Sinistä ei näkynyt pariin viikkoon jälkeäkään. Tauno istui ilta toisensa jälkeen Voudin kellarissa ja odotti turhaan näkevänsä tytön.
Puhelin pirahti eräänä lauantaiaamuna.
– Nyt panettaa, oletko kotona? Sini kysyi mutkattomasti.
Tauno siivosi hätäisesti makuuhuoneen. Hän ehti hädin tuskin vaihtaa lakanat, kun ovikello soi.
– Onko reitti selvä? tyttö kysyi ja riisui saman tien hupparinsa.
– Otatko kahvia?
– Siiderin mieluummin, oli eilen vähän rankka ilta. Kaverit olivat tupaantuliaisissa. Karkasin, sillä kämppä oli täynnä tupakansavua. Ei auttanut, vaikka ikkunat olivat auki. He heräilevät siellä krapulaisina. Sovittiin, että käydään porukalla päivällä pizzalla. Voin rentoilla kanssasi siihen asti.
– Siideriä ei ole, mutta iso pullo giniä löytyy. Tuon sinulle paukun sänkyyn.
– Ihanaa, juuri sitä tarvitsen. Tule nallekarhu viereen.
Tauno jäi katsomaan, kun Sini pukeutui puolen päivän aikaan ja heitti lentosuukon hyvästiksi. Vuodevaatteet olivat mytyssä ja ginipullo puolillaan.
Aika vauhdikas tyyppi tämä tyttö, enkä vieläkään tiedä hänen puhelinnumeroaan, Tauno huomasi liian myöhään. Tai näenhän minä, mistä numerosta hän soitti.
Näytössä luki kuitenkin salainen numero.
Tauno kaatoi itselleen tukevan ryypyn ja asettui television ääreen. Pojat löysivät hänet siitä iltapäivällä.
– Iskä sinä nukuit. Tultiin jo tänään, kun äidillä ja Rolle-sedällä on menoa. Eihän haittaa? Yritettiin soittaa, mutta et vastannut kännykkään, he selittivät kilvan.
– Äiti vei meidät päivällä pizzalle. Arvaa kuka me nähtiin siellä? Meidän uusi äikänopettaja Sini. Sillä oli paljon kavereita. Ne nauroivat ja kertovat tuhmia vitsejä. Kuultiin kun Sini kertoi komeasta rakastajasta. Mikä se on? Äiti sanoi, että satuolento. Ei me uskottu. Äiti komensi meidät nurkkapöytään, eikä me kuultu enempää.
Läheltä piti. Mitähän pojat olisivat sanoneet, jos olisivat löytäneet alastoman opettajansa täältä. Tauno värisi pelkästä ajatuksesta.
Hän näki yöllä unta uljaasta kotkasta. Hän tunsi, miten ilmavirta tarttui siipiin ja hän leijaili vapauden huumassa. Taivas tummeni ja jättisuuri naaraskotka vaani keltaisin silmin pesäpuun oksalla. Hän kutistui pieneksi pelosta. Naaras levitti siipensä ja rääkäisi. Tarttui kynsillään ja ravisteli. Tauno vikisi ja heräsi omaan kauhuunsa.
Vilma ja Rolf eivät kertoneet kenellekään muutosta yhteiseen osoitteeseen. Jotenkin kaikki kuitenkin tiesivät. Vilma huomasi, että työtoverit suhtautuivat häneen eri lailla kuin ennen.
– Sinä olet kiivennyt arvoasteikossa ylöspäin, Rolf nauroi.
Vilma heitti häntä tyynyllä.
Uusi koti oli viihtyisä. Vilma oli ensi töikseen vienyt tummat verhot ja raskaat matot kierrätyskeskukseen. Hän oli hankkinut tilalle keveitä heleänvärisiä tekstiilejä. Ikkunalaudalla hehkui valkoinen orkidea. Lahja Rolfilta.
Kun aurinko paistoi lasitetulle parvekkeelle, Vilma nautti iltapäivisin siellä päiväunet. Hän oli virkeällä mielellä, vaikka tunsikin itsensä välillä oudon väsyneeksi.
– Rintasi ovat pyöristyneet somasti, Rolf sanoi, kun Vilma pukeutui keveään pitsiaamutakkiin.
– Minulla on aavistus, mitä se tarkoittaa. Kerron sinulle, kun tiedän varmasti, Vilma sanoi ja halasi miestä.
Vilma varasi ajan tutulta gynekologilta. Ramilla oli vastaanotto samassa lääkärikeskuksessa, jossa Tauno työskenteli.
– Kyllä vain, olet raskaana ja näytät voivan hyvin, Rami vahvisti. – Saanko onnitella Taunoa?
– Älä ihmeessä. Meillä on meneillään asumusero, eikä Tauno todellakaan ole isä. Sinullahan on vaitiolovelvollisuus.
– Kiusoittelin vain, kun olet perhetuttu. Olen kyllä kuullut tilanteestanne. Tässä kaupungissa mikään ei pysy salassa. Toivotan onnea. Onhan lapsi toivottu?
– Kyllä vain. Lopetin pillereiden syönnin heti, kun muutimme Rolfin kanssa yhteen.
– Tietävätkö pojat?
– Eivät vielä, mutta ovat toivoneet pikkusiskoa tai veljeä.
Vilmaa jännitti, kun palasi kotiin. Pojat olivat onneksi Taunon luona. Hän poikkesi Café Laurellille ja osti laatikollisen värikkäitä macaronleivoksia. Hänellä oli yllättäen makeannälkä.
– Meidän pieni perheemme kasvaa ensi talvena, hän kertoi illalla Rolfille.
He istuivat parvekkeella ja pitivät toisiaan kädestä. Pöydällä oli kannullinen vihreää teetä ja leivosvati.
Rolf halasi Vilmaa.
– Aavistin, että jotain tällaista on tulossa. Olen sanaton. Olet antanut minulle maailman kalleimman lahjan. Jääthän heti pois töistä?
– En malta ihan vielä. Voin hyvin ja minulla on kanta-asiakkaita.
– Lupaan hemmotella sinua. Ota toinenkin leivos.
– Mama, kaikki menee pieleen. Viihdyin lääkärikeskuksessa, mutta nyt se on loppu. Pilasin itse mahdollisuuteni, Marlena nyyhkytti.
Hän istui Mama Maddalenan sohvalla. Pörrö-kissa hyppäsi viereen. Marlena silitti sitä. Pehmeä turkki tuntui lohdulliselta.
– Tyttöseni. Elämässä on ylä- ja alamäkiä. Anna ajan kulua, se helpottaa ja haalistaa kipeät muistot. Sinähän teet taidetta. Moni taiteilija ammentaa kuviinsa iloa ja surua. Oletko ajatellut jatkaa gallerialla?
– Taitaa olla pakko, jos haluan pyörittää sitä edelleen. Päivystäjäni lopettaa pian, eikä uudesta ole tietoa. Näyttelyt on myyty vuoden loppuun, joten se antaa minulle puuhaa. Tulen kyllä toimeen, kun elän pienellä budjetilla, Marlena kertoi.
– Oletko tutustunut kaupungin muihin taiteilijoihin?
– Jonkin verran. Liityin Hämeenlinnan Taiteilijaseuraan. Tiedän, että graafikot etsivät kaupungista työtilaa. Mietin, voisinko perustaa gallerian yhteyteen grafiikanpajan. Heillä on prässi, mutta sinne tarvitaan paljon muutakin.
– Kuulostaa hyvältä. Voit periä heiltä vuokraa, niin saat lisätuloja. Ehkä voitte jakaa päivystysvuorojakin.
Marlenan silmät kirkastuivat. Ajatus oli kutkuttava. Hänen ei tarvitsisi olla yksin. Hän voisi myös itse kokeilla grafiikantekoa.
– Mama, kiitos. Kypsyttelen ajatusta. Piristit minua kummasti.
– Hei, meillä graafikoilla on täällä Hämeessä oma yhdistys.
Reipas Paperihuone ry:n puheenjohtaja Petronella tuli esittäytymään.
– Jäseniä on noin 30 ja pajatyöskentelyyn sitoutuneita kuusi. Meillä on tällä hetkellä työtilat Kantolanniemellä vanhalla perunatehtaalla. Ne ovat aika ankeat. Tämä työhuone keskellä kaupunkia ja vielä järven rannalla on unelma.
– Galleria pyörii omalla painollaan. Tämän viereisen huoneen voi tosiaan kalustaa työpajaksi ja tuolta pihan puolelta löytyy pari toimistohuonetta, Marlena esitteli. – Niin ja täällä on myös pieni keittiö ja kaksi wc:tä.
– Luuletko että voisimme tehdä toisesta happohuoneen? Tarvitsemme vesipisteen ja turvallisen paikan rautakloridille.
– Kyllä varmaan. Mitä muuta?
– Meillä on iso tukeva pöytä, jonka päällä leikkaamme paspoja. Se vie aika paljon tilaa.
– Tule katsomaan alakertaan. Siellä on iso huone ja sen lisäksi varastotilaa.
– Tämä on täydellinen, Petronella ihasteli. – Voimme sijoittaa tänne myös kuparinleikkurin ja akvatintaruiskun. Seuraavaksi neuvottelemme varmaan vuokrasta?
– Minulle riittää, että saamme yhdessä katettua huoneiston vuokran. Galleria tuottaa sen verran, että tulen toimeen. Täytyy kuitenkin varmistaa taloyhtiöltä ja isännöitsijätoimistolta, ettei heillä ole mitään huomautettavaa.
Mama käveli Arvi Karistonkadulla. Hän pysähtyi katsomaan Galleria Paperihuoneen näyteikkunaa. Tuettua elämää, julisteessa luki. Kuvassa oli kukkaköynnös, joka oli sidottu tukilangoilla kehikkoon. Hän astui sisälle ja ihaili taidokkaasti maalattuja tauluja.
– Katri on kuukauden taiteilija. Kukilla on tukikeppi tai sidoslankoja. Hän haluaa kertoa, että taiteilijatkin tarvitsevat tukea. Apurahoja ja teosmyyntiä.
– Hienoja maalauksia. Ne ovat liian suuria minun seinilleni. Toivottavasti ostajia löytyy, Mama sanoi kohteliaasti.
Hän oli ilahtunut, kun kaupungin kulttuurielämä oli vilkastunut Galleria Paperihuoneen myötä.
Sini oli valloittanut oppilaat. Hän halusi oppia nopeasti tuntemaan heidät.
– Aloitetaan tutustumiskierroksella, hän ehdotti. – Kirjoittakaa kolme sanaa vierustovistanne. Sellaisia, jotka kuvastavat hänen luonnettaan.
Oppilaat vilkuilivat toisiaan ja hihittivät. Tässä on joku jekku takana, he arvasivat.
– Antakaa nyt laput sille, josta kirjoititte. Jokainen saa sanoa nimensä ja lukea kuvauksen itsestään ääneen.
Oppilaat riemastuivat ja hämmästyivät. Luokan ujoin sai kuulla olevansa kaunotar. Kaverukset kutsuivat toisiaan lempinimillä. Urheilijapoika kuuli olevansa leuhka ja luokan priimus hikipinko. Kaikilla oli hauskaa.
– Sain jo hyvän kuvan teidän luonteistanne. Ajattelin, että aloitamme äidinkielen tunnit pienillä kirjoitusharjoituksilla. Luin koulun blogia. Se kaipaa kevennystä. Päivitän kirjoituksianne otsikolla Valopilkkuja. Aloitetaan. Katsokaa ikkunasta ulos ja kirjoittakaa tunnelmista. Aikaa on viisi minuuttia.
Ulkona satoi ja päivä oli harmaa. Valopilkkuja ei näkynyt. Sini luki seuraavan viikon aikana tarinoita. Hän päivitti niistä riemastuttavimmat blogiin.
Katsoin luokan ikkunasta ja näin sadekeijun. Se ravisteli sinistä pilveä, niin kuin äiti mattoja. Sadekuuro kasteli koulun pihalla palloa potkivat pojat. He olivat litimärkiä ja jättivät kuraisia jälkiä lattiaan, kun juoksivat sisälle. Opettaja oli vihainen ja komensi pojat riisumaan kengät. He olivat hassun näköisiä, kun hiukset olivat märät. Kaisa 1A
Juoksen labyrintissä. Seuraavalla tunnilla on matikan kokeet. Minua jännittää. Sade alkaa. Se kastelee kivet liukkaiksi. Kompastun ja lyön polveni. Siihen sattuu. Nousen ylös ja voihkin. Polvessa on haava ja siitä vuotaa verta. Koulun kello soi. Onnun eteenpäin, mutta joudun umpikujaan. Myöhästynkö kokeista? Sade yltyy, enkä näe, minne pitäisi suunnistaa. Paniikki iskee. Pyörryn. Kun herään, opettaja Sini seisoo edessäni ja auttaa pystyyn. Hän pörröttää hiuksiani ja kannustaa kävelemään. Nojaan hänen olkapäähänsä. Opettaja tuoksuu hyvältä. Ehdin kokeisiin ja huomaan, että tiedän vastaukset. Hajuveden tuoksu seuraa kotimatkalla. Olen kuin huumeessa. Unto 4B
Hypitään pikkuveljen kanssa pihalla vesilätäköissä. Rolle-setä huutaa parvekkeelta: ”Tulkaa katsomaan, mitä Kalle on oppinut”. Me juostaan portaat ylös. Kalle on valkoinen papukaija. Se istuu sedän pään päällä ja kirkuu. Rolle-setä heittää pienen pallon ilmaan. Kalle nousee siivilleen ja ottaa pallon lennosta kiinni. Pallotellaan kolmistaan ja Kalle saa aina kopin nokkaansa. Rolle-setä on kiva. Paljon kivampi kuin iskä. Se istuu kotona sohvalla ja juo viskiä. Antaa meidän pelata yömyöhään. Äiti ei anna. Asutaan vuorotellen äidin ja iskän luona. Meille syntyy pian vauva. Äidillä on jättisuuri vatsa. Toivotaan pikkusiskoa. Äiti sanoi, että niin hänkin. Jesse 3A
Sini oli päätellyt, että Jesse ja Juuso olivat Taunon poikia. Huvitti, kun hän sai sisäpiirin tietoa lasten vanhemmista. Näillä ei tainnut olla aavistustakaan, mitä kaikkea lapset näkivät.
Sini ja Sanna ystävystyivät. He vaihtoivat kuulumisia kahvimukien ääressä opettajahuoneessa. Sini kertoi oppilaiden kirjoituksista. Sanna nauroi. Hän oli vähän kateellinen, miten helposti Sini oli sopeutunut. Sanna seurasi tarkasti Lissun laatimaa opetussuunnitelmaa. Hän olisi kaivannut jotain omaperäistä, mutta ei ollut uskaltanut ehdottaa uudistuksia. Oppilaat eivät perinteisistä käsitöistä innostuneet.
– Haluisivat tehdä fantasiavaatteita, Sanna huokasi. – Ei meillä ole siihen resursseja.
– Järjestetään joku tempaus, Sini suunnitteli. – Pop up tapahtumat ovat tätä päivää. Esityksiä, taidenäyttely, buffetpöytä.
– Hei, hyvä idea. Kysytään liikunnanopettajalta, jos hän harjoittaisi oppilaiden kanssa tanssiesityksiä. Me voisimme käsityötuntien jälkeen jäädä vapaaehtoisten kanssa ompelemaan asut.
– Ehdotetaan Pipsalle, että hän voisi teettää kuvistunneilla taidetta näyttelyksi asti. Minun oppilaani saavat kirjoittaa sketsejä. Vuorotellen laulua, tanssia ja pieniä näytelmänpätkiä, Sini innostui.
Pipsa näytti hankkeelle vihreää valoa. Hänelle oli kunnia-asia, että oppilaat ja heidän vanhempansa olivat tyytyväisiä.
Koulun voimistelusali komeili värivaloissa. Tuolit oli sijoitettu ympyrän muotoon. Keskellä oli tilaa esityksille. Opettajat, oppilaiden vanhemmat, sisarukset ja ystävät odottivat jännittyneinä, mitä tapahtuisi. He olivat saaneet epämääräisiä vihjauksia, että odotettavissa oli yllätyksiä.
Pitkään yönmustaan mekkoon pukeutunut Pipsa astui esiin. Kuiske vaimeni.
– Tervetuloa. Saanko esitellä uudet opettajamme Sinin ja Sannan. He ovat tämä esityksen kantavat voimat.
Yleisö taputti.
Sini oli häikäisevä ilmestys tiukassa napapaidassa ja haaremihousuissa. Sanna oli pukeutunut tyylikkääseen kotelomekkoon. Yleisön joukossa istuva Tauno ei tiennyt, kumpaa olisi ihaillut enemmän. Sini oli hänen unelmiensa nainen, mutta kovasti häilyväinen. Sopivasti pyöreä Sanna teki vaikutuksen.
– Esitys alkaa. Istukaa tukevasti, esitys alkaa, Pipsa sanoi ja kilisti kelloa.
Valot sammuivat. Vieno musiikki kajahti saliin. Harsohamosiin pukeutuneet tytöt pyörähtivät lavalle. Musiikki vahvistui ja tanssi alkoi ensin hitaana, mutta vauhti kiihtyi musiikin myötä. Vanhemmat taputtivat. He eläytyivät tunnelmaan.
Ekaluokkalaisen kuoro valloitti sydämet. Sanat unohtuivat, mutta innostus oli käsin kosketeltava. Yläluokkalaisen pienet näytelmäkatkelmat kertoivat koulun arjesta. Opettajat punastelivat, kun nuoret paljastivat heidän vahvuutensa ja puutteensa.
Pipsa taputti käsiään.
– Virallinen ohjelma on ohi. Ruokasalissa on tarjolla makeaa ja suolaista. Kaikki oppilaiden itse valmistamia. Ripustimme sinne myös taidenäyttelyn. Nauttikaa
Kahvi, vadelmamehu, tuoreet pullat ja pienet suolaiset pizzapiirakat tekivät kauppansa. Koulun virkistysrahastoon kertyi mukava summa.
Pipsa oli tyytyväinen. Hän suunnitteli, että voisi viedä kuvisoppilaat taidenäyttelykierrokselle. Hän katseli, miten yleisö kierteli katsomassa oppilaiden piirustuksia. Nämä olivat saaneet vapaat kädet toteuttaa itseään. Valikoima oli riemunkirjava.
Paikallislehden toimittaja otti kännykällä runsaasti kuvia.
– Julkaisen jutun lauantain lehdessä. Tuleehan tästä traditio? hän kysyi.
Pipsa ei ollut ajatellut niin pitkälle, mutta päätti oitis, että tapahtuma yhdisti koulun ja oppilaiden perheet.
– Kyllä vain. Mietimme jatkossa, mitä esitämme. Tämä pop up tempaus syntyi spontaanisti. Jos käytämme enemmän aikaa, voimme panostaa asuihin ja esityksiin, hän sanoi.
– Hienoa, tulen mielelläni tekemään juttuja, toimittaja sanoi. – Pikkukaupungissa kaikki uusi kiinnostaa lukijoita.
