snapseja. Jore kuului rehvastelevan.
– En minä ole mikään turha jätkä. Pistin puukolla siskolikan sulhasta. Se ei päästänyt inahdustakaan. Kuoli kuin sika. Se oli pettänyt siskoa. Täytyihän minun puolustaa perheen kunniaa.
– Missä se tapahtui?
– Kesäteatterissa. Lehdetkin kirjoittivat jutusta. Kukaan ei osannut epäillä minua.
– Miten sinä kesäteatteriin päädyit?
– Seurasin sitä jätkää. Livahdin metsän puolelta sisälle, kun näytös oli alkanut. Hain väliajalla tuopin ja istuin sen viereen penkille. Tökkäsin puukon kylkeen ja häivyin.
– Tietääkö systeri?
– Ei, vaikka taitaa arvata. Se on löytänyt uuden miehen. Oikein insinöörin. Mamma tykkää. Taitaa olla vauvakin tulossa. Meikäpoika laittoi kerralla perheen asiat kuntoon.
Rane harmitteli, ettei ollut äänittänyt keskustelua. Tuomaskaan ei ollut paikalla. Mutta nyt hän tiesi. Vatsanpohjassa kutkutti. Tommi oli kuollut, mutta hän tekisi kaikkensa, että syyllinen jäisi kiinni.
– Voidaan kertoa poliiseille, mitä kuultiin, mutta se on vain sana sanaa vastaan. Meillä ei ole todisteita.
– Voitaisiin pakottaa se tunnustamaan.
– Miten muka? Mennäänkö sanomaan sille, että tiedetään kaikki. Mene poika kertomaan poliisille, tai me suututaan.
– Tehdään kiusaa. Tehdään elämä niin hankalaksi, että sillä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ranen mielikuvitus kiiti. – Lähetetään uhkauskirjeitä.
– Ei taida tehota. Repii ne ja nauraa päälle.
– Istu alas ja rauhoitu, minulla on suunnitelma. Lähetetään joka viikko kirje ja tehdään samalla jotain pieniä kolttosia. Odotetaan, että Jore hermostuu.
Tuomas oli epäileväinen, mutta innostui pikkuhiljaa Ranen suunnitelmasta.
– Ostetaan pino tuhmia kortteja ja keksitään hurjia tekstejä. Otetaan printit ja liimataan ne kertakäyttöhanskat kädessä kortteihin. Ei viedä postiin vaan tiputetaan Joren postilaatikkoon.
Molempia nauratti. Pila voisi toimia.
Pojat valitsivat Tavastilan Euro-kaupassa kortteja, jossa oli hemaisevia pyllynkuvia.
Jore hämmästyi, kun löysi seuraavalla viikolla postilaatikosta mainospostin lisäksi kortin, jonka kuvapuolella komeili tanssityttöjä helmat korvissa. Hän luki korvat punaisina. Tiedämme, että puukotit ystävämme kesäteatterissa. Tunnusta paha tekosi poliisille. Kaksi silminnäkijää.
Jore pelästyi ja harmistui. Hän repi kortin ja päätti olla välittämättä siitä. Poikien kujeita, hän aavisteli. Että pitikin mennä kehuskelemaan.
Seuraavalla viikolla kortissa oli kolme elefantinpyllyä. Et ole tunnustanut, varoitamme, kostotoimia luvassa. Kaksi silminnäkijää.
Jore pyörähti ympäri. Seurasiko joku häntä. Kortti lensi roskikseen. Pahuksen pojat, ei heillä ollut todisteita.
Aamulla Joren mopon renkaat olivat tyhjät. Hän kirosi. Myöhästyminen töistä tiesi rahanmenetystä. Ei auttanut kuin juosta bussipysäkille ja toivoa ehtivänsä. Hän mulkoili työpaikalla kavereitaan. Oliko joku heistä kiusanhenki? Miehet käyttäytyivät niin kuin aina ennenkin. Jore ei kertonut postikorteista, vaan nieli kiukkunsa.
Seuraavalla viikolla ei tapahtunut mitään. Jore tuudittautui jo rauhaan, kunnes uusi postikortti säväytti. Nyt kuvassa oli aasi, joka pissasi ohdakepellolla. Et ole uskonut varoituksiamme. Seuraavaksi koet jotain ikävää, jos et mene tunnustamaan tekoasi. Kaksi silminnäkijää.
Jore pelästyi. Hänen unensa oli katkonaista. Aamulla kaikki näytti olevan kuitenkin hyvin. Syysaamu oli seesteinen ja mopo toimi. Vatsa oli kuralla.
Kotiin palatessaan hän aavisti ikävyyksiä, sillä pihalla haisi. Joku pirulainen oli kipannut kottikärryllisen tuoretta hevosenlantaa ulkorapuille. Hänen oli pakko kahlata kasan yli päästäkseen sisälle. Lemu oli kaamea. Kun hän sai lakaistua lantakasan pois, hän päätti käydä kyselemässä naapureissa, olivatko he nähneet tihutyön tekijät.
Naapurin vanha emäntä kertoi katselleensa ikkunasta ja nähneensä kaksi mustiin huppareiden pukeutunutta miestä kottikärryjen kanssa. Hän oli arvellut, että Jore oli päättänyt viimein kunnostaa kasvimaan. Poikien ulkonäöstä hän ei osannut sanoa mitään. Kukaan muu ei ollut huomannut mitään epätavallista.
Joren sydän jyskytti. Hän aavisti, että tämä oli vasta alkua. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Poliisille ei tietenkään voinut ilmoittaa. Kavereille kertominen hävetti.
Hän päätti juoda itsensä humalaan. Onneksi oli viikonloppu. Päässä jyskytti, kun hän heräsi myöhään aamupäivällä. Pihalle oli pystytetty salko. Tuulessa liehui viiri, jossa luki suurin mustin kirjaimin MURHAAJA. Naapurin pikkupojat osoittelivat sitä sormella.
Jore hoippui ulos ja kaatoi salon. Hän poltti viirin saunan uunissa. Naapurit olivat nähneet viestin ja katsoivat häntä epäluuloisesti.
– Poikien pilaa, hän mutisi väkinäisesti.
Jore otti lopputilin ja lähti vähin äänin vanhempiensa luo Raumalle. Nämä olivat ihmeissään, sillä miestä ei ollut näkynyt aikoihin.
– Syysloma, hän kuittasi ja valtasi yläkerran vierashuoneen. Hän nukkui unia näkemättä lähes vuorokauden.
Äiti kolisteli portaissa.
– Herää poika syömään. Miten ihmeessä olet noin väsynyt? Sait kummallisen postikortin. Tässä lukee suurin kirjaimin, että et pääse pakoon. Mitä se tarkoittaa?
Joren silmissä sumeni. Kiusaajat jahtasivat häntä ja tiesivät, missä hän oli. Pakopaikasta oli tullut vankila.
– Jotain tyhmää pilaa. Ei siitä kannata välittää, hän sai sanottua.
Äiti tyytyi siihen. Hän lastasi Joren lautaselle karjalanpiirakoita ja munavoita. Iso mukillinen vahvaa kahvia rauhoitti vatsahermoja. Jore mietti, mitä tekisi. Elämästä oli tullut piinaa.
Seuraavassa kortissa luki: Jätämme sinut rauhaan, kun käyt ilmoittamassa puukotuksesta poliisille. Kaksi silminnäkijää.
Äiti luki kortin ja kauhistui. Oliko hänen poikansa tappanut jonkun?
Jore tunnusti äidille, sillä tämä ei jättänyt häntä rauhaan.
– Minun oli ihan pakko puolustaa Jolandaa, hän selitti surkeana.
– Kyllä minä poika sinulle taivaan merkit näytän. Eikö me olla papan kanssa opetettu, että kunnia on tärkeä, mutta ei se oikeuta tappamaan ketään. Me lähdemme nyt yhdessä poliisin puheille.
Jore seurasi mammaa surkean näköisenä. Hän tunsi itsensä pikkupojaksi.
Poliisi kuunteli hänen tunnustustaan vakavan näköisenä.
– Hyvä kun saadaan tämäkin tapaus selvitettyä. Saat aikanaan kutsun oikeudenkäyntiin, poliisi sanoi.
Jore veti henkeä helpotuksesta. Ehkä näin oli sittenkin parasta. Hermot olivat riekaleina.
– Nyt olet kotiarestissa oikeudenkäyntiin asti, äiti sanoi. Hän otti Jorea käsipuolesta ja kaksikko poistui vähin äänin.
Lehdet otsikoivat: Kunniamurha, kesäteatteripuukotus selvinnyt.
Rane ja Tuomas riemastuivat. Heidän suunnitelmansa oli toiminut. He eivät kertoneet kenellekään halaistua sanaa omasta osuudestaan.
Mirri oli yllättynyt luettuaan lehdestä, mitä oli tapahtunut. Hän soitti Roosalle.
– Onko sinulla ensi viikonloppuna kiireitä? Minulla on tiedossa lauantaina vapaailta. Naapurin Ami on luvannut hoidella Lumikukkaa. Haluaisin jutella. On tapahtunut niin paljon, että olen pyörällä päästäni.
– Tulen mielelläni. Olen luvannut käydä kotona. Äiti kyselee jatkuvasti, koska tulen. Hän kertoi, että Bella ikävöi minua. Tavataanko kaupungilla?
– Joo, sopiiko Popinossa seiskalta?
– Sopii, kiva nähdä.
Mirri ja Roosa olivat kasanneet salaattipöydästä kukkuralliset lautaselliset herkkuja. Tarjoilija kantoi pöytään tirisevän kuuman kasvispizzan. Hän oli puolittanut sen valmiiksi. Tyttöjen suut levisivät hymyyn.
– Näyttää hyvältä. En muista, koska olen syönyt viimeksi ulkona, Mirri sanoi.
– Sama täällä. Eletään Tuikun kanssa pienellä budjetilla. Kerro nyt, mikä mieltäsi painaa, Roosa sanoi.
– Olin Tommin kuoleman jälkeen ihan lamassa. Onneksi Jemila ja Peter pitivät minua pystyssä. Olen saanut Lumikukalle päiväkotipaikan. Se helpottaa elämää. Minulla on vihdoinkin vähän omaa aikaa. Tosin se hupenee kokkaamiseen, siivoamiseen ja pyykinpesuun. Yritän ehtiä käydä lenkillä ja uimassa, Mirri kertoi.
Roosa kuunteli otsa rypyssä. Miten erilaista heidän elämänsä olikaan.
– Miten teatteri?
– Kesäteatterin jälkeen ei sillä saralla ole mitään tiedossa. Mutta minulla on suunnitelmia. Kävin kampaajalla. Tiedäthän Hiushuoneen vastapäätä asuntoani. Ihailin Tessan hopeanharmaata kampausta. Hän kertoi miettineensä, että voisi ottaa oppisopimuksella avukseen kampaajaharjoittelijan. Kysyin, kelpaisinko minä. Tessa katsoi ensin hämmästyneenä, mutta hymyili. Sanoi, että tietysti kelpaan, jos tunnen kiinnostusta alaan. Aloitan ensi viikolla. Vähän jännittää.
– Voi miten hienoa. Saat ammatin ja pääset mukaan työelämään. Älä kuitenkaan unohda laulua, tanssia ja näyttelemistä.
– Kaikki aikanaan. Meidän lähellä on Eräs-teatteri. Ehkä käyn kysymässä, löytyisikö sieltä joku rooli.
– Mirri, sinä olet ruvennut elämään. Onko uusia isäkandidaatteja?
– Äh, ei. Lumikukan kummit käyvät välillä moikkaamassa, mutta romantiikkaa ei ole ilmassa. Miten itse?
– Olen kulkenut teekkaripoika Heikin kanssa. Meillä on mukavaa. Leikimme viikonloppuisin kotia, kun Tuikku on Porvoossa poikaystävän luona. Tuikun isä kävi kerran yllätysvierailulla. Olin silloin yksin. Hän kysyi, missä Tuikku on. Kerroin sujuvasti, että lenkillä. Isällä oli onneksi kiire. Ei jäänyt odottamaan.
– Olen ihan täynnä. Pizza oli ihanaa. Tuletko käymään vielä meillä? Täytyy päästää Ami vapaalle, Mirri kysyi.
– En taida. Äiti ja Bella odottavat kotona. Toivottavasti äiti ei ole paistanut pizzaa, Roosa nauroi.
Lumikukka nukkui, kun Mirri tuli.
Ami haukotteli.
– Meillä oli kivaa. Paistoin pakastepizzan ja Lumi söi Kipparin kalaherkkua.
– Hyvä, kiitos sinulle. Olet aarre, Mirri halasi Amia.
Tämä heilautti kättään ja lähti iloisesti hypellen.
Mirri hymyili. Elämä tuntui taas hyvältä.
