Siberië. Onze kraakhuis.
Vallattu talomme, queer-kommuuni josta sähköt oli katkaistu. Komea panoraamanäkymä parvekkeeltani Amsterdamin sataman ylle.
Mummun tekemät villasukat olivat taas nukkuessa jäätyneet, samoin saippualla pystyyn nostettu pörrötukkani. Tyynyliina nousi pään mukana. Vaikka hallussani oli kokonainen kerrostalon kerros, ylös kannatti nousta vasta kun meni baariin, kirjastoon tai töihin; jonnekin lämpimään.
Kirjastoissa ja kaupoissa oli siestatunteja, eri päivinä eri aikoihin.
Rätisin ja kolistelin mustalla hollantilaispyörälläni halki punaisten lyhtyjen alueen.
Olin ostanut fietsini 10 guldenilla Waterloopleinin kirpputorilta. Huomenna varmaan ostaisin uuden, keskustassa pyörä kuin pyörä varastettiin. Heiveröisimmän näköisen hankkiminen ei auttanut, pyörät kulivat parilla kolikolla iltaisin kädestä köäteen.
Oma taloutensa. Pyörien pikkukauppa, koko Amsterdamin kaupunki.
Lyhyt matka polkea, sukat sulivat kaarteissa pikku siltojen yli.
Melkweg, syksy 1984.
Tuhansien mieltäpakottavan kauniiden lyhyttukaisten nahkalesbojen tungos pimeydessä.
Katsoin bändiä, tanssin, Tina Turnerin You Are The Best.
Kasvoni ovat kohti deejiitä, olen hurmiossa, kaikkien kasvot ovat samassa katseessa, lämpimät kasvottomat ruumiit painautuvat toisiaan vasten, liike yhdistää meidät suunnattoman kaiken ylle, yhdessä.
Joku työntyy kiinni takaa, tunnen hänen lantionsa, näen mustan maiharikengän kärjen oman jalkani vieressä, käsi hamuilee minua, löytää tiensä, sävähdän yhdessä tanssivan tuhantisuuden kanssa.
Kenkä katoaa, käsi katoaa, työntyvä lantio katoaa.
Ennakkouni ei enneuni. Laitoin ruusutatutoinnin olkavarteen, mustan hihattoman t-paitani, mustat farkut, tukka pystyssä. Kukaan ei painautunut kenenkään käsi ei löytänyt, hollantilaiset lesbot seisoivat pienissä suljetuissa ryhmissään, käsi tiukasti tyttöystävän kädessä.
Menin yksin tanssin yksin lähdin yksin. Tanssi jäi.
