Herman käveli äidin kanssa torilta kotiin päin ja kantoi ostoksia. Tuuli mereltä ja hiukset oli lentää pois päästä. Sai ihan ponnistella eteenpäin. Miksi te muutitte sieltä Jekaterinburgista, missä me veljen kanssa synnyttiin ja sinäkin kävit siellä koulua? poika kysyi äidiltä. Siihen oli varmaan monta syytä. Isäsi oli sellainen seikkailija, vähän levoton, matkusteli Aasian puolellakin. Kävi saksalaisten värjärinpajoissa ja tutki värejä, teki kemiankokeitaan, oli sellainen keksijä, kokeilija. Hän se alkoi puhua Orenburgista, Sofia kertoi. Siellä asui sukulaisia?poika jatkoi. Kuljettiin väistellen ihmisiä, vaikka vähemmän ihmisiä oli kaduilla Helsingissä kuin vanhassa kotimaassa. Shura ja poikien äiti Natalia olivat muuttaneet Orenburgiin, kun setäsi sai opettajan paikan kimnaasista. Minun vanhempani olivat jo kuolleet, ainoa velikin hukkui lapsena. Siksi vanhemmat vahtivat minua ja Jekaterinaa, ei olisi saatu tehdä mitään vahingossakaan, ainakaan ilman vanhempia. Läksyjä sai lukea. Minulla olikin kaikissa aineissa paras numero 5. Kerran oli käsityö 4, kun olin sairas, enkä tuonut valmista työtä ajoissa. Olen nähnyt sen koulusi kuvan, se on hieno, poika sanoi. Se oli hyvä tyttökoulu, lähellä kirkkoa. Kirkon edessä aukiolla oli aina ajureita mustanaan päivystämässä. Linnut lenteli hevosiakin kohti ja ajurit hätyytti niitä ja huuteli häijysti välillä. Missä Jekaterina nyt asuu? Herman halusi tietää. Kun tietäisin. Vähän ennen lähtöämme hän sanoi pyrkivänsä Venäjältä Kiinan kautta, kuten monet muutkin. Hänen piti kirjoittaa Andrein veljen osoitteeseen. Mitään ei ole kuulunut, onko hengissäkään. Kuljettiin taas ajatuksiin syventyneinä.
Voinhan sen sanoakin, mikä joudutti Orenburgiin muuttoa. Jekaterinburgissa tapahtui se keisariperheen murha. Heidät tuotiin ensin vangittuna kaupunkiin. Tiedän sen suuren Ipatjevin talon. Sitten kerrottiin, että vanginvartijat kohtelivat perhettä ystävällisesti. Vartijat vaihdettiin muualta tulleisiin. Ne olivat kovaotteisia salaisen poliisin tsekan miehiä. Perhe siirrettiinkin kellariin, eristyksiin. Seuraavaksi oli laukausten vuoro. Tuntui, että hirmuteko heitti varjon koko kaupungin ylle. Siitähän se meidän työntekijä, joka oli aikanaan Jekaterinburgissa opettajana, välillä puhuu. Miten he kulkivat talon ohi ja tekivät ristinmerkin, kun tiesivät, ketä siellä oli vangittuna. Hän on sentään säilyttänyt mielensä terveenä toisin kuin ruhtinatar Matjejeva, Sofia huokasi. Herman ajatteli pientä naista, joka oli aina samoissa vaatteissa eikä päästänyt silmistään laukkuaan, jossa oli omaisuus. Kolme palatsia Pietarissa oli mennyt. Epäili vielä, että hänet myrkytetään valkoisella jauheella. Teki työtä vesivärin pakkaajana silloin kuin jaksoi. Silmien levoton pälyily ei kai sammunut yölläkään.
Päätimme muuttaa, Sofia sanoi. Lisäksi 1920-luvun alussa tuli NEP- politiikka, lyhyt suopeus yksityisyrittämistä kohtaan. Silloin saimme värinvalmistuksen hyvin alkuun. Isäsi suunnitteli koneet. Venäjään verrattuna Suomessa on niin rauhallista. Kyllä painoi yhtä paljon sekin, ettemme halunneet, että te pojat joudutte bolsevikkien armeijaan. Suomen kansalaisuus pelasti siitä. On se kummaa, että olimme edelleen Tammisaaressa kirjoilla, vaikka isoisäsi isä lähti sieltä Venäjälle jo niin kauan sitten. Ihmiset on tyytyväisiä, että Kalliosta tuli presidentti ja Cajanderista pääministeri, Herman siirsi puheen tähän päivään. Sinä se jaksat seurata asioita, äiti ihmetteli. Kyllä ne kiinostaa. Nyt kun radio-ohjelmia on alkanut tulla enemmän, olen huomannut, että niitä kuuntelemalla, oppii kieltä ihan mukavasti, Herman sanoi, kun tultiin ulko-ovelle Annankadulla.
Piirtäminen Ateneumissa muuttui vielä tärkeämmäksi kuin edellisenä syksynä. Jälkeenpäin Herman huomasi, että hän itse katosi pois maalatessaan. Syntyi sellainen tila ja hetki, joka oli aivan kuin tavallisen elämän välissä, keidas, lähde tai taivaanranta. Saattoi kuvata jotain pelottavaa ja surullistakin ja oli läsnä vasta myöhemmin, kun katseli sitä, mutta huojentuneena.
Yhdessä kuvassa oli koululuokka, Jakovin tumma pää pulpetin yläpuolella, vikkelät kädet ja avoin kirja. Ikkunan takana kevään ensimmäinen pyrähdys ja puun ilmeetön oksa. Ovi ei ollut vielä auennut, eikä karski mies tullut hakemaan poikaa. Se oli kuitenkin jo läsnä. Kuin monta kuvaa yhtä aikaa, Herman itsekin maalauksessa, näkymättömänä. Opettajan kasvoista sen näki. Opettaja oli tuntenut Hermanin pelon ja Jakovin poissaolon.
Maalaamiseen pujahti uusia syvänteitä ja jotain tuulettui. Saattoi elää sen, mikä oli elettävä päästäkseen eteenpäin. Åström näki muutoksen ja sanoi, nyt sinä olet löytänyt tien pään.
