Kaksi päivää aikaisemmin, kun Frank ja Sebastian olivat pakenemassa keskustasta, John ja Babi istuivat smootheriassa Maneesikadun varrella. Ikkunapöydästä oli hyvä näkymä ulos, ja nyt olikin erityisen paljon nähtävää.
Tiukka poolopaita ja legginsit puristivat Babia kaulasta nilkkoihin, paine näytti pusertavan hänen huulensa pieneen törröön. Tuolilla hänen vierellään oli kaunis ostoskassi, aivan Justuksen portfoliokansion vieressä. Johnin wifebeater-paita oli niin kireä, että levytangoilla harjoitetut lihakset pöhöttivät sieltä täältä. Hän jakoi huomiotaan tasapuolisesti smootheriassa liikkuville naisille ja omalle, peiliseinästä heijastuvalle profiililleen. Pieni infinitesimaalinen siivu jäi Babillekin.
John huomasi lähettifirman pukuun pukeutuneen, tummaihoisen miehen ikkunan ulkopuolella. Mies romplasi hätäisesti lyhtytolppaan kiinnitetyn pyöränsä lukkoa.
– Vitsin matu, toikin vieny taas jonkun tavallisen duunarin duunit.
Babi pyyhki nenäänsä:
– Mitä se tämmösen ihanan vintagen eessä norkoilee.
Babi kilkutteli somepäivitystä matkaan, ihmetteli miksi se ei mennyt mihinkään ja oli juuri tarkistamassa lasien ja heijastenäppiksen asetuksia, kun ulkona ärjäisi auto, kuului kumea koladus ja raskas metallikiekko murtautui ikkunan lävitse. Kiekon mukana viuhui metallinriekaleita, jotka leikkasivat irti Johnin pään, kieppuivat viemärinkannen, sillä se se oli, perässä kohti myyntitiskiä ja roiskivat tieltään kuivakukat ja koristeelliset hedelmälihamehu- ja aperitiiviasetelmat. Teräskiekko läpäisi lasivitriinin juurikaan hidastumatta ja pysähtyi vasta huokoiseen seinäbetoniin, johon se porasi niin syvän kolon, että se irtoaisi siitä vasta piikkauskoneella.
Babi maastoutui matalalle divaanille. Johnin verta pulppuava keho kaatui tuolilta lattialle, nytkähteli vähän ja lakkasi liikkumasta. Väki salin toisella puolella oli noussut seisomaan ja perääntyi takaseinää vasten.
– Voivittu! Voivittu! Babi hoki.
Kun enempää metallitavaraa ei näyttänyt olevan tulossa, Babi uskalsi kohottaa päätään ja kurkistaa kadulle. Hän näki, paitsi rojua kadun täydeltä, myös radikaalisti uudelleen muotoillun kioskin. Sen jäänteet lepäsivät hentoa höyryvanaa erittävän, kermankeltaisen auton päällä. Heti Babi ajatteli kuvata sen, mutta huomasi, että jokin lasin- tai kivensiru oli hajottanut kameran linssin.
Babi silmäisi peiliseinää, nähdäkseen olivatko sirut osuneet hänen kasvoihinsa, mutta näki vain tyhjän, betonisen seinäpinnan. Sitä peittänyt peili oli levinnyt sinne tänne pitkin lattiaa. Hän rekisteröi Johnin pään lattialla. Se tuntui olevan väärässä paikassa, joten Babi poimi sen ylös ja pisti Givenchyn paperikassiin. Sitten hän lähti kävelemään oviaukolle.
Vintagen työntekijä seisoi ulkona etsimässä poliiseja, joita ei näkynyt missään. Babi katsoi turtuneena kioskiin törmännyttä autoa ja lähti vaeltamaan ohi supermarketin, jonka ruttaantuneita tuotteita lojui jalkakäytävällä hajonneiden pakkauslaatikoiden seassa.
Autoja kohahteli ohitse, ihmiset huutelivat. Kaikki se tuntui kuuluvan kuin kelmun läpi. Babi käveli päämäärättä. Hänelle tuli mielikuva siitä uudesta bistrosta, joka oli avattu Hallien luokse. Siellä oli niin ihana ilmapiiri. Babin sormet hypistelivät hyödyttömiä laseja. Välillä hän vaihtoi kassia kädestä toiseen. Se painoi paljon.
Kun Babi pysähtyi suojatien eteen, harmaatukkainen nainen hänen vieressään jäi tuijottamaan. Babi koetti pitää katseen suorassa ja ylenkatseellisena, mutta vilkaisi sitten syrjäkarein naista ja huomasi veritahran olkapäässään. Se oli kovin epäsiisti. Hän siirsi huiviaan niin että se peitti läiskän ja astui kadulle.
Alppitorvien sielua raastavaa ääni pysäytti hänet. Raskaan rekan 22 korkeapaineistettua rengasta ja melkein yhtä monta metriä urbaanisti tyylikästä keittiökalustemallistoa kiisi Babin ohitse. Hän huojui hetken rekan pakokaasuissa ja ilmavirrassa ja uskaltautui sitten jatkamaan ylitystä.
Missä se bistro oli? Risteys ei näyttänyt tutulta. Ai niin, hänhän tuli nyt etelästä päin. Babi koetti kiertää muistikuviensa kartan vastaamaan katunäkymää, kartta kääntyi kitisten ja vaivalloisesti eikä vastaavuutta syntynyt. Hän katsoi joka suuntaan ja tunnisti vihdoin aukion samaksi, jonka oli ohittanut aiemmin Johnin kanssa. Laserareena, jätevuori, kioski, jossa kiltti mummo suodatti halpaa jyväkahvia epähygieenisellä suodattimellaan, panttilainaamo, aukio. Hän meni aukiolle ja istuutui penkille. Kassin hän laski maahan. Trikoot tuntuivat puristavan tajun ulos.
– Moi. Haluutko kaljan?
Sen sanoi toisella penkillä istunut jätkä. Jätkällä oli puolipitkä, sekaisin sojottava musta tukka ja spittarit, ei ollenkaan Babin tyyliä eikä yhteiskuntaluokkaa. Sen vieressä istui toinen kundi. Tällä toisella oli vaaleat hiukset, sävytettykin mutta leikkaus oli päässyt vanhaksi. Nuoria kundeja, melkein Babin ikäisiä. Se vaaleatukkainen oli kyllä jollain tavalla komeakin, sillä oli sellaiset amerikkalaiset kasvot.
– Mitäs kaljaa teillä on?
– Budia vaan.
– Sama se, anna.
Babi sihautti kaljan auki. Se oli huoneenlämpöinen ja siitä turskahti vaahtoa, joka roiskui suoraan Givenchyn kassiin, pari pisaraa tuli legginseillekin. Hän vilkaisi kassiin. Pää lojui nyt naama alaspäin, ja takatukassa kimmelsi kaljahelmiä. Kohta tietysti kärpäset änkeäisivät paikalle.
– Ootsä käyny shoppailemassa? se sävytettytukkanen sanoi.
Oliko hän koskaan käynyt ostoksilla? Babi mietti. Älytön kysymys. Vai että oliko tänään? Babin ajatukset liikkuivat jähmeästi. Äkkiä hän tajusi vain, että hänen pitäisi jatkaa liikkumista. Hän nousi ja lähti, kalja jäi penkille.
– Hei sun kassis!
Babi kääntyi, poimi kassin ja lähti taas. Epämääräisen näköistä porukkaa harhaili torilla. Hän ei halunnut tavata ketään. Pitäisi mennä ajattelemaan jonnekin.
Hän seisoi liikennevaloissa. Autoja rullasi molempiin suuntiin, hitaasti, kaksi tai kolme autonraatoa oli tukkinut toisen kaistan. Sivukujan suulla makasi rampana poliisiauto, jonka renkaat oli puhkottu ja ikkunat hakattu pirstaleiksi. Liikennevalot vilkuttivat keltaista. Babi muisti vain, että vihreällä sai mennä. Babi ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä.
– Voinko auttaa jotenkin?
Mies oli ilmestynyt hänen vierelleen. Se kiskoi hatseja sähkötupakasta. Hyvin mutta vähän halvasti pukeutunut, Babi automaattisesti analysoi: villainen pikkutakki, pikku parta, kuitenkin nelikymppinen jo, jotkut golffarihousut.
– Minä o… etsin hotellia, Babi keksi.
– Vai hotellia. Onks väliä millasta?
– No sellasta rauhallista.
– Voisin suositella yhtä, tuolta Beverlyn laidalta. Läheltä Fracavillaa. Olen menossa just sinne päin. Tilasin jo pirssin, se osaa kiertää pahimmat hässäkät. Voitaisi mennä kimppakyydillä.
– Montako tähteä siinä on?
– Missä? Taksissako?
– Hotellissa.
– En minä tiedä tähdistä mutta siellä on pelisali ja ravintola. Ja kattohuoneisto.
– Käy se.
– Mä oon Gustav.
Mies lausui sen Gustaaaf. Se kuulosti oudolta.
– Babi.
Valkoinen puoliautomaattinen mersu sirahti pysäkille. Sen kyljessä näkyi pitkä, tuore naarmu. Yksi tähti, Babi ajatteli. Hän istuutui takapenkille ja laski paperikassin lattialle. Ovet jysähtivät raskaasti ja tukahtuneesti kiinni, ja väsyneen ja iskiasvaivaisen oloinen kuski painoi aurinkolasit silmilleen. Sillä oli roikkuvat posket ja pienet hikiläikät kainaloissa. Babi huomasi, että kassin lävitse oli tihkunut verta.
– Onks täällä nenäliinoja? Babi kysyi.
– Löytyy, mies sanoi. Hän avasi hanskalokeron ja ojensi nenäliinapaketin Babille. Babi otti paketin, erotti puolet liinoista ja palautti paketin. Kuljettajan katse viivähti paketissa mutta hän ei sanonut mitään. Babi sulloi paperit kassiin pään ympärille.
– Mistä sä tuut? Gustav kysyi etupenkiltä ja kääntyi Babin puoleen. Oikeastaan vasta nyt Babi tiedosti, että kyydissä oli joku muukin. – Ootsä yksin?
– Joo, öö, en, mä oon vaan shoppailemassa. Mä ja John ollaan kiertämässä näitä boutiqueita. Käytiinkin parissa, etkö sä nää?
– Joo tietty. Mut jäikse se John nyt kyydistä vai?
– En mä… helvettiäkö sä siinä kyselet!
Gustav sulki suunsa, katsoi kuskia joka mutristi huultaan ja kohautti vähän olkiaan. Babi rapisteli pussin kahvoja ja tuijotti kojelautaa.
– Saisko tänne jotain musaa mitenkään?
Kuski kytki striimin päälle. Juontajapari heitti läppää mellakoista ja nauroi omille vitseilleen, grillasi yleisöä kysymyksillä kuten kumpi Kissankehdon torneista on korkeampi, tai montako pilvistä päivää oli viime vuonna, sitten he paiskasivat The Bloodhoung Gangin soimaan. Auto mutkitteli sivukujia, humisi eteenpäin ahdasta katukuilua. Pää kiepahteli kassissa ja The Bad Touch soi Babin korvissa.
Kuski antoi ohjeita navigaattorille, joka haparoi sekasortoisilla kaduilla, ja joutui jarruttamaan välillä liikenteen puuroutuessa. Joku heitti autoa kurkulla, se läsähti sivulasiin ja jätti märän, tahmaisen jäljen. Babi voi pahoin. Hän aikoi juuri pyytää pysähtymään kun auto kääntyi ylämäkeen ja nousi kohti hotellia. Katu oli jyrkkä ja ahdas, ja pitkä rivi autoja täytti kadun molemmin puolin. Laiha polkupyöräilijä ähelsi mäkeä ylös.
– Aina yks osuu tukkimaan katua, kuski pahoitteli.
Pyöräilijä luovutti, laskeutui satulasta ja talutti pyörän sivuun. Autot oli parkkeerattu peräkkäin niin tiiviisti, ettei hän löytänyt heti reittiä jalkakäytävälle.
– No vihdoin viimein jumalauta.
Mäen päällä mersu kääntyi vasemmalle ja pysähtyi hotellin eteen. Gustav kysyi, voisiko saattaa Babin huoneeseensa.
– Ei tässä hätää.
– Onksulla rahaa?
– Mä sanoin et kaikki ok!
Ovet jysähtelivät taas ja miehet ajoivat pois. Babi käveli aulaan, skannasi ympäristön, varasi huoneen ja purjehti hissiin.
Yläkerrassa Babi paiskasi huoneen oven kiinni takanaan, pudotti kassin parivuoteelle ja rojahti itse sen viereen.
Huoneessa oli kopioita höyrylaivojen ajan lampunvarjostimista, pieni meikkauspöytä ja peili, ja seinillä kuvia höyrylaivojen ajan höyrylaivoista. Pitkät harmaat verhot peittivät puoliksi ikkunat. Ikkunalla solisi hiljaa miniatyyrivesiputous. Miniatyyrissä kapea kulkukelvoton kaarisilta ylitti pienen sormenpaksuisen puron. Pieni pronssinvärinen, lihava buddha irvisteli heikosti lirisevän putouksen vieressä.
Babi tuijotti vähän aikaa kattoa, jossa purosta heijastunut valo läikehti. Sitten hän alkoi kirkua.
