tahdoin viillellä hiirellä, nähdä hänen verensä virtaavan ykkösinä ja nollina
(gif Pohjanmaan tulvista, punaisena, jokaisen pikselin värinä VIHA!)
tahdoin kostaa erikseen kaikki kosketukset
käskyt kierouden
vetää maineen hänen jalkojensa alta
ja nöyryyttää hänet wayback machinen ulottumattomiin
en osannut
mutta hakukoneita osasin käyttää
etsivä löytää paikkoja, joihin rikosetsivän silmä ei yllä
elämän hinta oli kallis
mutta pikavippifirmoja oli paljon
ja lopulta kaikki oli kiinni sopimisesta
juuri nyt
pistoolilla, puukolla tai vaikka tyynyllä
liian siististi ja lempeästi
(enempään en löytänyt rahaa)
kuitenkin oikeus tapahtuu laittomasti
ja hän saa melkein ansioidensa mukaan
ctrl+alt+deleten ilman uudestaan syntymää
Hanna-Maija Valjanen, mielenkiintoinen runo! Oikein aloin tosissaan miettimään aihetta, katkeruuden ja kostonhimon tunteita sekä nykymaailmamme tarjoamia mahdollisuuksia toteuttaa oman käden oikeutta.
Pikavipillä kustannettu darknetistä tilattu palkkamurha.
Laittomasti tapahtuva oikeus. Mietin tätä, suhteessa kostonhaluun. Haluun siitä, että oikeus tapahtuu. Mitä oikeastaan tarkoittaa, että “oikeus” tapahtuu?
On tutkittu, että vihaisen ihmisen ajattelu ohjautuu aivojen syvimmistä ja alkeellisimmista osista, ei kuorikerroksen kehittyneimmistä järkiosista. Tunne oman itsen loukkauksesta ajaa kostonhimoon.
Käyttääkö ihminen kostoa lujittaakseen säröjä saanutta omanarvontuntoaan?
Kostonhalu lienee yksi vahvimmista ihmistä ohjaavista tunteista. Evoluution kuluessa vahvimmat säilyvät.
Mutta kostamisessa on riskinsä, voikin loukkaantua tai menettää oman henkensä lähtiessään toteuttamaan oikeutta. Paitsi jos sitä ei tarvitse tehdä itse, vaan tilata joku muu tekemään se.
Rahalla saa mitä vain. Helposti ja vaivattomasti. Uudet kengät tai murhan.
Ihminenhän oppi jossain vaiheessa antamaan anteeksi. Kai se liittyy aivojen kehittymiseen, korkeampaan ajattelun tasoon, inhimillisyyteen.
Mutta senkin saa vaimennettua rahalla.
Kiitos paljon kommentistasi Anniina Holma-Suutari! Hyvää pohdintaa, itse en ole omakohtaisesti koskaan ymmärtänyt kostoa, vaikka ilmiö on kovin kiehtova. Oikeus on loppujen lopuksi varsin suhteellista, runossa murhatuksi tuleva tapaus ei varmasti pitäisi kuolemaansa oikeudenmukaisena, runon kertojasta taas “rangaistus” on liian lievä. Inhimillisyyttä kaipaisin niin kovin nykyaikaan, enkä varmaan ole ainoa toiveen kanssa. Kiitos sinulle, kun pysähdyit miettimään tätä pelottavaa maailmaa!