auringon häikäisy sulkee silmät
kuuma ilma tuskin liikkuu
kuivuus ei tuoksu miltään – ellei sitten
neulasilta ja pölyltä
mustarastas ei vähästä väsähdä
*
astun varovasti vehreyteen
valon ja varjon vuoropuheluun
vihreän eri sävyihin, kerroksiin
*
pienet lemmikit veden äärellä
sinisiä mattoja
valon hohde rantatädykkeiden ympärillä
kukkatähkät pystypäin
kuin uhmaisivat kuihtumista
sydänkesän loppua
mesiangervon ylenpalttisuus
ja mikä tuoksu
*
kosteikkoa kiertää polku
kuiva savi halkeilee
*
maitohorsma, tulikukka, rentunruusu
katson yksittäistä kukkaasi
terälehtien ruusuisuutta
enkä enää kummeksu useita nimiäsi
*
mäkikuisman terälehdet
auringon kultaa
entä kurttuisuus
miksi jo nyt – toisaalta niin tuttua
*
polun varressa
yksinäisen sinikellon
kaino katse
mistä sinäkin
siihen tupsahdit
©Riitta Komppa
”Mustarastas ei vähästä väsähdä”
Hieno ilmaus äänteellisyytensä vuoksi ja samalla kuvaava.
Kiitos kommentistasi, aina välillä osuu nappiin huomaamattaan…