KRISTAN RATKAISU Rikosnovelli
(Novellikokoelmasta Toisenlainen elämä/Mediapinta v. 2020)
Terassilla on kuuma, eikä mereltä puhaltava tuuli tarjoa vilvoitusta. Viereiseen pöytään istahtaa pitkä vaalea mies, punaiset shortsit ja valkoinen hihaton paita, hoikka. Mies tuijottaa Kristaa vähän aikaa, mutta syventyy sitten lehteen. Krista sipaisee punaa huuliinsa, nousee pöydästä ja lähtee. Mies ei vilkaisekaan Kristaa.
Vaalea ja pitkä, Krista miettii. Jotenkin tutun oloinen, toisaalta niin tavallinen, että huomenna häntä ei tunnistaisi enää kadulla. Krista nousee rappuset toisen kerroksen huoneistoonsa, avaa parvekkeen ovet ja istuu pienelle rottinkituolille. Hän sytyttää tupakan, varmaan jo viidennen sinä aamuna.
Lounaalla mies istuu Kristan pöytään, ei kysy lupaa vaan asettaa tarjottimen Kristaa vastapäätä, laittaa puhelimen pöydälle. Miehen iho punottaa, on varmaankin unohtanut laittaa aurinkorasvaa. Mies aloittaa keskustelun.
– Useinkin Kroatiassa? mies kysyy.
– Eka kerta.
– Tykkäätkö?
– Juu, kyllä. Mistä tiesit, että olen Suomesta?
– Arvasin. Tosin olet melko tumma suomalaiseksi. Mulla on auringon kanssa vaikeuksia, koska olen niin vaalea. Palan saman tien. Alpo Summanen, hauska tutustua.
Krista ei vastaa. Mitään muuta hän ei kaipaa nyt kuin yksinäisyyttä. Jossakin toisessa tilanteessa Alpo olisi jo hänen päällään hotellihuoneessa. Mutta ei nyt. Mies pyytää Kristaa rannalle ja johonkin paikalliseen ravintolaan illastamaan. Krista empii, mutta suostuu lopulta, tulisihan muuta ajateltavaa.
Rannalla he asettautuvat varjoon ja katselevat turistien temmellystä. Joku tumma mies myy vesimelonin paloja. Alpo ostaa pussillisen. Sitten tulee vesikauppias ja Alpo ostaa molemmille vesipullot, jotka myyjä nostaa jäiden seasta.
Krista nukahtaa rantapeitolle. Hän näkee painajaisia ja nousee äkisti istumaan. Alpo istuu vieressä, mutta ei sano mitään. Hän on keskittynyt pureskelemaan heinänkortta.
– Seuraatko Suomen uutisia? mies kysyy.
– En oikeastaan, miten niin?
– Kunhan kysyin.
Sitten Alpo alkaa kertoa naisen ruumiista, joka löytyi muutama päivä sitten Kalliosta. Asialla ei hänelle ole sen kummempaa merkitystä kuin että hänen tyttärensä asuu samalla kadulla. Alpo pitää kertomuksessaan paussin ja viivyttelee seuraavaa lausettaan.
Krista vaipuu mietteisiinsä. Nainen oli soittanut ovikelloa vimmatusti, kun hän oli juuri ollut syömässä aamupalaa. Liisa, nainen oli sanonut ja ojentanut kätensä, johon Krista ei ollut tarttunut. Nainen oli pyytämättä istunut keittiön pöydän ääreen ja tuijottanut Kristaa paksusankaisten lasiensa läpi. Krista oli varmuuden vuoksi seissyt tiskipöytää vasten. Petetty aviovaimo saattaa olla vaarallinen, vaikka Liisa vaikutti rauhalliselta. Sitten oli keskusteltu yllätysvierailun syystä. Hän kuulemma rakasti Ollia. Samaan syssyyn Liisa oli kertonut Ollin naisseikkailuista. Että niitä on ollut ja lukuisia, ei Krista ollut mitenkään erityinen. Kaiken tämän Liisa kertoi rauhallisesti ikään kuin näyttelijä, jolla on menossa kenraaliharjoitus, repliikit soljuivat tasaiseen ja varmaan tahtiin hänen suustaan. Joten hän on ollut vastaavassa tilanteessa aikaisemminkin.
Krista oli rohkaissut mielensä ja kysynyt, miksi Liisa oli tullut, miksi juuri nyt. Ei kai Ollille ollut sattunut mitään? Mutta hän ei kertonut, että oli vienyt Ollin muutama viikko aikaisemmin ensiapuun sydänoireiden takia. Seuraavana iltana Olli oli kosinut. Samana iltana Krista oli asettanut Ollille deadlinen yhteiselon alkamiselle. Kesäkuun viimeinen päivä, juuri ennen kesälomia.
Krista herää vesipullon avauksen aiheuttamaan sihinään. Alpo juo pitkiä kulauksia ja katselee merelle. Täytyisi vähentää unilääkkeiden määrää, päätä särkee koko ajan, Krista miettii. Alpo ehdottaa uimista, mutta Krista jää mieluummin puun varjoon. Hän syö muutaman vesimelonin palan ja vaipuu takaisin peitolle. Ennen sitä hän huomaa, että Alpo puhuu matkapuhelimeensa lähellä vesirajaa.
Se ilta oli ollut kohtalokas. Krista oli parkkeerannut autonsa melkein Ollin talon eteen ja odottanut. Hän ei ollut tiennyt mitä, mutta odotus palkittiin. Talosta oli poistunut kaunis pitkätukkainen nainen punaisessa ulsterissa. Puolen tunnin kuluttua talosta oli tullut ulos Olli, joka lähti ajamaan vastakkaiseen suuntaan. Kotona Krista oli istunut ainoaan nojatuoliinsa, miettinyt ja suunnitellut. Miksei hän vain ollut lähtenyt? Jonnekin kauas, vähin äänin.
Alpo palaa rannasta. Hän jää viereiselle rantapeitolle istumaan, mutta ei puhu mitään. Joku nainen kauppaa hedelmiä. Tunnelma muuttuu oudoksi, odottavaksi. Alpo on vieläkin hiljaa.
– Miksi olet täällä? Krista kysyy. Siis Kroatiassa.
– Hoidan yhden homman. Olen täällä siis työasioissa.
– Kauanko vielä?
– Pari päivää, otaksun. Entä itse?
Mutta Krista ei vastaa. Tyyppi voi olla vaikka paossa jotakin, verokarhuja tai rikollisliigaa. Pakko pitää matalaa profiilia, ettei joudu vaikeuksiin.
Illalla Krista klikkautuu hotellin ala-aulan tietokoneelle. Suomen uutiset ovat jotenkin tasapaksuja, yt-neuvotteluja sun muuta. Nuoren naisen kuolemaa Helsingin Kalliossa pidetään tappona. Asunnossa oli ollut myös toinen henkilö, suuren firman toimitusjohtaja, joka on koomassa sairaalan teho-osastolla. Poliisi ei anna toistaiseksi yksityiskohtia julkisuuteen tutkinnallisista syistä. Asunnon haltijaa ei ole tavoitettu. Kristan silmissä mustenee. Nainen! Mikä helvetin nainen? Hän lukee kaikki asian tiimoilta kirjoitetut artikkelit ja tuntee, miten voimat katoavat. Suunnitelma oli toiminut, noin päällisin puolin. Jossakin oli kuitenkin ollut aukko, hänen asuntonsa menevä aukko.
Sekunnin murto-osan Krista miettii ilmoittautuisiko poliisille, mutta tulee toisiin aatoksiin. Ketä se nyt enää hyödyttää? Joku nainen on kuollut Kalliossa. Siellähän tapetaan ainakin yksi henkilö joka kuukausi, miksi tämä nyt olisi jotenkin poikkeavaa.
Yö on tuskainen. Tuntematon nainen tulee Kristan uniin suu täynnä vaahtoa. Olli seisoo oviaukossa ja nauraa kovaa ja kylmää naurua.
Aamun nettiuutiset kertovat, että kuolinsyy on myrkytys. Allergista reaktiota ei ole kuitenkaan poissuljettu. Nainen oli ollut kiinteistönvälittäjä, joka oli tavannut toimitusjohtaja Olli Merilän kalliolaisessa kaksiossa. He olivat nauttineet salaattia, joiden koostumusta nyt tutkitaan. Tekstin alla oli valokuva kauniista naisesta. Samaisen naisen Krista oli kuvannut kännykällään, kun tämä oli poistunut Olli Merilän ökyasunnosta. Mutta vieläkään Krista ei tajunnut jutun juonta. Olli oli puhunut jotakin yllätyksestä ja tässäkö se nyt oli. Oliko Olli ollut ostamassa heille yhteistä asuntoa? Niin sen täytyi olla. Ja paperit piti allekirjoittaa, kun Krista kotiutuisi ”hierojalta”.
Alpo istahtaa Kristan kanssa samaan aamupalapöytään. Mies on pukeutunut siisteihin puuvillahousuihin ja vaaleansiniseen lyhythihaiseen paitaan.
– Mielenkiintoinen tuo Kallion tappo. Ilmiselvästi tappaja on nainen, mies aloitti keskustelun.
– Miten niin? Krista kysyy.
– Koska naiset tappavat myrkyllä. Ei tule verta, Alpo sanoo vakavana. Nainen oli rakastajatar ja todennäköisesti vaimo yllätti ja tappoi naisen.
– Miten niin vaimo? Eikö muita tutkintalinjoja ole? Krista ihmetteli.
– En tiedä. Mutta oletan, että muitakin vaihtoehtoja tutkitaan. Mutta jos tappaja ei ole vaimo, niin sittenhän murhaaja on vapaana, jossakin keskuudessamme, Alpo sanoo ja kääntää katseensa Kristaan.
Krista istuu jäykkänä ja tuntee veren maun suussaan. Samassa pöydän takana seisoo kaksi paikallista poliisia. Alpo ottaa käsiraudat takataskustaan, kiertää Kristan kädet selän taakse ja napsauttaa raudat ranteiden ympärille.
– Saatanan albiino, Krista sanoo ja sylkäisee Alpoa kohti.
– Rauhassa nyt, Alpo sanoo, eikä äänessä ole hitustakaan ystävällisyyttä.
Taksissa matkalla lentokentälle Alpo tiedustelee Kristalta motiivia. Krista ei vastaa. Hän ei vastaa, koska koko juttu näyttää nyt niin typerältä, että melkein naurattaa. Oikea mustasukkaisuusmurha. Tosin uhri oli väärä. Olli elää ja hengittää.
– Mikset kysy, miten paljastuit? Alpo kysyy melkein kuiskaten.
– No nyt kysyn, Krista vastaa ja tuntee miten oksennus ei ole kaukana.
– Roskapussissa oli tyhjä myrkkypussi ja pari kirjekuorta, jossa oli nimesi. Katsos kaikki pengotaan, roskasäiliötä myöten. Yksinkertainen juttu. Liiankin yksinkertainen. Ihan kuin olisit halunnut jäädä kiinni, mies sanoo.
Taksi pysähtyy aivan terminaalin eteen. Alpo irrottaa käsiraudat ja ottaa tiukan otteen Kristan käsivarresta. Hän tietää, että peli on menetetty. Onneksi lentomatka antoi aikaa suunnitella seuraavaa siirtoa. Kun poliisiauto ajaa rauhallisesti kohti Pasilaa, Alpo istuu takapenkillä Kristan vieressä. Kaupunki näyttää vieraalta ja tylyltä. Krista tarttuu ovenkahvaan, seuraavissa liikennevaloissa voisi yrittää pakoon.
– Ei onnistu, Alpo sanoo huvittuneena. Turvalukko.
– Saanko kysyä jotakin? Krista sanoo hiljaa.
– Toki, kysy vain, Alpo vastaa. Mutta jos se liittyy tähän tapaukseen, on parempi, ettemme keskustele asiasta.
– Mutta se nainen …Krista aloittaa… siellä Kallion asunnossani… eihän siellä pitänyt olla ketään muita kuin Olli.
– Niin, Alpo vastaa. Ihmeellistä on elämä. Hyvin olit petannut joka tapauksessa. Viaton ihminen kuoli. Ja kohta meillä saattaa olla toinenkin ruumis.
Krista yrittää asettaa palasia paikoilleen, mutta ei ymmärrä, mistä on kysymys. Perkeleen ketku. Olli tiesi, että olen pikapuoliin tulossa. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Miksei hän kertonut? Lentokentällä oli ollut vastassa lauma toimittajia. Parrasvaloissa, Krista ajatteli huvittuneena. Edelliskerrasta olikin ollut jo aikaa melkein kymmenen vuotta. Nainen nimeltä Erika Ranta oli jäänyt kiinni miesystävänsä taposta. Mutta silloin kaikki oli ollut jotenkin selkeämpää. Oikeudenmukaisuus oli tapahtunut. Jo silloin hän oli vannonut, ettei ikinä enää tule petetyksi. Mutta aina joku näköjään yrittää.
Krista saa soittaa yhden puhelun poliisiautossa matkalla Pasilan poliisiasemalle. Hän sanoo soittavansa äidilleen, ettei tämä huolestu turhaan. Puhelin hälyttää ja poliisi viittoilee laittamaan kaiuttimen päälle.
– Hei äiti, Krista sanoo. Minulla on ollut kovasti sinua ikävä. Olen nyt Suomessa, äiti. Pitäisi illalla hoitaa se yksi juttu, tiedäthän. Mitä pikimmin, sitä parempi.
– Voi kulta pieni, äiti vastasi. Hoidan, hoidan, älä murehdi. Kaikki on valmista.
Alpo ottaa kännykän Kristan kädestä ja sulkee sen. Mutta Krista repäisee sen takaisin ja kopauttaa sen ikkunaa vasten niin voimakkaasti, että takakansi lennähtää lattialle ja Krista saa revittyä akun irti. Kohta hänellä on kädessään sim-kortti, jonka hän vääntelee taatusti toimintakyvyttömäksi. Nyt ei kukaan saa tietää, että äiti ei ollut mikään biologinen äiti, missä lie sekin akka, vaan sairaalan siivooja Rauni M, joka sai vankilassa liikanimen äiti, koska hoiti monet hommat muitten vankien puolesta.
Tänä samaisen iltana Rauni M kävelee Olli Merilän huoneeseen, häärää moppinsa kanssa ja irrottaa letkut kuin ohimennen ja poistuu vähin äänin. Juuri sellaisella hetkellä, kun hän tietää tarkkaamon olevan melkein tyhjä. Krista hymyilee itsekseen. Reitti ei ole vielä selvä, mutta Olli Merilä ei voisi kohta antaa enää minkäänlaisia lausuntoja. Puolustus kiinnittäisi huomiota siihen tosiseikkaan, että Krista oli ollut kaukana Kroatiassa, kun nainen kuoli. Mikä tai kuka todistaa, ettei Olli Merilä ollut itse asialla. Ei kukaan. Koska hän on kuollut ja kuolleet eivät puhu.
