Tarinavirta

Tänään he kuitenkin päätyivät ylelliseen ja kalliiseen diskoon ylhäällä Collserolan rinteillä. Paikka oli tuhatkahdeksansataaluvulla rakennetussa huvilassa. Korkeita koristeltuja huoneita, romanttinen puutarha ja uskomaton näköala yli Barcelonan valojen, aina kauas ulapalle, missä sataman edustalle ankkuroitujen kirkkaasti valaistujen laivojen valot välkkyivät peilityynessä meressä.

Malla ei pelännyt sitä että hän, puolustuskyvytön tyttö, tulisi juotetuksi humalaan ja raiskatuksi. Itse asiassa ajatus sellaisesta tilanteesta hieman kiihotti hänen mielikuvitustaan. Mitään sellaista hänelle ei tietenkään ollut koskaan tapahtunut. Suomalaispojat olivat niin ujoja että tuskin edes uskalsivat mennä hänen kanssaan sänkyyn ensimmäisenä iltana.

Sinä iltana Malla tahtoi juoda enemmän kuin tavallisesti. Bilettää oikein perusteellisesti. Sillä olihan sentään hänen syntymäpäivänsä.

Paco mainosti kaikille kavereilleen ja ventovieraillekin että tänään oli Mallan, hänen suomalaisen tyttöystävänsä, syntymäpäivä ja pian Mallan ympärille oli jo kerääntynyt melkoinen joukko miehiä, jotka kilpailivat keskenään siitä, ketkä saivat tarjota hänelle paukkuja.

Johonkin aikaan iltaa Malla lähti etsimään vessaa Pacon osoittamalta suunnalta, muttei jostain syystä kyennyt löytämään etsimäänsä. Hän näki valoja ja kuuli puheen sorinaa kauempaa puutarhan perältä ja huomasi yllätyksekseen saapuneensa aukealle, jonka laidalla oli baari, johon oli kerääntynyt joukko miehiä. Puutarhan perälle sijoitetuissa pöydissä istui mies ja nainen, jotka näyttivät olevan kiinnostuneita ainoastaan toisistaan.

Sitten Malla näki hieman sivummalla etsimänsä ja meni sisään pahalta haisevaan vessaan, jonka sälelasi-ikkunoista köynnökset kasvoivat sisälle ja tarrautuivat vanhanaikaisen wc:n vesiputkeen roikkuen jo melkein istuimelle asti.

Poistuttuaan vessasta, Malla tunsi olonsa jokseenkin sekavaksi, eikä hän tiennyt mihin suuntaan lähtisi palatakseen takaisin sinne mistä oli tullut. Siksi hän jäi hetkeksi seisoskelemaan baaritiskille.

”Vols algo?” unisen näköinen baarimikko kysyi, ja Malla pudisteli päätään. Baarimikko lysähti tuolilleen ja laittoi kuulokkeet takaisin korvilleen.

Malla kääntyi lähteäkseen, mutta juuri sillä hetkellä hänen huomionsa kiintyi mieheen baarin vastakkaisella laidalla. Tämä katseli Mallaa kiinnostuneesti ja hymyili sydämellisesti. Kun heidän katseensa kohtasivat, Malla jähmettyi niille sijoilleen. Häntä hieman hävetti vastata sillä tavoin rohkeasti ventovieraan miehen katseeseen, ja painoi siksi katseensa alas. Sen lyhyen hetken aikana hän oli kuitenkin jo ehtinyt nähdä tarpeeksi vakuuttuakseen siitä, että tämä mies oli komeimpia, mitä hän oli eläessään nähnyt. Ehkä lukuun ottamatta joitakin julkkiksia muotilehtien sivuilla, vaikka niistä lehtikuvista ei koskaan tiennyt olivatko ne photoshopilla muokattuja.

Malla kääntyi ja otti askeleen lähteäkseen poispäin, mutta horjahti ja otti tukea valurautaisesta lyhtypylväästä. Sillä hetkellä hän tunsi kuinka hänen käsivarteensa tartuttiin lujalla otteella.

”Saanko auttaa?” kysyi tuo sama komea poika.

Malla ei tiennyt mitä vastata ja antoi saattaa itsensä kohti päärakennusta. Hän oli niin täysin miehen lumoissa että putosi takaisin maanpinnalle vasta kun kuuli pauhaavan musiikin seasta Pacon narisevan äänen.

”Que coño… mitä täällä tapahtuu. Kuka toi tyyppi on. Mä olin huolissani susta ja ettin sua joka puolelta, ja sä isket toista heti kun silmä välttää. Ei se ainakaan sun serkku ole – se on varmaa”, Paco rähjäsi.

”Anteeksi mutta minä vain saatoin neitiä kun hän oli vähän eksyksissä”, komea poika sanoi sovittelevalla äänellä.

”Itte sä oot eksyksissä. Tää pimu on kuule mun. Pidä sä siitä näppisi erossa.”

Malla ei ymmärtänyt kaikkea mitä sanottiin, mutta ymmärsi aivan tarpeeksi. Nyt oli hänen vuoronsa suuttua.

”Mä en kuule oo sun omaisuutta”, hän sanoi vihaisesti Pacolle.

”Kuulkaa, ei tässä mitään ole tapahtunut. Minä todellakin vain neuvoin daamille tietä”, komea poika sanoi sovittelevaan sävyyn, itsevarma virne suupielessään.

Kun hän sitten kääntyi lähteäkseen, Paco syöksyi takaa päin tavoitellen helppoa tyrmäystä ja arvostusta Mallan silmissä.

Paco oli kuitenkin tehnyt pahan virhearvion. Hän oli kuvitellut, että toisen hieman naismainen kauneus oli merkki fyysisestä heikkoudesta. Pacon hyökkäys ei kuitenkaan yllättänyt miestä. Tehden nopean väistöliikkeen hän astui hiuksen hienosti Pacon tavoittamattomiin, ja näin saalis muuttuikin saalistajaksi. Käyttäen hyväksi toisen liikerataa hän pyöräytti Pacon ympäri niin, että tämä romahti selälleen hietikolle ilkeän kuuloisesti.

”Tsau kaunokainen!” mies huikkasi Mallalle ja ennen kuin Paco pääsi ylös kavereidensa avustuksella, hän oli jo kadonnut puutarhan hämärään.

Loput illasta oli pelkkää sekavaa riitelyä, joka päättyi lopulta siihen että Malla lähti ovet paukkuen Pacon autosta.

Hän löysi itsensä kävelemästä täysin tuntemattomilla kaduilla jossain Barcelonan laitakaupungilla. Malla ei tiennyt missä oli, eikä mihin suuntaan hänen pitäisi mennä, mutta yksi asia oli kuitenkin varmaa, hän ei pystyisi palaamaan omin neuvoin takaisin hotellille ennen kuin vasta seuraavana aamuna.

Joulukuun yö oli kolea. Vaikka päivälämpötila oli kohonnut parinkymmenen asteen tienoille, niin nyt yöllä se oli laskenut lähelle nollaa. Huolimatta niin myöhäisestä ajankohdasta, kaduilla oli kuitenkin jalankulkijoita, ja autoja kulki ohi tasaisena virtana.

Soittaisinkohan Teolle ja pyytäisin häntä hakemaan, Malla pohdiskeli mielessään. Ei, ei ainakaan vielä. Vielä on aikaista, aivan liian aikaista. Helvetti, nythän on mun synttärit, ja niitä täytyy juhlia kunnolla.

Juuri sillä hetkellä kadun sivuun pysähtyi taksi, ja siitä nousi ulos pariskunta. Malla ryntäsi taksin ovelle ja huikkasi taksikuskille kysyen oliko tämä vapaa.

”Käy sisään vaan preciosa”, taksikuski vastasi.

Malla nousi autoon miettien olikohan hänellä oikeasti varaa tähän taksimatkaan, ja mitä se ylipäätään maksaisi. Huijaisikohan kuski häntä, sillä sekin kai oli mahdollista.

”Mihin nätti tyttö on matkalla?” kuski kysyi.

Tällainen mairittelu tuntui Mallasta hieman vastemieliseltä. Hän ei vielä silloin tiennyt että se oli normaalia puhetta, eikä naiskauneutta kuvaavilla sanoilla useinkaan tarkoitettu mitään sen erityisempää.

Mihin oikein olenkaan matkalla, Malla ajatteli kauhuissaan. No jonnekin minun nyt täytyy mennä.

”Teidätkö sellaisen diskon joka on vanhassa talossa… casa vieja… old house”, Malla takelteli.

”Discoteca en una casa vieja?” taksikuksi kysyi. ”Disko vanhassa talossa?”

”Si. Si. Niinhän se on. Ja vuorella… montaña… hyvät näköalat kaupungin ylle, aina merelle asti.”

”Collserola?” mies kysyi.

Se kuulosti Mallasta tutulta, ja hän nyökkäsi päätään vastaukseksi. Mies kääntyi penkillään ja hyökkäsi liikenteen sekaan.

Malla katseli miestä ja autoa. Kuski oli viisissä kymmenissä. Sonnustautunut kuluneeseen ruskeaan nahkaliiviin ja valkoiseen raidalliseen paitaan.

Taksamittarin yllä heilutteli lanteitaan Elvistä esittävä pienoispatsas, ja taustapeilistä roikkui useita krusifikseja. Hansikaslokeron yläpuolella oli eräänlainen pienoisalttari pyhimyksineen ja vaihdekepin ympärille oli kiedottuna jonkin jalkapallojoukkueen valkopunaraitainen huivi.

Kun auto alkoi vaivalloisesti kiivetä ylös jyrkkää rinnettä, Malla alkoi katsella ympärilleen nähdäkseen paikan, jossa hän oli aiemmin illalla ollut Pacon seurassa. Hän luuli jo että taksikuski oli erehtynyt suunnasta, kun mutkan takaa ilmestyi räikein valoin valaistu rakennus, jonka Malla heti tunnisti.

Ennen kuin Malla ehti sanoa mitään, auto oli jo pysähtynyt vastapäiselle jalkakäytävälle. Hän maksoi ja ylitti kadun. Ovimies varmaankin muisti Mallan, sillä tämä viittoili häntä ohittamaan jonon ja astumaan sisälle. Se tuntui oudolta, sillä Malla näki miesten maksavan kasalla sisäänpääsystä. Hän ei tiennyt, että monissa diskoissa naiset pääsivät sisälle ilmaiseksi.

Malla oli ensin ajatellut palata vain juhlimaan syntymäpäiviään, muta nyt kun hän oli palannut, hän huomasi että todellisuudessa elättelikin toivetta tavata uudelleen se kauniskasvoinen mies, joka niin taitavasti oli voittanut Pacon.

Malla suuntasi puutarhaan, sen sijaan että olisi mennyt sisälle rakennukseen ja vastoin hänen odotuksiaan mies seisoi puutarhabaarin tiskin ääressä samassa paikassa jossa oli seissyt aiemminkin. Aivan kuin Malla olisi ollut poissa vain pienen hetken. Sama pariskunta kaulaili toisiaan puistikon hämärässä ja miesporukka joi olutta baaritiskillä. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt.

Malla tilasi oluen uniselta tarjoilijalta, ja huomasi silmänurkassaan kuinka komeamies tuijotti häntä tiskin toisella laidalla. Malla tunsi uhkuvansa itsevarmuutta kävellessään tiskin ympäri.

”Ootko sä aina täällä?” hän kysyi katsomatta mieheen.

”Joo melkein aina.”

”Onko sulla jokin nimikin?”

”Mua kutsutaan Pereksi.” Pere vastasi.

”No miksikä sinä sitten itse kutsut itseäsi?” Malla kysyi kiusoitellen.

Pere naurahti. Hänen naurussaan oli jotakin, joka herätti heti luottamusta. Se oli vilpitöntä.

”Suureksi rakastajaksi minä itseäni kutsun.”

”Mahdatkohan lainkaan olla nimesi veroinen. Taidat vain kuvitella itsestäsi liikoja.”

”Voin todistaa sen sulle nyt heti, jos vain haluat.”

Malla ei vastannut. Miehen röyhkeys yllätti hänet, mutta se tuntui samalla hyvin houkuttelevalta. Juuri siksi oli väistämätöntä, että he lähtisivät taksilla Peren asunnolle, kun puutarhan baari tuntia myöhemmin suljettiin.

Asunto oli omituisin, jonka Malla oli eläessään nähnyt. Se sijaitsi hiljaisella sivukadulla, lähellä vilkkaasti liikennöityä kahdeksankaistaista moottoritietä. Talo näytti ikivanhalta kaarevine päätykoristeineen ja savitiilikattoineen. Rautaiset ikkunaristikot kaartuivat ulospäin ja loivat vaikutelman lintuhäkistä. Ristikoita koristivat raudasta taotut kukat, joiden terälehdet repsottivat läpiruostuneina ja rikkinäisinä. Puiset säleverhot roikkuivat vinossa ja peittivät vain osittain ikkunoita, joiden maali oli hilseillyt pois lähes kokonaan, paljastaen harmaantuneen puupinnan. Rappauskin oli useista kohdin rapautunut niin, että alta näkyi tiiliseinä. Ja itse talon perustuksetkin halkeilivat suunnattoman suuren plataanipuun juurakon voimasta.

Puoliksi avoin ulko-ovi johti pimeään käytävään, jota kaksi himmeää lamppua vain osittain valaisi. Käytävälle avautui ovia, mutta he ohittivat ne kaikki ja menivät sisälle viimeisestä. Kapean ja suhteettoman korkean eteisen valaistus oli aivan yhtä surkea kuin käytävänkin.

Huoneistossa leijuin merkillinen tuoksu. Sekoitus pölyistä seisovaa ilmaa ja jonkinlaista suitsuketta, jonka pistävä aromi tarttui ensi alkuun ikävästi kurkkuun. Tuntui epämiellyttävältä koskettaa yhtään mihinkään, varsinkaan kun ei oikein selvästi nähnyt mihin kosketti. Mallasta vaikutti siltä ettei huoneistossa oltu siivottu vuosikausiin tai kenties vuosikymmeniin.

Malla ei kylläkään oikein osannut kuvitella millainen sekasotku syntyisi jos ei asunnossaan siivoaisi vuosikymmeniin. Sitten hän muisti ettei ollut siivonnut huonettaan Santa Eugeniassa kertaakaan sen jälkeen kun oli asettunut sinne asumaan. Oli kai niin että oma lika ei häirinnyt lainkaan samalla tavalla kuin toisten lika, hän tuumi.

Olohuoneen sisustus oli outo sekoitus raskaita barokkihuonekaluja ja paljon uudempia sekalaisia lastulevystä valmistettuja. Suuri ja upottava sohva oli verhoiltu punaisenruskealla kankaalla ja pöydällä sen vierellä seisoi pöytälamppu, jossa oli vihreälasinen varjostin. Valaisin loi sohvalle sekä sen ympäristöön kelmeän ja punertavan valokehän, mutta värjäsi vihreäksi kaiken, mitä oli sohvan yläpuolella. Katto, joka oli vähintään neljän metrin korkeudessa, jäi kokonaan pimentoon.

Hieman epätietoisena siitä mitä tehdä, Malla istui sohvan hämärämpään päähän miettien pitäisikö hänen riisua kenkänsä. Pere aukaisi television ja vaihtoi nopeasti kanavalta toiselle, päätyen lopulta kanavalle, jolla oli meneillään jonkinlainen laulukilpailu.

”Haluatko drinkin?” Pere kysyi.

Malla nyökkäsi. Hän tiesi ettei hänen pitäisi, sillä hän oli jo valmiiksi aivan liian humalassa. Malla tiesi että hänellä oli hyvä viinapää, ja että hän pystyisi juomaan lähes jokaisen kavereistaan penkin alle, mutta Pere ei ollut mikään teini vaan aikuinen mies. Eikä Mallalla ollut mitään kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista.

Toisaalta kukaan niistä tyypeistä joiden kotona Malla oli käynyt, ei ollut tarjoutunut sekoittamaan hänelle ainuttakaan drinkkiä, ja siksi hän myöntyi. Kotibileissä Suomessa kaikilla oli aina omat pullot mukanaan ja niitä sitten blandattiin sillä, mitä nyt kulloinkin sattui käsiinsä saamaan.

”Maistuuko sinulle Cubata?” Pere kysyi, ja Malla nyökkäsi jälleen, vaikka oikein tiennytkään mikä se oli.

Pere kaatoi jostakin loihtimiinsa laseihin ammattimaisin elein roimasti viskiä ja perään kokista lasipullosta. Hänellä oli jopa jäitäkin sekä pilli, jonka hän laittoi Mallan lasiin.

Malla imaisi raikasta juomaa jossa alkoholi ei juurikaan maistunut. Se sai hänet tuntemaan itsensä iloisen kepeäksi, eikä huoneen likaisuuskaan häirinnyt häntä enää ollenkaan.