1. Home
  2. /
  3. NOVELLIT
  4. /
  5. MINULLA ON KYSYMYKSIÄ JÄLJELLÄ

MINULLA ON KYSYMYKSIÄ JÄLJELLÄ

 

VILLE: Olen joskus iltarukouksessa kiittänyt. Kiitos Jumala, etten ole perheen vanhin lapsi.Kun kerroin siitä suojatyössä, kaveri ihmetteli, kun se on itse vanhin. Sitä oli jotenkin vaikea selittää, kuin laatikko sisälläni olisi lukossa. Se tieto, jonka kuulin kerran sukulaisten puhuvan, että isoveli oli vahinko. Jos sitä ei olisi tulossa, ei äiti ja isä olisi menneet naimisiin. Silloin kuulin, että lapsikin voisi olla vahinko. Minä en sitten ollut vahinko, kun ne oli jo naimisissa, kun minä synnyin.
Isoveljestä on paljon vanhemmille ylpeyden aihetta. Se urheilee kisoissa ja voittaa ja sai koulussa hienoja numeroita. Mutta se ei olekaan vammainen.
Minussa ei ollut kaikki kohdallaan kun synnyin. Ihan tarkkaan en tiedä, mikä minua vaivaa, vaikka miten katson itseäni peilistä. Olen vähän isoveljen näköinen, mutten silti osaa mitään samoja asioita hienosti.
Minulla on työpaikka suojatyössä. Laitan kynttulöitä laatikoihin ja niitä myydään ihmisille. Saan omaa palkkaa. Olen kuullut, että jotkut on työttömiä, vaikka ne on viisaammin käyneet koulua kuin minä. Ihmettelen sitä. Kiitän sen vuoksi joka päivä työpaikastani. Taksiauto vie meidät koko joukon sinne arkisin. Teemme kaikenlaista yhdessä, ruokailemmekin.

Kerran minua halattiin siellä. Sattui sellainen juttu, että Marjut-pappi tuli seurakunnasta pitämään aamuhartautta. Laulettiin Hoosiannaa. En muista, mitä pappi puhui, mutta siitä tuli hyvä mieli. Sen jälkeen Senja meni papin luo ja sanoi: halaatko minua, kun tarvitsen nyt lohdutusta? marjut halasi sitä. Minä menin kiireesti perässä ja minuakin halattiin. Sitten siinä oli jo pitkä jono. Vain se poika, joka aina nukkuu työntötuolissa ei tietysti tullut. Kun jono loppui Marjut sanoi: Minä jään kohta pois työstä, tämä oli minun viimeinen työkäynti täällä. Olittepa viisaita, kun tulitte halaamaan. Silloin me kaikki nauroimme vähän yhdessä.

Kerran melkein keksi sen eron, mikä on minun ja isoveljen välillä. Isoveljen elämä muuttuu koko ajan, minulla ei ole muutoksia. Vaikka en tiedä, olenko keksinyt oikeaa vastausta. Minulla on muitakin kysymyksiä jäljellä. Niistä olisi mukava joskus jutella.

Kokoelmasta NÄEN TAIVAAN IKKUNOISTANI.

©Pirkko Arola
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.