Kesä oli kääntynyt syksyn puolelle ja koulu oli alkanut. Sannan asuntokaupat eivät olleet vieläkään toteutuneet. He olivat tavannut Taunon kanssa muutaman kerran. He olivat käyneet illallisella Piparkakkutalossa ja istuneet sen jälkeen Voudin kellarissa yömyssyillä. Tauno kertoi laittaneensa asuntonsa myyntiin. Hän arveli, että kaupoista voisi tulla piankin totta.
Sanna valitteli, että hänen talonsa ei ollut mennyt kaupaksi. Pitää varmaan alentaa hintaa, hän huokasi.
Vanajavedeltä puhalsi kylmä tuuli, kun Sanna soitti Maman ovikelloa.
– Tule sisään. Mukava nähdä sinua, Mama toivotti.
– Kiitos, elämäni on jumissa. Tulin kysymään, onko valopilkkuja näkyvissä, Sanna hymyili.
Mama ohjasi hänet parvekkeelle. Pörrö-kissa nosti päätään korituolista.
– Istu mukavasti. Täällä on vielä lämmin. Tuon sinulle kupposen inkivääriteetä. Keittelin juuri ison kattilallisen, Mama rupatteli.
Hän levitti tarotkortit ja pyysi Sannaa nostamaan kolme.
Sannaa jännitti. Hän muisti, kun Mama oli ennustanut hänen elämäänsä pyörremyrskyä. Hän oli toden totta tuntenut olevansa myrskyn silmässä seuratessaan Lissun elämän hiipumista.
– Tämä ensimmäinen kortti kertoo menneisyydestä. Se on Lanttien viitonen Huoli. Toivottavasti huolesi jäävät nyt taka-alalle. Toinen kortti kertoo tästä hetkestä. Miekkojen seitsemän Turhautuminen. Vaivaako joku asia sinua? Mama kysyi huolestuneen näköisenä.
– Olen laittanut talon myyntiin, mutta varteen otettavaa ostajaa ei ole löytynyt. Näyttöjä on joka viikonloppu. Siivoan ja lähden pitkille kävelylenkeille Fifin kanssa, kunnes näyttö on ohi. Onhan tämä aika turhauttavaa.
– Kuulostaa kurjalta. Nosta nyt kortti tulevaisuudelle.
Mama näytti Sannalle korttia, jossa kultakolikot kiiltelivät.
– Elämä kirkastuu, Mama lupasi. – Tämä kortti on Lanttien kymppi Rikkaus. Kortti kertoo elämän rikkaudesta, mutta voi tarkoittaa konkreettisesti rahantuloa. Sinun tapauksessasi tulkitsen, että talon myyntiä.
Sannan silmät olivat kirkastuneet. Ajatus oli kutkuttava. Hänen elämänsä rauhoittuisi, vaikka muutto ei houkutellutkaan.
– Nosta vielä yksi kortti. Katsotaan, minne rikkaus sinut johdattaa.
Sannaa huimasi. Hän halusi uskoa, että elämällä oli hänelle jotain ihanaa tarjottavana. Viimeinen kortti oli ollut Maljojen yhdeksikkö Onnellisuus.
– Mama, haluan uskoa sinuun ja kortteihin. Kiitos, tämä ilta oli ihmeellinen. Inkivääritee oli hyvää. Miten valmistit sen?
– Pilkoin tuoretta inkivääriä kattilaan ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Haudutin ja lisäsin tummaa ruokosokeria. Se antaa hyvän unen.
– Mama, puhumme aina, kun käyn täällä vain minun murheistani. Kerro, mitä sinun elämääsi kuuluu? Ennustat muille, katsotko myös itsellesi kortteja?
– Katson kyllä. Varsinkin silloin, kun kirjoittaminen on jumissa.
– Mitä kirjoitat?
– Olen yrittänyt jotain elämäkerrantapaista, mutta juoni on hukassa. Eksyn jatkuvasti sivuraiteille.
– Mama, vilkaise koulun blogia. Se löytyy otsikolla koululabyrintintakana.fi. Oppilaat kirjoittavat pieniä tarinoita. Ne on jaoteltu aiheiden mukaan. Sieltä löytyy dekkariosio, vinkkejä läksyjenlukuun, opettajien kommentteja ja tietysti ajankohtaista palsta. Yhdellä silmäyksellä näkee, mikä kiinnostaa.
Maman silmät kirkastuivat. Oma blogi? Olisiko se mahdollista? Hän selaili sivustoa. Ajatukset risteilivät. Hänen ei tarvitsisi pähkäillä tarinan juonen edistymistä. Hän voisi kirjoittaa, mitä mieleen tulee ja lokeroida ne valmiiden otsikoiden alle. Ihana ajatus.
– Miten tuollainen blogi perustetaan? Onko se vaikeaa ja kallista? Mama kysyi varovasti.
– Mama, se on ällistyttävän helppoa. Nykyään löytyy valmiita pohjia, joita voi kokeilla ilmaiseksi. Autan sinut mielelläni alkuun.
– Minun täytyy vähän sulatella tätä, Mama sanoi.
Mielikuvitus kiiti. Hän mietti blogille nimeä.
– Tuli tällainen hassu ajatus mieleen. Kirjoittelin ensimmäisellä kaukomatkalla sähköpostilla ystäville matkakuulumisia. Otsikoin ne hikipisaroiksi, sillä Thaimaassa oli läkähdyttävän kuuma. Voisiko sellaista nimeä käyttää?
– Mama olet verraton. Se on hyvä nimi ja helppo muistaa. Anna palaa. Mieti rauhassa, millaisia palikoita – siis otsikoita – haluat. Soita, kun olet valmis tositoimiin, Sanna nauroi.
– En taida nukkua ensi yönä. Tästä tulee jännittävää.
Mama istui lempinojatuolissaan ja piirsi jalkalampun valossa kaavakuvan otsikkosivusta. Aamuaurinko pilkisti verhojen lomasta, kun hän oli tyytyväinen. Pörrö käänsi kylkeä sohvalla ja haukotteli.
Nyt pannullinen vahvaa kahvia, Mama suunnitteli. Sen jälkeen lähden tuulettamaan aivojani. Nukkua en malta, ennen kuin projekti käynnistyy.
Mama soitti reippaan aamukävelyn jälkeen Sannalle. Puhelin sai soida pitkään, ennen kuin Sanna vastasi. Oli lauantai ja aamu-unet maittoivat kouluviikon jälkeen. Sanna piristyi nopeasti ja lupasi tulla heti aamupalan jälkeen.
Mama ja Sanna istuutuivat tietokoneen ääreen. Mama esitteli yöllä piirtämäänsä kuvaa. Sanna katsoi sitä otsa kurtussa.
– Ei mikään ihan helppo toteutettava, hän tuumi. – Haluatko kaikki osiot näkyviin otsikkosivulle? Se on hyvä ajatus. Lukijat näkevät yhdellä silmäyksellä kiinnostuksen kohteet. Tarvitsemme näiden otsikoiden lisäksi hyvän etusivukuvan. Oletko miettinyt sitä?
Ei, Mama oli keskittynyt aiheisiin. Sanna oli oikeassa. Kuvat olivat tärkeitä kiinnostuksen herättäjiä. Sanna silmäili ympärilleen Maman olohuoneessa.
– Minulla on ehdotus. Voin ottaa sinusta ja Pörröstä valokuvan. Mitä jos istuudut tuohon korituoliin ja levität tarotkortit pöydälle eteesi. Ota Pörrö syliin.
Mama haki kirjavan huivin harteilleen, sipaisi harjalla hiuksia ja laittoi hiukan punaa poskiin.
– Miltä näytän? hän kysyi jännittyneenä.
– Näytät hyvältä. Ole vain oma itsesi ja keskity kortteihin. Otan useita kuvia. Valitaan yhdessä paras.
Päivä oli pitkällä, kun ensimmäinen versio Maman blogista valmistui. Otsikko hikipisarat.net komeili näytön ylälaidassa. Sen alla oli neljä otsikkoa. Ensimmäisessä luki Sanataidetta.
– Voit tallettaa kirjoitelmia. Näetkö, tässä vieressä on palkki, jossa lukee kategoriat. Voit järjestää tekstit niiden avulla, Sanna opasti.
Mama näki mielessään, että otsikoisi jutut ja se antaisi mahdollisuuden kirjoittaa juuri siitä aiheesta, joka oli päällimmäisenä mielessä. Hän huojentui ja päätti heti Sannan lähdettyä testata.
Toisen otsikossa luki Maman keittiö. Mama oli suunnitellut pitkään järjestävänsä repaleisen reseptikokoelmansa. Nyt oli oiva tilaisuus tallettaa lempiohjeet tietokoneelle. Hän kertoi Sannalle, että voisi kokata herkut ja ottaa niistä valokuvat.
– Mainio ajatus. Voin tulla koemaistamaan, Sanna hymyili.
Kolmas otsikko oli nimetty Ajankohtaiseksi. Mama suunnitteli kirjottavansa joka aamu kuvauksia arjesta ja miksei juhlastakin. Kuka minun eläkeläisen elämästä kiinnostuu, kirjoitan omaksi ilokseni, hän tuumi.
– Et arvaa Mama, miten moni lukee blogeja. Eläkeläisiä on paljon. He ovat kiinnostuneita virikkeistä, Sanna kommentoi. – Odota vaan, veikkaan että saat nopeasti seuraajia. Niin ja voit itsekin seurata blogeja, jotka kiinnostavat sinua. Listalta voi löytyä tuttuja.
Maman päässä pyöri. Uutta tietoa ja mahdollisuuksia tuntui olevan kerralla liikaa.
– Sanna, miten voin kiittää sinua?
– Kutsu syömään, kun ensimmäiset herkut valmistuvat, Sanna ehdotti. Hän oli tyytyväinen, että oli osannut auttaa Maman alkuun. Hän tiesi, että tämä selviäisi omatoimisesti jatkossa.
– Pörrö, tämä on ollut paras päivä ikinä, Mama sanoi ja halasi kissaa Sannan lähdettyä.
Pörrö kehräsi.
– Tule kanssani peiton alle. Nyt kaipaan kunnon päiväunia. Sen jälkeen käärin hihat ja aloitan, Mama suunnitteli.
Tauno huomasi viihtyvänsä Sannan seurassa. Siniä hän ei ollut nähnyt aikoihin. Sanna oli kertonut, että Sini oli ihastunut Pariisiin ja aikoi jäädä sinne. Matkatoimistosta oli luvassa töitä, kun Sini oli kertonut käyvänsä kielikurssilla. Sopeutumista helpotti, että bussikierrokset oli suunnattu suomalaisille.
– Hyvä, kun eivät kyselleet enempää. Olen löytänyt ihanan tummaihoisen basistin, joka on vienyt sydämeni. Olen muuttanut hänen luokseen ja nautin elämästä täysillä. Tämä on täydellinen kielikurssi, Sini oli kertonut Sannalle luottamuksellisesti. Sanna oli toivottanut hänelle railakasta syksyä. Hän oli luvannut hakea Sinin vähäiset tavarat vuokra-asunnosta varastoon.
Pipsa ei ilahtunut Sinin suunnitelmista. Hän pähkäili, mistä saisi Sinille seuraajan. Koulussa oli harjoittelijoita, mutta he tarvitsivat ohjausta.
Äidinkielen opettajien jatkuva vaihtuminen huolestutti myös oppilaiden vanhempia. Sini oli luvannut hoitaa opetuksen etänä siihen asti, kun seuraaja löytyisi.
Tauno oli kypsytellyt rohkeaa ajatusta mielessään. Hän päätti yllättää Sannan.
– Haluaisin tulla vielä kerran katsomaan taloasi, hän soitti.
– Tule vaan. Olen kotona. Päivällä oli näyttö, mutta kukaan ei käynyt. Kaupoista ei taida tulla mitään, Sanna huokasi.
Tauno harppoi pitkin askelin pihaan. Syyshortensiat kukkivat upeasti. Sanna istui ulkona puutarhakeinussa Fifi vierellään. Hän oli kattanut pöydälle teepannun, ruusukuvioiset mukit ja vadillisen munkkeja.
– Tule herkuttelemaan. Haudutin Maman ohjeen mukaan inkivääriteetä ja paistoin munkkeja. Teki mieli jotain hyvää, Sanna kutsui.
Fifi loikkasi keinusta tervehtimään Taunoa.
– Näyttää hyvältä. Toin sinulle kukkakimpun ja pullollisen oikeaa samppanjaa. Toivon, että meillä on tänään syytä juhlaan.
– Hyvänen aika, miten herttaista. Aiotko oikeasti ostaa talon? Sanna hämmästyi.
– Kyllä vain, mutta minulla on muutakin mielessä, Tauno sanoi ja istuutui Sannan viereen keinuun. Sanna kaatoi molempien mukeihin teetä.
– Käyn viemässä juhlajuoman hetkeksi kylmään, Sanna sanoi ja kiiruhti sisälle. Hänen sydämensä hakkasi.
– Sanna, meillä on ollut mukavaa yhdessä. Olen ollut kovin yksin vaimoni lähdettyä. Avioero on hoidettu ja olen taas poikamies. Minä ja pojat kaipaisimme naista taloon. Tai voisimme muuttaa jonkun ihanan naisen luo. Mitä tuumisit, jos asuisimme kaikki täällä? Pojat tosin vain joka toinen viikko. He ovat jo niin isoja, etteivät tarvitse muuta kuin vähän silmälläpitoa ja jatkuvasti ruokaa.
Sanna oli kuunnellut pää pyörällä. Hän, Tauno, Jesse ja Juuso täällä? Ajatus oli häkellyttävä. Hän oli aina kaivannut perhettä. Nyt hän saisi sekä miehen että kaksi pikkupoikaa. Kyllä, se olisi ihanaa.
– En tiedä mitä sanoa, tämä tuli niin äkkiä. Tarkoitatko, että ostaisit talon? Asuisimme yhdessä kuin aviopari? Susipari?
– Ajattelin tehdä sinusta kunniallisen naisen. Vien vihille, jos suostut, Tauno sanoi ja suuteli Sannaa. Tätä huimasi. Hänestäkö rouva?
– Pitää sulatella. Eiköhän samppanja ole jo jäähtynyt tarpeeksi.
Sanna pakeni. Eteisen peilistä hän näki, miten silmät loistivat kirkkaina ja posket hehkuivat helakan punaisina. Maman kortit olivat luvanneet rikkautta ja onnellisuutta. Tässä sitä nyt oli tarjolla kukkurapäin. Entä rakkautta? Sanna oli nähnyt Taunosta märkiä unia. Hän ei ollut rohjennut toivoa mitään. Kosinta oli parasta, mitä elämässä oli tapahtunut.
– Kilistetään, lupaan miettiä asiaa, Sanna sanoi.
Hän ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta.
Kun pullo oli tyhjä, Sanna nojasi Taunon olkapäähän. Hänellä oli kevyt ja luottavainen olo. Tauno siveli hänen hiuksiaan.
– Sanna, minä ihastuin sinuun heti kun tapasimme. Kokeillaan, miltä yhteinen elämä maistuu. Ei sinun tarvitse päättää heti.
Sanna kietoi kädet Taunon kaulaan.
– Ei minun tarvitse miettiä. Voit muuttaa tänne vaikka heti. Vaihdoin aamulla vuoteeseen puhtaat ruusukuvioiset lakanat.
Maman elämä oli kirkastanut blogin myötä. Hän heräsi aamuisin mieli kirkkaana. Oli hauska päivittää arjen iloja. Hän kirjoitti säätiloista, päiväkävelyistä ja kokkauksesta. Hän huomasi nauttivansa ruoasta entistä enemmän, sillä kauniisti katetut ateriat antoivat elämäniloa. Vaatehuoneessa pölyttyneille pöytäliinoille ja vanhoille astioille tuli yllättäen käyttöä, kun hän kuvasi annokset.
Kaupassa käynti oli seikkailu. Hän hurmaantui värikkäistä vihanneksista ja tuoreista yrteistä. Hän poikkesi usein kaupungin lukuisilla kirpputoreilla. Mukaan tarttui lisää astioita ja Maman rakastamia pitsiliinoja. Mihin näiden kanssa joudunkaan, hän siunaili ja kasasi ostoskoriin vielä pari hurmaavaa käsityötä.
– Elämänlaatuni on kohentunut tämän tietokoneen ansiosta, hän nauroi esitellessään Mairelle blogiaan.
Tämä oli kiinnostunut.
– Voisinkohan minäkin? Olen kyllä täysi tumpelo tietokoneen kanssa. Roosalla on taiteilijasivut. Hän esitteli niitä kotona käydessään. En löytänyt, kun olisin halunnut katsoa myöhemmin.
– Pyydä, että Roosa laittaa sivut suosikkeihin. Löydät ne jatkossa klikkaamalla otsikkoa. Voin auttaa sinua perustamaan blogin. Se on helppoa. Keksit hyvän nimen ja mietit, mitä haluat kirjoittaa.
– Voisin päivittää marttojen ruokareseptejä. Säästän lehdet, mutta en koskaan löydä juuri sitä ohjetta, jota tarvitsisin.
– Maire, martoilla on omat sivut. Reseptit löytyvät verkosta, Mama tiesi.
– No, voisin päivittää omia kasvisruokaversioita.
Maire ei lannistunut. Hänestä oli kehittynyt taitava kokki Roosan kasvissyöntivaiheen aikana.
– Hyvä ajatus. Seuraan kävijätilastoja. Ruokasivut ovat ehdottomasti ykkössuosikkeja, Mama sanoi ja näytti Mairelle pylväät. Niistä näki päivittäiset sivustolla kävijät.
– Kiehtovaa, Maire henkäisi. Seuraatko muiden sivustoja?
– Et arvaakaan, kuinka monta tuttua olen löytänyt verkosta. Muistathan Noran, joka lähti Aimon kuoleman jälkeen reppuretkelle Kaakkois-Aasiaan. Olen seurannut hänen matkaraporttejaan MeSinkut lehdestä. Nyt löysin googlaamalla hänen henkilökohtaisen bloginsa. Tyttö viettää railakasta elämää Phuketissa Thaimaassa. Hyvä, että hän on toipunut tragediasta.
– Millä hän elää? Ei varmastikaan äidinkielen opettajana, Maire uteli.
– Tiesitkö, että Nora peri Aimon omaisuuden, joka ei ollut ihan vähäinen. Tytöllä olisi varaa viettää luksuselämää. Se ei kuitenkaan ole hänen tapaistaan. Hän on ystävystynyt suomalaisten sukeltajien kanssa. He ovat samoja kavereita, jotka auttoivat turisteja tsunamin aikana. Nora kirjoittaa olevansa apuna snorklaus- ja sukellusretkillä. Kuvissa tyttö on kadehdittavan ruskea ja näyttää onnelliselta. Hän ei taida palata Suomeen vielä pitkään aikaan.
– Toivon hänelle pelkkää hyvää. Tytöllä oli rankkaa, kun mies kuoli niin yllättäen. Nora oli hyvä opettaja samoin kuin Sini. Harmi, ettei kumpikaan viihtynyt pitempään täällä Hämeenlinnassa. Kuulin, että Sini on jäänyt Pariisiin, Maire kertoi.
– Kyllä vain. Sanna kertoi, että hänellä on hurmaava miesystävä ja töitä matkatoimistossa. Ei koskaan tiedä, missä onni kohtaa. Todella ihanaa, kun se kohtaa Pariisissa, Mama sanoi ja näytti vähän haikealta.
– Oletko löytänyt muita tuttuja? Maire jatkoi. Hän ei halunnut, että Mama uppoutuu Pariisin kaipuuseen.
– Olen, muistathan Mirandan? Näillä äidinkielenopettajilla on ollut vauhti päällä. Miranda ihastui Sveitsiin ja jäi hoitamaan pientä maalaisravintolaa miehensä Leopoldin kanssa. Hänkin kirjoittaa blogia ja romaani on tekeillä. Kertoo, millaista arki vieraassa maassa on. Hänellä on pieni vaaleatukkainen poika. Kuvista päätellen aivan isänsä näköinen. Maailmasta on tullut nykyään kansainvälinen, Mama kertoili.
Hän oli kattanut pöytään vastaleivottuja madeleineleivoksia. Ohje oli löytynyt marttojen ruokasivuilta.
– Odota, otan kuvan. Sen jälkeen saat herkutella, Mama sanoi tomerasti ja asetteli leivokset suoraan riviin. Hän kaatoi mokkakuppeihin espressoa.
Mairea nauratti.
– Ei minulla ole kiirettä, kuvaa rauhassa.
Pörrö hyppäsi pöydälle ja killitti leivosvatia.
– Pörrö on varsinainen linssilude. Haluaa tulla keikistelemään, Mama hymyili ja otti kännykkäkameran esiin. – Otan aina varmuuden vuoksi useita kuvia. On sitten valinnanvaraa, hän selitti. – Mutta nyt olen valmis. Herkutellaan. Löydät kuvan ja reseptin blogistani, hän virnisti.
