Tarinavirta

TV-KESKUS, PASILA

Jaska ja kuvausryhmä istuivat katseluhuoneessa. Quuta jännitti, mitä mieltä tuottaja oli lopputuloksesta.

– En tiedä, mitä hyvää olen tehnyt, kun olen saanut työryhmänne kukoistamaan, Jaska hymyili.

– Riittää, että kannustat ja annat työtilaisuuksia jatkossakin, Monika henkäisi.

– Mielestäni olette kehitelleet konseptin loistavaksi. Pakun ansiosta tuotantokustannukset ovat edulliset ja teillä on raikkaita ideoita. Pidin loppujuhlien tunnelmasta. Kaikki sujui kuin Strömsössä.

– Et tiedä mitään ensimmäisen viikon ahdingosta, kun sitkeä sade jatkui päivästä toiseen, Quu puuskahti.

– Ette ehkä olisi löytäneet korvasieniä ilman sadetta, Jaska totesi järkevästi. – Salaperäinen metsä toimi hienosti vastapainona kaupunkikuville. Olisin toivonut vielä kalastuskuvia.

– Luonnonsuojelijat olivat vegaaneja. Ei heistä ollut kalamiehiksi, Monika kertoi.

– Reinon kokkaukset toimivat hyvin. Mielestäni käsittelitte eri kulttuurin aloja monipuolisesti. Pidin erityisesti anarkistimartoista. He antoivat monelle ajattelemisen aihetta.

– Mitä toivot meiltä jatkossa? Quu kysyi jännittyneenä.

– Saat tietenkin jatkaa juontajana studiolähetyksissä. Miettikää porukalla esiintyjien rooleja. Muistan, että halusit ryhmien sekoittuvan?

– Ajattelin, että esimerkiksi kirjailijat voisivat keskustella luonnonsuojelusta ja taiteilijat kokkauksesta.

– Se voisi toimia, saat Quu hyvin ansaitun kesäloman jälkeen tehdä listan. Monika, odotan työryhmältäsi uutta ehdotusta, miten pakua voi jatkossa hyödyntää ohjelmatuotannossa.

Monika puhkesi leveään hymyyn. Myös Ken ja Seppo näyttivät helpottuneilta, sillä freelancereiden työllistyminen ei ollut itsestään selvää.

QUUN PÄIVÄKIRJA

Olen onnellinen, että yhteistyömme Monikan kanssa jatkuu. Olen oppinut arvostamaan hänen ammattitaitoaan. Se oli hetken hukassa, kun sade oli pilata kuvaukset. Monika oli hermostunut ja kiukutteli, mikä oli aivan uusi piirre. Hän suhtautui epäluuloisesti jopa Kaislaan, joka on itse herttaisuus. Kaikki oli kuitenkin hyvin, kun pääsimme tositoimiin. Ken on yksi parhaista kuvaajista, jotka tunnen ja Seppo on taikuri. Mitä vain tarvitsemme, hän hankkii.

Kesästä on tulossa ikimuistoinen, sillä muutamme porukalla heinäkuuksi Ellinooran huvilalle. Tähti ja Reino päättivät pitää kunnon loman. Yksi syy oli, että tyttöjen päiväkoti on kiinni. Myös Ellinoora on luvannut tulla. Siitä on aikaa, kun me sisarukset olemme lomailleet yhdessä. Viimeksi varmaan vuosia sitten Teneriffalla, kun Elli ja Patrik tapasivat. Sisko on toipunut kohtuullisesti, sillä Maman seura on tehnyt hänelle hyvää.

Mietin jo kiivaasti seuraavaa projektia. Studiolähetykset sujuvat vanhalla rutiinilla. Ajattelin kutsua Monikan ideointipalaveriin huvilalle. Minulla on muutama ajatus itämässä ja haluan testata, mitä mieltä hän on elokuisesta kuvauskeikasta. Olen taikauskoinen, enkä paljasta vielä enempää…

KESÄLOMA ELLINOORAN HUVILALLA

– Mieletöntä, koko kuukausi aikaa ja hyvää seuraa, Tähti hymyili kantaessaan puurokattilan pöytään.

– Me halutaan hilloa kanssa, Annukka vaati.

– Ja sokelia, Ulpukka jatkoi.

– Muistatte sitten pestä ahkerasti hampaita, Reino sanoi ja nosti mansikkahillopurkin ja kipon ruokosokeria tarjolle.

Quu tuli haukotellen mökkikeittiöön ja venytteli.

– Nukuin mainiosti. Maalaisilma on vahvaa, hän virnisti.

– Eilisillä yömyssyillä taisi olla osaa asiaan, Ellinoora virnisti. Hän oli tyytynyt mustaan kahviin ja paahtoleipään.

– Minusta lomassa on parasta, ettei ole suunniteltua ohjelmaa. Töissä päivät ovat rankkoja sen takia, että on pakko pysyä aikataulussa. Vähemmästäkin saa stressiä. Siitä tuli mieleen, että olen kutsunut Monikan huomenna käymään. Eihän teillä ole mitään sitä vastaan?

– Ei tietenkään. Haluatko, että kokkaan jotain erityistä.

– Päinvastoin. Jos järvestä tulee kalaa, se ja uudet perunat ovat parasta mökkiruokaa, Quu vastasi.

– Olen samaa mieltä. Kun mustikat kypsyvät, paistan mehevän piirakan, Reino lupasi.

– Me halutaan leipoa, tytöt riemastuivat.

– Niin arvelinkin, kelpaako kanelipullat?

Reino piteli korviaan, kun tytöt kiljuivat yhteen ääneen.

– Menkää pesemään kädet ja laittakaa esiliinat ylle. Teemme taikinan kohoamaan heti, kun aamiaisastiat on korjattu, hän ohjeisti.

Tähti, Quu ja Ellinoora lähtivät aamukävelylle. Ilma oli raikas yön sateen jäljiltä.

– En muistanutkaan, miten ihanaa on olla taas luonnon keskellä, Ellinoora sanoi. – Vietimme Henrikin kanssa täällä monta kesää. Kun tapasin Patrikin, kesäkuukaudet Espanjassa olivat vuoden kiireisintä aikaa. Suren eniten sitä, että Marian ja Manuelin pikkutytöt kasvavat, enkä ole seuraamassa sitä.

– Mutta onhan sinulla puuhaa, kun hemmottelet Annukkaa ja Ulpukkaa, Tähti sanoi.

– Totta kai. Ehkä ihminen kaipaa eniten sitä, mitä ei voi saada.

– Katsokaa, ensimmäiset metsämansikat punoittavat jo lupaavasti, Quu vaihtoi keskustelun aihetta. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa lasten hoidosta, vaikka olikin Annukan kummi. Hän muisteli nolona, miten vaikeaa oli ollut hoitaa tätä vanhempien poissaolon aikana.

Monika tuli kiireisen oloisena seuraavana päivänä ja ilmoitti, ettei ehdi jäämään yöksi.

– Harmi, suunnittelin, että saunomme ja vietämme rennon illan, Quu sanoi pettyneenä.

– Teen parhaillaan mainoskeikkoja ja ne ovat suuritöisempiä kuin kuvittelin, Monika kertoi.

– Hyvä kuitenkin, että sinulla riittää töitä. Mennään istumaan rantakeinulle, Quu kehotti ja viittasi kädellä rinteeseen.

– Onko järvessä sinilevää? Pulahdan mielelläni uimaan, otin pyyhkeen ja uikkarit mukaan, Monika kysyi.

– Järvi on vapaa ja ainakin toistaiseksi puhdas. Et tarvitse uimapukua, täällä kaikki uivat nakuina.

– Olipa virkistävää, Monika sanoi istuutuessaan pyyhe ympärillä rantakeinulle. – Kerro heti, mitä olet suunnitellut.

– Mitä sanoisit, jos valloittaisimme elokuussa Ahvenanmaan? Ajetaan paku laivaan ja kierrellään saarta. Kulttuuria, nähtävyyksiä, pannukakkuja ja savustettua kampelaa, Quu ehdotti innoissaan.

– Sait juuri ylipuhuttua. Olen ollut joskus turistiretkellä ja ihastuin saaren luontoon, Monika kertoi.

– Juttelin Jaskan kanssa puhelimessa ja hän näytti vihreää valoa. Ainoa huono puoli on, että Kaisla on lomalla, joudumme pärjäämään ilman kuvaussihteeriä.

– Siitäkin selvitään. Saan taas Kenin itselleni ja voin auttaa häntä editoinnissa, Monika hymyili.

– Teillä on enemmän töitä, mutta yritän sopia etukäteen esiintyjiä, niin kaikki sujuu joustavasti. Saarella on runsaasti vanhoja kirkkoja. Mietin teemaksi kulttuurikierrosta kirkolta toiselle, Quu kertoi.

– Olet tehnyt jo paljon taustatyötä. Minun pitää järjestää oma aikatauluni niin, että saamme kaiken onnistumaan, Monika kaavaili.

– Pidetään yhteyttä. Huvilan suunnalta tulee savun tuoksua. Reino sai aamulla verkoista pulskia ahvenia ja savustaa niitä parhaillaan, Quu kertoi ja kehotti Monikaa pukeutumaan.

– Tämän tuoreempana kaloja ei voi saada, Monika kehui maistellessaan savuahvenia.

– Tytöt, odottakaa, että isi ottaa ruodot pois, Tähti huolehti.

Reino kantoi pöytään höyryävän perunavadin, varhaiskaalisalaattia sekä kullankeltaista munakokkelia, jonka päällä oli ruohosipulisilppua.

– Me on leivottu pullia, Annukka julisti, kun Tähti kattoi puutarhapöydälle kahvit.

– Olette hurjan taitavia, Monika kehui maistaessaan.

– Minä sain silottaa sokelia ja kanelia, Ulpukka kertoi ylpeänä.

– Niitä on riittävästi, Reino nauroi.

– Kiitos, tämä oli paras työpalaveri aikoihin, Monika kehui lähtiessään.

ELLINOORAN VIESTI SOFIAN PERHEELLE ESPANJAAN

Tervehdys kesäisestä Suomesta. Tunnen olevani huono ihminen, kun en ole auttamassa teitä kesäkiireissä. Vietän lomapäiviä huvilalla sisarteni Tähden ja Quun kanssa. Toivon, että voisitte olla täällä kanssamme, mutta se ei tietenkään ole mahdollista, sillä tiedän, miten työlästä on hoitaa perhehotellia sesongin aikana. Mitä ihanille pikkuisille kuuluu? Kerro Nonnalta terveisiä, olette rakkaita, Ellinoora

SOFIAN VASTAUSVIESTI

Hola, pärjäämme kyllä, mutta sinua on ikävä, samoin Patrikia. Olemme saaneet sisareni avuksi, mutta kiirettä pitää, sillä hotelli on täynnä ja ravintolassa on vilskettä. Maria ja Manuel hoitavat tarjoilua ja minä hääräilen entiseen tapaan keittiössä. Tytöille kuuluu hyvää. He viihtyvät pihaleikeissä ja kyselevät, koska Nonna tulee käymään. Olet tervetullut, kun sinulle sopii. Rakkain terveisin Sofia ja perhe

AHVENANMAA

Quu, Monika ja Ken joutuivat lähtemään kolmestaan matkaan, sillä Seppo oli venäyttänyt selkänsä. Hän valitti, että pelkästään sängystä nouseminen oli tuskaista.

– Pieni tehotiimi, Monika oli nauranut, kun he saapuivat Maarianhaminaan.

Quu oli huvittunut huomattuaan, että pakun rekisterinumero oli vaihtunut. Se oli ennen ROB-1 ja nyt KEN-1.

– Ostin sen Kenille hetkellisessä mielenhäiriössä, Monika naurahti.

– Näytät vähän huonovointiselta, Quu sanoi katsoessaan ystävänsä kalpeita kasvoja.

– Matkapahoinvointia. En pidä keinuvista laivoista, mutta onneksi matka ei ollut pitkä. Kurkku on vähän karhea. Taisin saada liikaa merituulta.

– Tehdään kiertoajelu ja majoitutaan sen jälkeen, Ken ehdotti.

Quu levitti kartan, kun he olivat saaneet hotellihuoneet.

– En ole sopinut täksi päiväksi mitään, ehditään makustella tunnelmia. Huomenna ajamme Eckeröhön. Siellä on vanha keskiaikainen kivikirkko ja upea 1800-luvulta peräisin oleva postimuseo. Olen sopinut haastattelut, Quu kertoi.

– Huonoja uutisia, Ken koputti aamulla Quun oveen. – Monikalla on kuumetta. Hain autosta särkylääkettä ja hän nukkuu nyt.

– Voi ei, hän näyttikin jo eilen sairaalta. Lähdetäänkö kahdestaan? En haluaisi peruuttaa haastatteluja, Quu kysyi.

– Pärjäämme kyllä. Annetaan Monikan levätä, olen valmis tuossa tuokiossa, Ken sanoi.

– Tavataan aamiaisella, ehdimme hyvin sen jälkeen, Quu sanoi.

Ajomatka oli kaunis. Elokuun aurinko hehkui ja kultasi matkan varrella näkyvien kirkkojen siluetit. Pakun ilmastointi ei toiminut, joten he pitivät ikkunat auki. Ken katsoi vaivihkaa, miten Quun hiukset hulmusivat ilmavirrassa.

Eckerön kirkkoherra esitteli perusteellisesti viehättävän harmaakivikirkon.

Ken vihelteli tyytyväisenä kierroksen jälkeen. – Sain upeita kuvia. Vaikka valoa oli vähän, tunnelma oli juuri oikea, hän kehui.

– Pidetään kiirettä, olemme myöhässä, Quu sanoi vilkaisten kelloa. – Pahus, postimuseo on mennyt jo kiinni, eikä museonhoitaja vastaa puhelimeen. En todellakaan haluaisi palata tänne uudelleen. Olen sopinut huomiseksi muuta.

– Mitä jos yövymme autossa ja koputamme ovelle heti aamulla, kun museo avautuu? Ken ehdotti.

– Kuulostaa järkevältä, soitetaan Monikalle, ettei hän huolestu, Quu myöntyi.

Elokuinen ilta oli leppeä. Ken haki auton jääkaapista oluttölkit ja istuutui Quun viereen kalliolle.

– Meren katseleminen rauhoittaa. Laadin ehkä vähän liian tiukan aikataulun, Quu mietti ja otti kiitollisena tölkin vastaan.

– Ei tässä mitään hätää ole. Pääsimme hyvään alkuun ja Monika sanoi voivansa jo paremmin. Hän toivoo olevansa huomenna kunnossa.

Ken otti makuupussit esille, kun he malttoivat palata autoon.

– Voit nukkua sohvalla, minä oikaisen takapenkille, Ken ehdotti.

– Se on aika epämukava, nukuin siellä kerran ja yö oli kamala. Voit tulla viereeni, jos uskallat, Quu virnisti.

Ken uskalsi. Yö oli niin lämmin, ettei makuupusseja tarvittu. Quu tunsi tutun kiihkon painautuessaan miehen kainaloon.

Aamulla molemmat olivat hieman vaivautuneita toisen läheisyydestä.

– Keitän kahvia, mennään sen jälkeen odottelemaan museonhoitajaa, Quu ehdotti.

Haastattelu oli pian tehty ja he pääsivät paluumatkalle. Monika ilahtui, kun Ken kertoi, että kaikki oli sujunut mallikkaasti. Ken oli tyytyväinen, ettei Monika kysynyt, missä he olivat viettäneet yön.

– Suuntaamme tänään Kastelholman linnalle. Sen pihamaalla on ravintola, joka on kuuluisa Ahvenanmaan pannukakuista. Saamme taas ruokakuvia ja Monika pääsee päivittämään Makupalat-blogia, Quu kertoi.

Loppuviikon kuvaukset sujuivat ilman kommelluksia. Quu vietti illat yksin, sillä Monika ja Ken istuivat yömyöhään pakussa editoimassa materiaalia. Ken kaipasi Kaislaa, joka oli tunnollisesti pitänyt kirjaa otoksista. Nyt hän sai kelata materiaalia edes takaisin, jotta löysi oikeat kuvituskuvat haastatteluihin.

Monikan aika oli kulunut, kun hän oli selvittänyt haastateltavien nimet ja tittelit, kysynyt pankkitiedot palkkioiden maksamista varten ja kirjannut musiikkitiedot.

– Minullakin on ikävä Kaislaa, Quu sanoi varmistaessaan haastattelua ja selvitellessään heidän taustatietojaan. Hän tiesi, että tytöllä olisi hankala tehtävä edessään, sillä ohjelmista piti tehdä arkisto- ja teostoilmoitus. Kun kuvaussihteeri oli mukana tuotannossa, se kävi helposti. Nyt Kaisla joutuisi tulemaan toimeen Monikan ja Quun muistiinpanoilla.

KARONKKA JA BRUNSSI

Kulttuuritoimitus järjesti henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille syyskaronkan Isossa Pajassa. Tarjolla oli pieniä cocktailpaloja ja virvokkeita. Quu riensi ovelle Tähteä ja Reinoa vastaan.

– Oli ylellistä tulla kahdestaan. Ellinoora jäi lukemaan tytöille satukirjaa. He tuskin huomasivat, että karkasimme, Tähti hymyili.

– Olen levittänyt olohuoneen sohvan teitä varten. Ihanaa, kun maltatte tulla yökylään.

– Harvinaista herkkua, Reino myhäili.

– Täällähän on tuttuja, kiitos viimeisestä, Monika ja Ken tulivat tervehtimään.

– Ilo oli meidän puolellamme. Kahvila on suositumpi kuin koskaan, Tähti kertoi.

Quu johdatti sisarensa ja Reinon tarjoilupöydän ääreen. Kaisla riensi halaamaan ja kehui tuulihattuja. – Olen syönyt jo viisi, hän nauroi niin, että valkoiset hampaat välkkyivät.

– Suosikkiesiintyjäni, Jaska kehui ja kilisti viinilasia Reinon kanssa. – Onko uusia suunnitelmia?

– Vanhat kujeet, kahvila pyörii ja lapset kasvavat, Reino vastasi.

– Jos oikein tunnen Quuta, voi olla, että olet pian taas tulilinjalla.

– Aina valmis, Reino kumarsi ja otti toisen tuulihatun.

Kun virallinen osuus oli ohi, Quu, Tähti ja Reino lähtivät Quun luokse.

– Hienoa Reino, kun lupasit kokata huomenna brunssin. Eihän haittaa, että kutsuin Monikan ja Kenin herkuttelemaan? Quu kysyi kotimatkalla.

– Ei tietenkään. Vietetään rento aamupäivä. Lähdemme vasta iltapäiväjunalla, Reino vastasi.

Quu heräsi vastakeitetyn kahvin ja tuoreiden sämpylöiden tuoksuun.

– Tällaista ylellisyyttä en ole kokenut aikoihin, hän hymyili.

– Huomasin, että uuniasi ei ole juurikaan käytetty. Kokkaatko mitään?

– Lämmitän valmisruokia mikrossa ja paistan joskus pakastepizzan, Quu tunnusti nolona.

– Tänään saat muutakin. Kokkaan pinaattimunakkaan ja laitan ison salaatin. Kuohuviini on jäähtymässä, Reino kertoi.

– Täällä tuoksuu ihanalta, Monika sanoi tullessaan Kenin kanssa paikalle. –  Tuotiin laatikollinen macaronleivoksia.

– Pidot sen kun paranevat, Reino kiitteli.

– Onko uusia töitä näköpiirissä? Quu kysyi, kun kaikki istuivat pöydässä ja Reino kaatoi kuplajuomaa korkeisiin laseihin.

– Minulla on haave. Olen selannut Makupalat-blogia ja haluaisin kirjoittaa keittokirjan sen resepteistä. Alkuperäiset kuvat ovat tallella, joten ne ovat painokelpoisia. Tarvitsisin avuksi jonkun, joka voisi tarkistaa ohjeet ja muotoilla tekstiä, Monika kertoi ja katsoi Reinoa.

Tämän silmät välähtivät. –  Kelpaisinko minä? hän kysyi spontaanisti.

– Toivoinkin, että sanoisit noin. Mutta onko sinulla aikaa?

– Ruokaresepteille löytyy aina, oletko miettinyt nimeä?

– Sen pitäisi olla kutsuva. Samaan tyyliin kuin sinun ja Tähden keittokirja Porkkanan parahdus, Monika nauroi.

– Lainasin kerran pokkarin Munakoisojen kiukku pelkästään nimen perusteella, Tähti kertoi.

– Minä selailin kasviskeittokirjaa Härkäpapua sarvista samasta syystä, Reino kommentoi.

– Miten olisi Viimeinen pari uunista ulos ja kansikuvassa olisi palanut piparkakkutyttö ja poika, Quu ehdotti.

– Se olisi huonoa mainosta. Mutta heitelkää ehdotuksia, Monika pyysi.

– Sillijäätelöä ja suklaaranskiksia, Reino ehdotti muistellessaan annoksia, joita hän oli tehnyt silmänhämäys mielessään.

– Suolakurkkujen itku, Monika ehdotti, mutta totesi saman tien, ettei sekään ollut houkutteleva.

– Tiikerikakku murisee, Ken lohkaisi.

Monika katsoi häneen ilahtuneena. – Siinä se on, yllättävä ja kiehtova nimi.

– Hyvä, sitten ei puutu muuta kuin sisältö, Reino nauroi.

– Kuule, vetäydytään sohvalle ideoimaan, minulla on läppäri mukana. Voidaan selata blogia.

Quu ja Tähti latoivat astiat tiskikoneeseen. Ken tarjoili kaikille lisää kuohuviiniä.

– Mitä, jos jättäisimme nuo kaksi ruokataivaaseen ja kävisimme haukkaamassa vähän raitista ilmaa, Quu ehdotti.

Päivä oli kirpeä ja tuulinen. Syksyn merkkejä oli jo nähtävissä.

– Tuntuu ihmeelliseltä kävellä suurkaupungissa, Tähti huokasi tyytyväisenä.

– Kadut ovat kohta loskaiset ja ensimmäisten pakkasten myötä pirun liukkaat. Minulle kelpaisi pieni etelän loma, Quu tunnusti haikeana.

– Tiesitkö, että Ellinoora ja Mama suunnittelevat Espanjan matkaa? Tähti kysyi.

– En todellakaan. Se tekee heille hyvää, Quu vastasi kateellisena.

– Lupasin, että Pörrö saa tulla meille. Tytöt olivat innoissaan, kun kerroin.

– Toivottavasti kissakin on, se on tottunut rauhalliseen elämään, Quu sanoi.

– Arvon neiti ja rouva, saanko tarjota virvokkeita tuolla alakerran ravintolassa? Ken kysyi yllättäen, kun he kävelivät takaisin. Tuuli oli yltynyt puuskaiseksi ja sai posket hehkumaan.

– Komea herra, se olisi meille ilo, Tähti hymyili.

– Tehän viivyitte kauan, Monika sanoi, kun kolmikko palasi.

– Päätettiin antaa teille työrauha. Monika, oletko valmis, eiköhän lähdetä kotiin päin, Ken sanoi.

– Olen täysin tiikerikakun lumoissa, Monika kertoi, mutta nousi kiltisti sohvalta ja pakkasi tietokoneen reppuun. – Kiitos, tämä oli ilo. Jatkamme Reinon kanssa yhteydenpitoa sähköpostin välityksellä, hän hyvästeli.

– Kuulehan Tähti, meidänkin pitää valmistautua kotimatkalle, Reino huomasi katsoessaan kelloa.

Quu jäi heiluttamaan, kun vieraat lähtivät samalla ovenavauksella. Hän tunsi outoa levottomuutta. Monikan ehdotus oli ollut yllättävä ja Ellinooran ja Maman matkasuunnitelmakin tuntui häkellyttävältä.