1. Home
  2. /
  3. ASIAPROOSA
  4. /
  5. Riippuvuussairaudet, häpeä ja traumatietoisuus

Riippuvuussairaudet, häpeä ja traumatietoisuus

 

Kokemuspohjaista pohdintaa riippuvuuksista, traumoista ja niihin sisältyvästä häpeästä, sekä toipumisen edellytyksistä.

Häpeä on ensimmäisiä tunteita pienessä lapsessa, ja siksi niin perustavanlaatuinen tunne. Se on osana ihmisyyden, moraalisen ajattelun ja omatunnon rakentumisessa.  Terve häpeä on persoonallisuudeltaan ehjän ihmisen tunnetyökalu elämässä, kuten kaikki muutkin tunteet, ja jonka avulla ihminen voi terveesti ja rakentavasti vaikuttaa omaan ajatteluunsa, toimintaansa ja valintoihinsa. Tällöin ihminen ei ole tunteensa vietävissä, eikä se ohjaa ulkoa käsin hänen elämäänsä, vaan hän toimii sisältä käsin, jolloin hän aidosti on ajatuksiltaan ja toiminnaltaan itseään ohjaava. Täysin ideaalitilanteessa ei kukaan ihminen ole kaikissa elämänkaarensa aikana eteen tulevissa haasteissa, mutta on yksilöllistä, millaisia selviytymiskeinoja yksilöllä on, ja millaiset mahdollisuudet hänellä on niitä käyttää. Vakavan traumatisoitumisen voi aiheuttaa yksittäinen tapahtuma, tai pitkäaikainen kehityksellinen trauma voi aikaansaada häpeän kiinnittymisen yksilön persoonallisuuteen vahingoittavalla tavalla. Häpeä voi olla osittain tai kokonaan piilossa tiedostamattomassa osassa psyykettä, jolloin ihminen ei tunnista sitä itsessään, ja pystyy siten huonosti itseohjautuvasti vaikuttamaan omiin kognitiivisiin ja toiminnallisiin prosesseihin.

Syvän, epäterveen, ihmisen persoonallisuuteen juurtuneen häpeän taustalla voi olla missä tahansa elämänkaaren aikana, usein kriittisissä ikäkausiin liittyvissä kehitysvaiheissa tapahtuneita asioita, jotka ovat saaneet ihmisen kokemaan esimerkiksi pelkoa, surua ja ahdistusta. Hän on voinut kokea itsensä epäonnistuneeksi, arvottomaksi, hylätyksi ja hyljeksityksi, ihmiseksi joka ei ansaitse rakkautta, eikä hän traumatisoiduttuaan pysty vastaanottamaankaan sitä, tuntea rakkautta itsessään ja itseään kohtaan, tai kohdistamaan sitä muihin. Aggression ja vihan tunteiden tukahduttaminen ja kieltäminen on voinut kääntyä itsetuhoisuudeksi ja syviksi huonommuuden tunteiksi. Myös positiivisiksi miellettyjen tunteiden, kuten ilon ja innostuksen, mitätöiminen tai arvostelu joltain taholta, voi kääntyä häpeälliseksi muistoksi ihmisen mielessä. Traumahäpeä lukitsee ihmisen tunteineen kiven sisään.

Häpeä on siis monitahoinen asia, tunne, johon voi sisältyä lukemattomia muita tunteita ja asioita, jotka piiloutuvat ja sitoutuvat traumoihin, mutta vaikuttavat piilostaan käsin joka hetkessä ja tulevissa elämäntilanteissa. Ihminen on psyykkiseltä perusrakenteeltaan kuitenkin muovautuva ja ongelmanratkaisua hakeva olento, ja persoonallisuudeltaankin säröillä oleva ihminen hakee ratkaisua kulloiseenkin ongelmaan ja etenkin minuuttaan uhkaavaan epämiellyttävään olotilaan ja tunteeseen. Traumahäpeää sisimmässään kantava ihminen tulee helposti riippuvaiseksi asioista, joista hän kokee saavansa hyvän olon ja joiden avulla hän tuntee itsensä vapautuneeksi ja rohkeaksi. Fysiologisella tasolla riippuvuuden syntyminen johtuu aivojen biokemiallisista muutoksista välittäjäainetoiminnoissa, mutta koska ihminen on psyykkinen (ajattelu, kognitiiviset toiminnot), fyysinen (toiminnallisuus, kehotietoisuus), sosiaalinen (vuorovaikutuksellisuus, yhteisöllisyys), sekä henkinen ja hengellinen (maailman- ja elämänkatsomuksesta riippuvat ulottuvuudet ihmisessä) kokonaisuus, vaikuttaa riippuvuuden syntyminen myös muihin tasoihin kuin fysiologiseen.

Riippuvuus voi syntyä erilaisiin asioihin, kuten tyypillisesti päihteisiin tai uhkapelaamiseen, joiden aiheuttamat biokemialliset muutokset aivoissa ovat niin voimakkaita, että ihminen jää tarpeensa armoille, kuin se olisi välttämättömyys ja edellytys olemassaololle. Ihmisen fysiologinen, aineellinen osa tulee kokonaisuutta hallitsevaksi, ja muut osat sen vaimentamiksi, edelleen ihmisessä oleviksi, mutta sitä orjallisesti palveleviksi alaisiksi. Riippuvuus alkaa hallita kaikkia elämän osa-alueita, ja täyttää lopulta koko tilan, niin että ihminen muuttuu sisäisten yllykkeidensä ajamana ulkopuoleltaan tulevasta tekijästä riippuvaiseksi. Vertauskuvallisesti riippuvuussairaan voidaan sanoa löytäneen ja avanneen oman elämänsä Pandoran lippaan, jonka sisällöllä hän hoitaa itseään, hoitavan elementin alkaessa vääjäämättömästi samanaikaisesti tuhota häntä. Riippuvuus fysiologisena ilmiönä on kuitenkin vain osa riippuvuuden kokonaiskuvaa, sillä ihmisen koko elämänhistoria, traumat ja niihin kiinnittynyt häpeä eivät katoa minnekään riippuvuuden syntymisen myötä, vaan ne ennemmin tai myöhemmin korostuvat entisestään ihmisen sisäisen tasapainon järkkyessä.

Riippuvuussairaus itsessäänkin lisää traumataakkaa kaoottisen, hallitsemattoman, ja usein vaarallisenkin elämän myötä, ja taustalla oleva persoonallisuuteen juurtunut syvä häpeän tunne on sellaisenaan liian vaikea ja hallitsematon tunne, eivätkä ihmisen psyyken puolustusmekanismit haluaisi antaa sen tulla tietoisuuteen, koska sen aiheuttama kehollinen ja psyykkinen reaktio on sietämätön. Riippuvuus kemialliseen yhdisteeseen tai tiettyyn toimintaan mahdollistaa sen, että ihminen voi kanavoida syvältä sisimmästään kumpuavan häpeän siedettäväksi, itse asiassa päinvastaisesti tavoitelluksikin euforian tunteeksi, joka kuitenkin on vain ikään kuin valokopio aidosta tunteesta; kuin väärennetty raha, jolla ihminen yrittää maksaa itsensä vapaaksi traumahäpeästään yhä uudelleen ja uudelleen, siinä onnistumatta, koska riippuvuuden biologinen ja fysiologinen pohja perustuu biokemiallisten tapahtumien jatkuviin toistoihin aivojen ollessa elävässä ihmisessä dynaamisessa tilassa. Päihde tai riippuvuutta aiheuttava toiminta on väliaikainen paikka rikkoutuneelle renkaalle, yksilön elämän pyörälle, joka pyöriessään rikkoutuu yhä enemmän ja joka on kerta kerralta työläämpi korjata: toleranssi päihteeseen kasvaa, tai riippuvuutta aiheuttavaa toimintaa tarvitaan yhä enemmän, jotta se vaikuttaisi.

Riippuvuussairaalla ihmisellä on elämässään aikoja, jolloin hän kykenee kyseenalaistamaan omaa toimintaansa, haluaa irti riippuvuudestaan, ja yrittää sitä. Tällainen oman riippuvuuden kyseenalaistaminen on merkki psyykkisen kapasiteetin ja tasapainoa etsivän palautumiskyvyn olemassaolosta, jolloin tuen ja avun tarve on suurin onnistumista ajatellen. Riippuvuussairaalla tulisi olla aito, luotettava, ammattitaitoinen ja traumatietoinen oma ihmiskontakti, jolla on aikaa ja kykyä kohdata riippuvuussairas tasavertaisena ihmisenä, nähdä ihmisen riippuvuuden tarpeen läpi hänen todellinen tarpeensa olla hyväksytty ja arvokas ihminen, osata ammattitaitonsa ansiosta luoda tilaisuus uskallukseen avautua keskustelulle, ja antaa mahdollisuus keskustella omista tuntemuksista ja toiveista, peloista ja huolista, jolloin riippuvuudesta kärsivän tiedostamaton ja tunnistamaton häpeä tulee kohdatuksi ilman syyllistämistä ja arvostelemista. Riippuvuussairaan toipumisprosessissa olisi tärkeää mahdollisimman pitkälti pitäytyä syyllistämästä häntä retkahduksista, huonoista päivistä, tai huonosta käytöksestäkään. Traumahäpeä kyllä pitää huolen siitä, että hän tuntee syyllisyyttä muutenkin. Kun riippuvuussairas kohdataan rauhallisesti, ymmärtäväisesti ja kiireettä, traumaan piiloutunut häpeä ei aiheuta aidon kohtaamisen ja läsnäolon puutteesta johtuvaa, taas kerran uutta, näennäisesti suojaavaa, mutta todellisuudessa tuhoavaa, kerrosta kasvamasta ihmisen sisimpään. Päinvastoin, riippuvuussairaan kohtaaminen aidosti ja ymmärtäväisesti, ajan kanssa, kuorii pois sitä kerrosta, joka pitää traumaan sidottua syvää häpeää kantavaa ihmistä vankina itsessään.

Riippuvuussairaalle täytyy syntyä oma motivaatio ja halu toipua ja löytää elämänilo, löytää onnistumisen kokemuksia itsensä ja elämänsä suhteen. Kerätä hyviä asioita täyttämään sitä tyhjää kohtaa hänessä, joka häneen avautuu toipumisessa, ehyemmän elämän maaperää, jolle istuttaa taimi, jota hän itse hoitaa, ja josta hän kasvattaa oman elämänpuunsa.  Jotta tässä onnistuttaisiin, elämänhallintaa ja itseluottamusta kasvattava tuki ja yhteistyö ovat avainasemassa. Traumatietoisuus on ennen kaikkea riippuvuussairaan ihmisen toiminnan ymmärtämistä, ennakointia, ja toipumista edistävien menetelmien käyttöä.  Röyhkeästi ja tunteettomasti käyttäytyvä, muita ihmisiä syyttelevä ja mollaava ihminen syyttää todellisuudessa, tiedostamattaan, itseään, ja on eristäytymiseen ja elämästä vieraantumiseen johtavan traumahäpeän kierteessä.  Hän joutuu itse tekemään kaikkein suurimman työn kohdatessaan todellisen minänsä, sisäistäessään ja myöntäessään riippuvuutensa päästäkseen siitä irti.

Toipumisen mahdollistavat avaimet löytyvät kyllä lopulta toipujasta itsestään, mutta yksin hän on liian rikki ne löytääkseen, ja yksin hänellä ei ole voimia avata lukkoa, joka vapauttaa hänet riippuvuudesta. Vastuunotto omasta ajattelusta ja toiminnasta kasvaa sitä myöten kun ihminen hiljalleen ajan kanssa, ja toisten ihmisten tukemana vapautuu häpeästään, oppii luottamaan itseensä ja muihin ihmisiin, rakastamaan ja välittämään, sekä arvostamaan itseään, muita ihmisiä ja ylipäätään elämää. Tämä ei tapahdu hetkessä, eikä se ole täydellistä, kuten mikään ei elävässä, muuttuvassa elämässä ole, vaan ihminen on aina jostain kohtaa keskeneräinen, muutoksia läpi käyvä, mikä on oikeastaan edellytyskin ihmisyksilön elämänmittaiselle kehitykselle, elämän matkalle, ennen määränpään täydellisyyttä.

©Anniina Holma-Suutari
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.