– Terveiset Milanosta!
Chief Specialist Oiva Laine kiitti terveisistä ja pyysi pariskuntaa istuutumaan vastaanottohuoneensa sohvalle. Itse hän asettui vastapäätä olevalle nojatuolille, asetti kannettavan koneen syliinsä, nosti oikean jalan vasemman päälle ja hymyili rohkaisevasti.
– Oli niin ihanaa kävellä Via Manzonilla muiden tyyliniekkojen seassa, vai mitä Leo? Mona-Liisa kysyi posket rusottaen mieheltään.
– Joo, ja arvailla, mitä ensi vuonna kannattaa laittaa päälle, Leo sanoi.
– Minä ainakin toivon, että oversize-muotia nähdään jatkossakin ja että sinä antaudut beigelle, sehän on uusi harmaa, sano minun sanoneen.
– Vaaleanruskea on kyllä lämmin väri, mutta en ihan vielä siihen usko.
– Beige, kultaseni.
– Mua on alkanut ahdistaa olla suomalainen, Leo henkäisi. – Ei olla kyllä kovinkaan tyylikäs kansa. Huono maku näkyy ihan kaikessa. Kalpeiden naamojen joukosta vain harva erottaa. Suomalaiset ostaa rumia ja huonosti istuvia vaatteita ja värjää hiukset kauheiksi.
– Ja käyttävät linttaan astuttuja kenkiä, vaimo lisäsi.
Oiva Laine nyökkäsi ja alkoi heiluttaa oikeaa jalkaansa edestakaisin.
– Autotkaan ei silmiä hivele, ei, Leo jatkoi.
– Mutta paluumatkalla olimme pari päivää Etelä-Saksassa, Mona-Liisa huikkasi väliin.
– Niin, ne autot. Mutta vaatteet on yhtä tylsiä kuin Suomessa, kalliimpia ehkä, mutta hyvää makua ei ihan kuka vaan saa rahallakaan. Vaellushousuja ja kummallisia perinneasuja. Olutta ja makkaraa. Ja miehillä sukat vaellussandaaleissa, kuvittele nyt.
– Kammottavaa, vaimo kannusti. – Käytännöllisyys voittaa sielläkin tyylikkyyden.
– Ja torvisoitot!
– Suurella yleisöllä ei ole sävelkorvaa, mutta me kaksi olemme viime aikoina kuunnelleet yhdessä jazzia ja bluesia, aina mielialan mukaan jompaa kumpaa.
– En oo ehtinyt kovin paljon kuunnella, mutta hienoa musiikkia, todella hienoa musiikkia. Mistä me nautiskeltiin viimeksi? Se oli niin pehmeää, että nukuin koko yön kuin poutapilven päällä.
– Come away with me, vaimo vastasi.
– Yes. With you! Pidin paljon, vaikka se on ehkä liian paljon valtavirtaa. Vai mitä? Seuraavaksi jotain klassista, ei mitään vanhaa Vivaldia vaan vaativampaa.
– Niin, kaikki on oikeastaan hyvin, voitte olla tyytyväisiä, Oiva Laine sanoi keskeyttäen pariskunnan sananvaihdon. Hän vilkaisi koneensa ajannäyttöä ja alkoi naputella näppäimiä. Seuraavat asiakkaat odottivat jo.
Mona-Liisa hengitti syvään ja katsoi miestään odottaen.
– Vai onko sittenkin jotain? Oiva Laine kysyi ja kurtisti kulmiaan.
Pariskunta vaikeni. Mona-Liisa puristi sylissä olevan ison käsilaukkunsa tiiviisti itseään vasten. Leo sormeili silmät suljettuina sileän paitansa kaulusta. Hän yritti saada sormensa sen alle, mutta koska ei onnistunut siinä, jatkoi näpelöimällä nappilistaa.
– Ei. Eikä mun tartte olla aina suuna päänä, niinhän se oli, mies sanoi lopulta.
– Kaikki ei todellakaan ole hyvin, vaimo sanoi.
– Niin, ehkä ei, Leo huokaisi lopulta syyllisen oloisena, – Mä kun. Kuulkaas kun. Mä aattelin olla ovela ja säästää vähän rahaa.
– Joten hän meni ja osti itselleen lähikaupasta kolmioleivän ja purkillisen pikakahvia!
– No niin joo. Ja se oli niin hyvää! Leivän välissä paljon majoneesia ja kahvissa vahva maku. Join heti perään toisenkin kupillisen.
– Hän kutsui makua vietteleväksi. Meillähän on aivan uusi espressokeitin, maitovaahdotin ja Italiasta tuotuja yhdessä valittuja kahvipapuja.
Oiva Laine loi katseen katonrajaan, nopeasti vain, sitä tuskin huomasi, kurtisteli otsaansa kuin kovasti miettien ja lohdutti pariskuntaa sanoen, ettei sen tarvinnut merkitä yhtään mitään. Mona-Liisa ei kuitenkaan sanoista rauhoittunut, vaan alkoi kiihtyä ja sopottaa, että värit ainakin ovat yhteisen harmonian lähde, niille pitäisi tehdä viedä jotain.
Chief Specialist Oiva Laine haki rauhoittavimman äänensävynsä ja sanoi selkeästi artikuloiden. Tästä oli kyllä puhuttu, ja he olivat allekirjoituksella vahvistaneet ymmärtäneensä riskit ja mahdolliset komplikaatiot, myös sen, että yritys saattoi epäonnistua vähän tai jopa kokonaan. Hän pyöräytti ilmassa oikeaa etusormea ja sai selkänsä takaisen kuvaruudun päälle. Kuului surinaa ja naksahtelua. Huomattuaan pariskunnan vilkuilevan epäröiden seinänkokoiselle kuvaruudulle ilmestynyttä ympyrädiagrammia, hän pyöräytti sormea uudestaan ja sai ympyrän tilalle ensin pylväsdiagrammin, ja koska se taas sai pariskunnan pyörittelemään päätään, hän valitsi sivullisen erinäisiä kuvasymboleja, joiden avulla hän selitti jälleen kerran, että suolistobakteereillahan on todettu kaiken muun lisäksi olevan vaikutusta myös ihmisen maun ja tyylitajun kehittymiseen. Vaikka siirrännäisistä on saatu erittäin lupaavia tuloksia, kaikkea ei vieläkään tiedetty. Se ei tietenkään ole vielä estänyt kokeilemasta ja hoitamasta halukkaita.
– Mutta minun bakteerini olivat A-luokkaa, eikä niin? vaimo kysyi.
– Kyllä, siihen suuntaan ainakin, Laine rauhoitteli. – Bonum Elegantiam Bacterialis. Ne sopivat laboratorio-oloissa erittäin hyvin miehenne bakteerien kanssa yhteen. Vastaavaa emme ole nähneetkään. Mikä vilinä ja vilske! Laboratoriossa väittivät nähneensä takaa-ajojakin, mutta sellaiseen ajatteluun ei täällä meillä lähdetä, tarinankertojilla on omat laboratorionsa. Täällä tehdään tiedettä, ei fiktiota.
– Mutta mitä seuraavaksi? vaimo vaati tietää. – Värit ovat hyvässä maussa tärkeä juttu. Ehkä silmiin voi löytää vahvemman yhteyden.
– Jos haluatte, että teemme vielä jotain, niin on vain kolme vaihtoehtoa. Joko teemme koko proseduurin uudestaan, vain toisin päin tasataksemme tulosta, tai sitten käytämme vierasta siirrännäistä. Tasokkaista luovuttajista on vain kova pula, eikä se muutenkaan ole ollut suosittu vaihtoehto.
Pariskuntaa näytti puistattavan. Oiva Laine punnitsi jatkoa tarkkaan.
– Entä kolmas, Mona-Liisa tiedusteli malttamattomana.
– Kolmas vaihtoehto on mielestäni suositeltavin, Chief Specialist sanoi ja piti jälleen tauon. – Koska olette jo näin lähellä yhteistä makua ja tyylitajua, kannattaa olla väheksymättä perinteisiä keinoja, vaikka elämmekin uutta uljasta aikaa. Muistattehan vanhan neuvon, että kaikkea kannattaa haistaa, maistaa, tunnustella ja katsoa. Yksi kerta ei riitä. Mitä erilaisempia asioita kokeilette yhdessä ja mitä useammin, sitä kehittyneemmän yhteisen hyvän maun löydätte.
– Niin, jos meitä niin neuvotaan, niin voimme kokeilla, Mona-Liisa päätti, vaikka näytti empivän.
– Erittäin hyvä valinta! Toivotan onnea avioliittonne toiselle vuosikymmenelle.
