Jättimäinen sumunäyttö leijui Wanderlustin tanssilattian yllä. Siinä välkehtivät musiikkivideot, joiden jo alun perin maanista leikkausta dj täysin surutta pilkkoi. Pienten näyttöruutujen kirkkaat suorakaiteet välkkyivät samassa tahdissa joka pöydässä. Lasereita oli ilmassa enemmän kuin huonossa Star Wars spin offissa.
Mies oli Justusta lyhyempi, sillä oli kaupparatsun virne naamalla ja suitut viikset. Se oli pukeutunutkin kuin kaupparatsu, sillä oli pikkutakki ja väärin rypistyneet housut. Se oli jo jonkin aikaa vahdannut Justusta, joka oli vaihteeksi taas vetänyt meikit naamaan. Äijä hymyili muikeasti ja suki niitä typeriä viiksiään. Lopulta se rohkaistui siirtämään tanakkaa kehoaan Justuksen pöytää kohti. Sitten se, väistämättä, avasi suunsa.
– Hei.
Justus ei viitsinyt vastata.
– Haluatko drinksun?
– …tarvii sun drinksujas, Justus urahti.
– Äläs nyt tolla lailla, kaunis tyttö ja kaikkea. Mitä sä haluut?
– Siirrät vaan luusi jonnekki vittuun ja äkkiä, ni on hyvä.
– Kamalan jyrkkää. Mitä mä olen sulle tehny?
– Sen et sä ylipäänsä olet olemassa. Häivy. Sä olet paksu ruma paska, sun olemukses haisee, mä meinasin nauttia illasta enkä mä kaipaa tollasta rasvapalloa sitä pilaamaan.
– Saatanan lesbo, mies sähähti.
Turvenuija löntysteli takaisin baaritiskille. Justus katsasti ympäristöä. Jengiä oli oudon vähän. Puolenkymmentä tyyppiä reivasi lattialla, vakiojengiä, hampaat värjätty yössä hohtaviksi, niitä jotka ryynipäissään ostivat lähinnä vesipulloja ja jorasivat aamuun. Ja pari vakideekua ja sitten nämä, jotka lojuivat matalissa, punaisilla verhoilluissa looseissa. Puoliyö lähestyi, tähän aikaan olisi pitänyt olla jo ahdasta.
Särkylääkkeet pärähtelivät sen verran, että kipu ei tuntunut. Selkä ehkä paranisi, ehkä ei. Ehkä se ei paranisi täysin koskaan. Olipahan hyvä syy vetää piikkiä. Justus huomasi toleranssin jo nousseen, ilmeisesti ne lääkärijäbät tiesivät jotain kun saarnasivat addiktioista. Ihan sama. Niitä oli jo omasta takaa ennestäänkin. Mutta pikkuisen kyllä vippasi koko ajan.
Nuori, kaunis poika tuli norkoilemaan loosin luo. Samoja kundeja, joita aiemmin oli käynyt Justuksella jatkoilla. Se hymyili Justukselle, mutta Justus näki sen hymyssä jotain alentuvaa. Jotain samanlaista alentuvaa, mitä hänen omassa hymyssään oli aiemmin ollut.
– Suksi vittuun siitä! Justus kuittasi. Poika virnisti hävyttömästi, käänsi selkänsä ja kekkaloi pois.
Justus oli tullut autolla. Nykyään hän antoi sen usein ajaa itsenäisesti, niin hauskaa kuin olikin sompailla itse kun oli pieni pöperö päällä. Jotain tutkia kun oli päällä, niin jollain metamaagisella tavalla sitä vain ohjasi eikä törmännyt mihinkään, varmaan niin sujuvasti, ettei kukaan edes huomannut mitään. Vaikka liikennevaloissa värit vaihtui tolpissa tosi tiuhaan ja autot naapurikaistoilla jättivät hienoja vauhtiviivoja niin kuin jossain videopelissä.
Kipu oli välillä tosi häijyä. Himassa Justus auttoi välillä kainalosauvalla, joka vaihtui pian jalopuiseen, hopealla koristeltuun härveliin, jossa oli mikrosiru ja efektit. Se ei huvittanut kauaa, kainalosauva mikä kainalosauva. Justus piti sauvaa kaapissa piilossa, ja kun hän lähti ulos, se ei taatusti seurannut mukana.
Mutta perkele soikoon sitä käveli kivuliaasti. Bileissä teki yleensä mieli tappaa kaikki. Kaikki hymyt tuntuivat teennäisiltä. Paskiaiset. Niin kuin ne olisivat tietäneet, ettei Justuksella ollut enää niin hauskaa.
– Kato Justus, miten menee?
– Ootsä toipunu?
– Haluutsä että mä autan sut tonne boolimaljalle?
– Haista vittu, haista vittu, haista paska, Justus vastaili.
Aamuisin Justus nilkutti peilin eteen ja katseli itseään peilistä. Kasvoihin oli alkanut kehittyä hienoisia juonteita. Jokin naamassa kertoi, että äijää vitutti, että kaikki ei ollut ihan jees. Eikä Justus ollut enää ihan niin huippuseuraa kuin ennen. Justus alkoi muuttua kaveriksi, jolla oli fyrkkaa, mutta joka oli ja aloittanut matkan vanhojen rahakkaiden ukkojen varjomaahan. Body oli sentään vielä ihan ookoo, vaikka osa lihaksista oli rapissut jonnekin baanalle sairaalasängyn ja himan välille.
Ja sitten seksi. Sekin sattui. Justus vetäisi mömmöt hyvissä ajoin veskissä, sitten queensizessa liikesarjat. Se oli tavallaan ihan jees, mutta sen tunsi, että kipu vaani jossakin lähistöllä.
Se vaati lisää mömmöjä.
Rahaa paloi joogaan ja homeopatiaan ja ayurvedaan. Justus lensi Kiinaan etsimään akupunktioguruja. Hän testasi erilaisia huumeita, luonnontuotteita ja sitten muita jotka olivat niin kaukana luonnontuotteista kuin olla voi. Tai ehkä se kipu oli vain joku psyykkinen juttu, josta pääsisi tajunnan hallinnalla eroon. Tai taikasienillä. Sitähän ne buddhalaisjäbät aina selitti, että piti vain osata irrottautua. Jos irrottautuisi kivusta. Haistakoot vittu nekin.
Näillä hoidoilla ja kokeilla oli sivuvaikutuksia. Kun kyse ei ole vain konekirurgiasta, jossa vaihdetaan osat parempiin, viritetään vähän kaasaria ja pistetään sisään monisynteettiset. Tunteisiin se vaikutti. Justus säikähti Panameran ratissa, kun kyyneleet alkoivat valua silmistä. Piti ajaa tiensivuun. Ja aamuisin oli outo olo, kun päihteet olivat haihtuneet. Hän katsoi ihmisiä, joiden kanssa oli sattunut heräämään ja taas vitutti. Eivät niinkään ihmiset, vaan hän itse.
Sairasta. Justus ei ollut tottunut inhoamaan itseään, eikä plutaamaan fiiliksissä. Se oli jotakin mitä vanhat ämmät harrastivat. Poraisiko sitä kohta kuvauksissakin? Alkaisi jokeltaa jotain tunnedraamaa lakimiehen nähdessään? Kylmäävä ajatus.
– Bätäng! Justus huusi spontaaniuden puuskassa. Kukaan ei kiinnittänyt hänen huutoonsa minkäänlaista huomiota, Wanderlustin jyrinä peitti kaiken alleen.
Justus maistoi viiniä. Sen piti olla 2000 Bordeaux Vintagea, mutta se maistui ihan paskalle. Suussa oli joku sivumaku. Pitäisiköhän tehdä töitä välillä, Justus mietti laiskasti. Voisi analysoida, miten synteettiset kemikaalit pilaavat punaviinin maun.
Olisi kai aika suppea lukijakunta.
– Eiks maistu?
Justus vilkaisi viereiseen looshiin. Siinä oli äsken istunut kaksi naista, nyt toinen oli hävinnyt jonnekin. Tämä mustapukuinen oli jäljellä. Sillä oli tosi söde hymy. Justus hymyili takaisin.
– Onks siellä tilaa? Mä alan tylsistyä täällä.
– Joo tuu vaan.
Justus kiipesi matalan kaiteen yli ja rojahti naisen viereen. Lantiossa vihlaisi pirullisesti, mutta hän piti naaman peruslukemilla. Hymy. Muista hymyillä.
– Moi, mä olen Justus.
* * *
Justus heräsi. Hän makasi vinottain vuoteella, kietoutuneena peittoihin, toinen jalkapohja lattialla. Jalat tuntuivat palavan. Alapää oli hellänä ja vähän tunnoton. Suu oli kuiva ja päätä jomotti. Ei, se ei oikeastaan ollut jomotusta, tuntui siltä kuin hänen aivonsa olisivat kutistuneet pieneksi, vihreäksi, surulliseksi sammakoksi kallon sisään. Sammakko kyyhötti pikku tyynyllä kallon keskellä, sen ympärillä ajelehti laiskasti ja pahaenteisesti usvaa, josta oli juuri ilmestymässä petoja.
Justus avasi silmänsä. Valo, joka oli harhaillut kärsimättömänä tilassa, loikkasi heti kimppuun. Justus nipisti luomet kiinni, hieroi ohimoitaan ja raotti silmiä uudestaan, nyt varovaisemmin. Verhot oli vedetty sivuun ja kattohuoneiston ikkunoista tunki sisään hellittämätön, tiukka, aito auringonpaiste. Se kärvensi Justuksen jalkoja.
Vuoteen toisella puolella makasi vatsallaan alaston naisoletettu, jonka pitkät, punaiset hiukset hajosivat lakanoille. Justus kohottautui ja katsoi naista, ja näki nojatuolissa sängyn vieressä alastoman miesoletetun, joka oli vetänyt pitkän takin puolittain suojaksi. Miesoletettu makasi taaksepäin retkottaen, hänellä oli tyynyjä selän takana ja jalkaterät sojottivat pystyssä Godzillaa matkivan jalkatyynyn päällä.
Nainen Justuksen vierellä oli niin liikkumaton, että Justuksen täytyi kuunnella ja varmistaa, että tämä hengitti. Nainen makasi jalat vähän harallaan, ja hänen pakaransa kohosivat pyöreinä ja hyvämuotoisina alaselän jatkeena. Justuksesta näky oli jotenkin kummallinen, pakarat tuntuivat irrallisilta. Justuksen tökkäsi sormellaan toista pakaraa, hän halusi nähdä miten se reagoisi. Iho painui pehmeästi ja kiinteästi alas Justuksen sormen alla, ja nousi ylös kun Justus veti sormensa pois. Pakara ei tehnyt muuta. Justus pohdiskeli reaktiota ja totesi, että pakara toimi varmaan aivan lajityypilliseen tapaan.
Hän siirsi jalkansa vuoteen reunan yli ja kääntyi istumaan, olettaen että päänsärky iskisi heti. Kun sitä ei ilmaantunut hän uskaltautui seisomaan. Selkää vihlaisi. Hän käveli jääkaapille, ohi seinänkokoisen kuvaruudun, joka lähetti jotakin mitä televisiot aina lähettivät kun niitä ei katsottu. Hän ravisti purkista särkylääkkeen ja joi mehua päälle, palasi huoneeseen ja istuutui sohvalle. Leveällä, pyöreällä lasipöydällä oli värikäs kokoelma pulloja ja laseja. Lisäksi siinä oli erimerkkisiä röökejä, pieniä paperipusseja ja kortsupaketteja, ja xr-pokat, jotka päästivät kiinalaisen gongin äänen juuri Justuksen istuutuessa. Se teki sohvaan putoamisesta jotenkin lopullisen tuntuista.
Justus poimi yhden pusseista, varisti sieltä jauhetta, maistoi sitä ja irvisti. Hän pani pussin takaisin pöydälle.
Hän vilkaisi kuvaruutua, joka jatkoi lähetystään. Kuvissa näkyi sairaalan käytävällä makaavia potilaita. Kuva vaihtui kadulle ja muhjuksi hakattuun poliisiautoon. Sitten harvahapsi virkamies sopotti mikrofoniin, Justus ei kuullut mitä sillä kotiteatterin äänet oli sammutettu. Harvahapsi vaihtui kopterinäkymään kaupungista, jossa savupilvet leijailivat kuin reportaasissa jostain niistä kriisimaista.
Justus koetti hahmottaa näkemäänsä, mutta kaikki oli liian sekavaa. Jotain hässäkkää oli, jossain, se oli selvää, mutta hän ei viitsinyt kääntää ääntä päälle eikä halunnut katsoa enempää. Hän vaihtoi streamiin ja katseli miten laserit kutoivat verkkoaan jonkun klubin savuiseen ilmaan. Nyt hän kytki päälle myös äänen.
Oletetut liikahtelivat hänen takanaan, hän kuuli huokaisuja ja voihkaisuja. Sitten ne puhuivat. Ne yrittivät rekonstruoida edellisen illan ja yön tapahtumia, mistä olivat tulleet ja kenen kanssa olleet. Naurua. Sanat eivät tarttuneet Justuksen korviin, hän antoi musiikin huuhtoa pois pahaa oloa. Huonolla menestyksellä. Musiikki tuntui mekaaniselta, kuin se olisi rakennettu irtonaisista palasista, joita oli ladottu umpimähkään peräkkäin, biittikone jyskytti ja pihisi höyryä ja pani chugachugachuga kun sen öljyiset rattaat syöttivät rytmejä huoneeseen. Mutta vibat puuttuivat, musiikki ei tehnyt mitään.
Valo tulvi yhä sisään ikkunoista, mutta se levittäytyi lattialle ja matoille sairaalloisena, sen lämpö oli enemmän tukahduttavaa kuin miellyttävää. Ilmassa oli pölyä. Justus kiinnitti huomiota katonrajassa olevaan pieneen tahraan. Oliko se roiske vai valuiko katolta vettä vai mitä? Matto lasipöydän alla oli vinossa, pullot pöydällä rasvaisia ja kiiltäviä, vaatteita lojui pitkin poikin asuntoa.
Naisoletettu käveli hänen taakseen ja nojautui häntä vasten, laski kätensä Justuksen rintamukselle ja hiveli sitä, kumartui sitten alemmaksi ja tavoitteli hänen alavatsaansa. Justus nojasi päätään hajamielisesti naisen käteen, mietti halusiko seksiä ja totesi että menisi mieluummin oksentamaan. Ehkä myöhemmin. Luultavasti. Nyt oli vain darra. Olihan näitä koettu. Hän töytäisi naisoletetun kädet sivuun ja tämä nousi ja käveli takaisin vuoteelle, mistä alkoi pian kuulua ääniä. Justus ei välittänyt.
* * *
Suihkun ja lyhyen taksimatkan jälkeen hän istui Lookaliven sisätiloissa, matcha, daquiri ja heijastenäppis edessään. Taksi olikin ollut perseen alla viime päivät.
Lasit värähtivät, puhelin olikin koettanut kiinnittää Justuksen huomiota pitkin aamua. Justus onki sen vihdoin esiin, sivuutti ravitsemusalgoritmin hätääntyneet tiedotteet ja näki saaneensa 47 viestiä. Päällimmäinen oli Babilta:
onks kaikki okei?
joo, miksei olis? Justus vastasi.
Justus vaiensi lasit ja heitti ne pöydälle. Hän koetti keskittyä kirjoittamiseen. ”Vitut”, näytöllä luki. Laite odotti jatkoa, mutta hän ei muistanut mitä oli aikonut kritisoida tai provosoida. Hän halusi hakea jonkin räväkän, uuden tulokulman, mutta sitten hihna veti ihan tyhjää.
Ikkunan taakse raahusti joku äijä, joku deeku, joka jäi tuijottamaan. Justus vilkaisi sinne. Tyyppi ei reagoinut, jatkoi vain tuijottamista. Justus kääntyi niin ettei nähnyt äijää.
Asenne oli tärkein, mutta ehkä silti asiallisempi aloitus. Hän pyyhki sen pois. ”Ranskassa on trendinä”, hän aloitti, sitten pyyhki sekin. No johan on paskaa.
Hän tuijotti kursoria, joka odotti hänen toimiaan, ripeänä ja ilkikurisena, kuin palvelija, joka oli aina valmiina, ennen kuin isäntä edes keksi pyytää mitään, ja seurasi tämän haparointia pieni ironinen hymy suupielessään.
”Pahinta on”. Ja taas stoppi. Mikä saatana nyt sitten oli kaikkein pahinta? Justus maistoi daquiria ja nojautui rottinkituolia vasten. Perse paikka tämäkin, ei paljon inspiroinut. Kahviossa ei ollut ketään. Karmea muzak hinkkasi sisäseinistä maaleja. Ulkona ikkunan takana katu oli täynnä roskaa ja mujua, paperia liikkui kevyessä tuulessa, auringon valo oli loisteputkenkalvasta.
Kyse ei tainnutkaan olla jälkkäreistä. Ulkona todellakin liikkui harvinaisen vähän jengiä. Siellä oli vain tuo deeku joka, Justus varmisti, kyllä, seisoi yhä ikkunan edessä tuijottamassa. Penkeillä kahvilan edessä ei istunut ketään, eikä pienellä leikkikentällä, jolla räkätapit yleensä söhlivät.
Ja päätä särki sittenkin. Justus sulki silmänsä.
Suljettujen silmäluomien taakse jäi pimeys ja siellä pimeydessä makasi se pieni uupunut sammakko, joka pälyili ympärilleen äkkiä pudonneessa yössä ja alkoi hermostua. Justus avasi kiireesti taas silmänsä. Hän huikkasi miestarjoilijalle, joka seisoi toimittamassa tyhjää baaritiskin luona.
– Hei, mikä päivä nyt on?
– Tiistai.
– Miks täällä ei näy ketään? Siis onks niinku joku juhlapäivä?
– Mellakoiden takia. Kaupunki on poikkeustilassa.
– Minkä vitun mellakoiden?
Mies katsoi Justusta, piti millisekunnin tauon ja sanoi sitten:
– Tämän viikon mellakoiden.
– Siis, öö, joo se miekkari. Jepjep.
Tosiaan, oli joku newssi, ja jätkät olivat kai höpisseet tästä jotain. Eiks se ollut vaan joku ruokamiekkari tai joku sellanen? Mikähän se oikeastaan oli?
Tarjoilija jatkoi:
– Se laajeni, ja nyt armeija on kutsuttu apuun. Kaupunki on suljettu. Ruokakaupat vain ja jotkut kahvilat saa olla auki. Yli kolmen hengen kokoontumisia ei sallita.
– No ei helvetti. Kauanko tää sit on ollu?
– Torstaista.
Justus selasi uutiset. Saatana, tyyppi puhui totta! Samoja kuvia mitä näkyi ruudulta aamulla. Jätkillä oli maskeja ja soihtujakin, Justus muisteli että niistä oli ollut jotain promojulisteitakin seinillä. Justus oli luullut, että se oli jonkun teatteriproggiksen mainos. Mutta ei se sitten tainnut ollakaan. Sitten oli maastopukuisia häiskiä risteyksissä. Mestat kiinni.
Mitä niissä lopuissa viesteissä oli?
Justus poimi lasit. Amirilta oli vain lyhyt ”Soita, on asiaa.” Ilmoitus hierojalta, että sessio oli peruutettu. Johnin viisi päivää vanha viesti: ”Hei, mä luulen että studio on kii tänään. Viime aikoina on ollut paljon kuntosalilomia. Se on joku muoti. Siistii.”
Pari viestiä tyyliin ”Hei, nähtäskö :* ” Tomasilta: ”Hotlassa trooperit käy läpi huoneita.” Yksi oli Davelta. Kuva täydestä autosta, yö, pari ihmistä heiluttaa kameralle, takana häivähdys maastonvihreää maasturia. ”Täällä on täys kaaos. ÄLÄ mene kaduille. Dave”
No onhan dramaattista. Justus soitti Babille. Kesti ennen kuin sen puheista sai mitään tolkkua. Johnille oli sattunut jotain.
– Älä ny pimahda, ei sille nyt enää mitään mahda.
– Mutta siis tajuutsä… sen pää –.
Babi alkoi taas kirkua, Justus nyppäsi lasien sankoja kauemmaksi.
– Joo no mä oon siis tosi sori. Mut miten ne kuvat nyt sit, mä meinasin.
– Saatanan sika saatana! Babi huusi ja katkaisi puhelun.
Okei, nyt ei tainnut olla oikea aika.
Justus soitti toimitukseen. Sieltä vastattiin, että julkaisu oli tauolla polttopulloiskujen takia.
Gymi toimi, sinne oli palkattu muirilaisia korstoja vahtimaan etteivät kollegat tai satunnaiset dorkat eksyneet häiriköimään. Ehkä voisikin mennäkin kuntikselle, Justus pohti. Saisi vähän ravistettua pölyjä päästä. Justus tilasi taksin, sammutti näppiksen, ja zoomasi itseään seinäpeilistä. Peilinäkymä väreili hiukan, niin kuin silmien sakkadinen liike olisi erottunut.
Justus keskitti huomionsa omiin kasvoihinsa. Jokin niissä häiritsi. Ihan kuin peilikuva olisi katsonut hieman sivuun. Justus seurasi peilikuvan katsetta. Kyllä, se koetti katsoa sivuun. Näytti siltä, että se alkoi seurata katseellaan jotakin, joka liikkui Justuksen takana. Sitten se alkoi kääntää päätä.
Justus säpsähti niin kuin jäätä olisi valahtanut selkärankaan. Darraa. Se oli vain darraa. Hän kääntyi ja kiirehti nopeasti ulos.
Se ryysyläinen oli yhä siellä. Se ei edes kerjännyt tai mitään, töllisteli vain. Kun Justus oli menossa sen ohi, se alkoi äkkiä mölistä jotakin ranskansekaista mokellusta. Justus loikkasi sivuun. Taksia ei näkynyt missään ja tuo saatanan äijä alkoi tehdä tuttavuutta. Justus yritti selvittää auton tuloaikaa mutta appi taskasi eikä yhdistänyt.
Justus lähti puolijuoksua pakoon. Ilmassa oli savun hajua. Tyyppejä kurkki talojen välistä, niin kuin ne olisivat vaanineet jotakin.
Mitä helvettiä täällä oikein tapahtui?
